Pitkän lenkin sunnuntai

Juoksu 3 h 1 min
keskisyke 127
25,63 km, 7 min 5 sek / km

venyttely 25 min

Ooh tänään oli pitkän juoksulenkin päivä. Pitkän rauhallisen juoksulenkin. Mukava kepponen vauhti jota on kiva juosta ja tällaista lenkkiä oikein odottaa monta päivää etukäteen.

pitkanlenkinreitti02
Kummat juoksutossut tänään?

Oltiin sovittu, että aikaisintaan klo 12 lähdetään juoksemaan. Kello 12 sunnuntaina on sellainen, että kumpikin meistä saa ensin viettää kiireettömän aamun ennen kuin tarvitsee alkaa tohottaa kaiken maailman juoksuvaatteita ym. asiaan kuuluvaa. Mää sain viettää vähän pidemmän aamun kuin härre sillä tänään kuten yleensäkin herään aika paljon aikaisemmin ja kävinkin koiran kanssa hyvällä aamulenkillä mukavassa lumisessa kelissä.

pitkanlenkinreitti04
Härre tunnelissa.

Juostiin tuttu Pyhäjärvilenkura ja nimenomaan matalalla sykkeellä. Oman sykkeeni pyrin pitämään alle 131 ja onnistuin siinä hyvin. Jotain kehitystäkin on ehkä tapahtunut tässä sykkeiden ja juoksuvauhdin matalassa päässä sillä lokakuussa juostu sama lenkki meni jonkin verran hitaampaa samalla matalalla sykkeellä. Jee.

pitkanlenkinreitti03
Pitkin lenkkiä maisemat ovat tosi mukavat.

Meillä oli juomana vettä, energiana geeliä ja sellaisia energianameja. Pitkällä lenkillä on hyvä ottaa tasaisesti jotain energiaa, en minä ainakaan halua, että energiataso hiipuu loppua kohden vaan pyrin siihen että pysyn hyvissä voimissa ja jaksan lenkin laadukkaasti loppuun.

Tuuli oli kova, mulla oli tumput käsissä ja tuulihan niistä läpi meni ja jossain vaiheessa käpälät olivat aika jäässä, mutta ihmetyksekseni lämpesivät vielä sen jälkeen.

pitkanlenkinreitti01
Tää kohta on jo yli puolen välin.

Kolmen tunnin rauhallinen juoksu menee yllättävän keppoisen oloisesti ja lenkin loputtua tuntuu, että onko sitä oikeasti juossut kolme tuntia kun tuntuu niin lyhyeltä ajalta. Lenkki meni hyvin, tosi hyvin.

pitkänlenkinreitti.png
Pyhäjärvilenkuran reitti.

Illemmalla vielä 25 min venyttely sillä olen osallistunut siihen spagaattihaasteeseen. Mielenkiinnolla odotan, onnistuuko tämä sillä niin kankealta tuntuu tällä hetkellä.

spagaatti03
25 min jalkojen venyttely.

Viikon 5 liikunnat yhteensä 14 h 15 min (määräviikko)

  • ma uinti 1 h 31 min
  • ti juoksumatto 1 h 31 min
  • ke voima 1 h 20 min, venyttely 10 min, uinti 50 min
  • to maastopyöräily 2 h 3 min, juoksumatto 21 min, voima 1 h 12 min
  • pe uinti 42 min
  • la uinti 1 h 8 min
  • su juoksu 3 h 1 min, venyttely 25 min

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Spagaattikuntoon kesäksi

Yhdistelmätreeni pyörä-juoksu 3 h
keskisyke 128, maksimi 168

Tänään oltiin taas Pirkkahallissa isohkolla porukalla tekemässä kolmen tunnin pyörä-juoksu -treeniä. Eli 40 minuuttia pyörää jonka jälkeen 20 minuuttia juoksua ja tämä kolme kertaa. Pitkä peruskestävyystreeni jossa viimeisellä juoksuosuudella juoksin 4 x 150 m kovaa spurttia.

Mulla oli energiana kaksi Evoken proteiinipatukkaa (parhaita).

triathlon_03
40 min pyöräilyllä aloitettiin.

Pirkkahalliin pääsi tänään vain klo 9–12, kaikki muu aika se oli varattu joillekin joten ysiltä oli oltava paikalla jos halusi kolmen tunnin treenin tehdä. Meitä oli aika iso sakki siellä aikaa liikunnan parissa viettäen.

triathlon_02
Osa porukkaa juoksemassa kun pyörät möllöttävät itsekseen.
triathlon_01
Pyörän päälle ja Evoken patukkaa nassuun.

triathlon_04

Dataa treenistä on tässä, paitsi 9 minuuttia viimeisestä juoksusta jäi pois kun kello oli jostain syystä pysähdyksissä:

dataatreenista.png

Olen ottanut Spagaattikuntoon kesäksi -haasteen vastaan ja härre myös innostui ja tänään venyteltiin asian tiimoilta ensimmäistä kertaa ja puolen tunnin venyttelyn jälkeen mun ja härren alkutilanteet:

spagaatti02
Härre rautakanki.

Haha aika rautakankia ollaan molemmat, mutta uskon venyttelyn tuovan tulosta. Spagaattikuntoon kesäksi Facebook ryhmä tässä.

Oletan ja odotan tämän haasteen tuovan mulle lisää venyttelyintoa ja sitä kautta parempia juoksuja, pyöräilyjä, uinteja ja muita liikuntoja. Aion perhana päästä niin hyvään spagaattiin kesään mennessä kuin se mulle on mahdollista.

spagaatti01
Minä rautakanki.

Viikon 4 liikunnat yhteensä 12 h 3 min (tehoviikko)

  • ma venyttely 17 min, uinti 55 min
  • ti juoksumatto 40 min, voima 1 h 9 min
  • ke venyttely 6 min, juoksumatto 1 h 20 min, uinti 54 min
  • to sisäpyöräily 45 min, juoksumatto 20 min, voima 1 h 12 min
  • pe uinti 55 min
  • la lepopäivä
  • su yhdistelmätreeni pyörä-juoksu 3 h, venyttely 27 min

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Croissanttia purkista, salilla

Juoksumatto 20 min
keskisyke 134, maksimi 150

voima 1 h 20 min

uinti 50 min, matkauinti
2 km

venyttely 15 min

croissant_vegaaninen03
Tässä on croissant ja kirsikkahilloa.

Sunnuntai alkoi mulla kello kuusi kun heräsin tähän päivään ihan reippaana. Ei paha aika ollenkaan sillä useana kertana työviikosta herään kello viisi ja noi aikaiset aamuherätykset ovat saaneet reilussa vuodessa aikaan sen, että melkein iltana kuin iltana sammahdan aikaisin ja herään aamulla aikaisin. Ja muutenkin olen aina ollut aamuvirkku ja myös haluan mennä ajoissa nukkumaan ja nukkua riittävästi, pidän yöunta todella tärkeänä asiana kun liikutaan paljon. Ja muutenkin se on elämän sujuvuuden kannalta erittäin tärkeässä asemassa.

Liikunta, lepo ja ravinto ne kulkevat ehdottomasti käsi kädessä tässä liikunnallisessa elämässäni. Haluan jokaisena aamuna herätä levänneenä ja virkeänä ja näin kyllä yleensä tapahtuu sillä pidän tosi epämukavana tohottaa pitkin päivää väsyneenä, väsyneenä sen takia, ettei olisi nukkunut riittävästi. Eikä se multa yleensä onnistukaan, tohottaminen puoliunessa, vaan väsyneenä tekemiset jää tekemättä. Mulla on kyllä myös tosi hyvät unenlahjat (olen kiitollinen) joka auttaa hyvin nukkumisessa. Nukahdan minuuteissa ja jos menee kymmenenkin minuuttia sängyssä ennen nukahtamista ihmettelen heti, että miksi mua ei nukuta, miksi en saa unta. Jotenkin hassua sillä tiedän monien pyörivän puolikin tuntia sängyssä ennen unen tuloa. Enemmänkin hyvänen aika sentään.

Meille tuli pari aamupäivävierasta, oma emo ja oma isä joille tein kroisantteja purkista. Kirsikkahilloa lisäksi ja kahvia (tällä kertaa merkkiä Zoega) myös tietenkin.

croissant_vegaaninen01
Leipomukset purnukassa.
croissant_vegaaninen02
Rulla tulee ulos purkista ja se avataan ja leikellään katkoviivoja pitkin ja pyöritellään croissantit. Kätevää, mutta näppärää. =)
croissant_vegaaninen04
Tämmösiä, unohdin vaan voidella ennen uuniin laittoa niin tuli mattapintaisia. Ei haitannut.

Vieraitten lähdettyä me suunnattiin salille, mää ja härre. Siellä juostiin parikytä minuuttia jonka jälkeen voimatreeni. Meillä on tällä kertaa aika pitkä saliohjelma jossa tehdään liikkeitä paljon jaloille, mutta hyvin myös muulle kropalle. Tämä voimatreeni salilla kestää sen puoltoista tuntia ja treenin jälkeen on kyllä tehnyt olo ja niin kuuluukin. Kroppa voimistuu ja toivottavasti lihakset kasvaa samalla. =)

casall_juomapullo
Vettä, kuulokkeet ja treenipäiväkirja.

Juoksumatolla juoksun ajan (20 min) kuuntelin Spotifysta jotain #vainsuomihitit musiikkia. Hyvän, todella hyvän, hien saa aikaiseksi kun sisällä juoksee joten sellaisena (hyvän hikisenä) aloitettiin salitreeni. Samaa ohjelmaa tehdään joten vuoron perään ollaan laitteissa. Saliohjelman sarjat ja toistot ja palautukset on 2 x 12–15, 90 s pal.

salimarkkusalipirkko
Me kellertävät.

Miks mulla on semmonen mies joka kannustaa tekemisiäni ja miks joillain, aika monellakin, on semmonen mies joka mollaa puolisonsa tekemisiä? Varmaan siksi mulla on kun en olisi mollaajan kanssa. Pitää kuulkaa kannustaa toista hänen omissa jutuissansa. Kannustaminen ja toisen puolesta iloitseminen on se mikä kantaa eteenpäin ei mollaaminen ja tallaaminen.

No, myöhemmin käytiin vielä uimassa viikon viimeinen uinti ja viikon viimeinen treeni. Nytten on sitten pari isompaa treeniviikkoa takana ja kolmas viikko eli kevyt viikko voi alkaa huomenna. Treenimäärä pienenee ja tarkoitus on, että liikuntaa tulee näiden yli kymmentuntisten liikuntaiviikkojen jälkeen ”vain” 6–8 h. Plus venyttelyt ja kevyet joogat. On tärkeää, että kevyen ja kovien viikkojen välillä on selkeä ero. Pitää palautua hyvin.

Viikon 39 liikunnat yhteensä 14 h 58 min

  • ma juoksu 1 h 7 min
  • ti lepopäivä
  • ke sisäpyöräily 30 min, juoksu 1 h 13 min,
  • to juoksu 58 min, voima 1 h 30 min
  • pe sisäpyöräily 45 min, venyttely 22 min, uinti 46 min
  • la jooga 50 min, juoksu 3 h 15 min
  • su sjuoksumatto 20 min, voima 1 h 20 min, uinti 50 min, venyttely 15 min

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

 

 

Saadaanko musta juoksija?

Sisäpyöräily 30 min
keskisyke 122, maksimi 134

juoksu 1 h 25 min
keskisyke 134, maksimi 146
13,11 km, 6 min 30 sek / km

venyttely 20 min

syksy201605

Tämä treeniviikko on ollut juoksupainotteinen. Meillä menee treenit siis siten, että kaksi kovempaa viikkoa ja yksi kevyt, kaksi kovempaa yksi kevyt. Tämä oli nyt ensimmäinen kovempi viikko. Ja juoksupainotteinen. Kaksi viikkoa on juoksupainotteista jonka jälkeen kevyt ja sen jälkeen kaksi pyöräpainotteista ja kevyt ja niin edelleen. Uinti painottuu siinä sitten lähes joka viikko sillä pyrin käymään uimahallissa kolmesti viikossa useimmiten. Niin me ollaan suunniteltu.

syksy201604

Mulla on juoksussa nyt se tavoite, että nopeutta on saatava lisää ja uskon sen olevan ihan mahdollista. Uskon, että ensi keväänä puolimaratonilla aikani on sen tavoitteeni eli 5 min nopeampi kuin viime keväänä. En oo yrittämässä miksikään maailmanmestariksi vaan vertaan itseäni vain itseeni ja yritän parantaa omaa juoksuani, sekä tekniikkaa että vauhtia siitä mitä se on nyt.

syksy201603

Tänään tein pienen sisäpyöräilyn aamusella ja sitten kun härre oli herännyt lähdettiin juoksemaan päivän lenkkiä. Härre oli mukana muistuttamassa mua jatkuvasti kaikesta mitä mun pitää mun juoksussa miettiä. Kas näin:

”Askel lantion alle, polvi nousee, älä harpo, katse kaukaisuuteen, katse eteen, alamäessä anna rullata muista kuvitteellinen akseli polvesta polveen työ tapahtuu siellä polvien takapuolella, korjaa asento, ylämäki nosta polvea, askel palautuu lantion alle, huomaatko ei kuulu jarruttavaa ääntä kun askel palautuu, asento kuntoon, ylävartalo rennoksi, rintaa eteen, lantio ylös eteen, älä puhu kun asento huononee heti, muista hengittää, hyvä ryhti, korjaa ryhti kuntoon…” 

Yllä oleva kertaa ainakin sata, semmonen oli mun juoksulenkki. Kuuntelisitko itte omalla lenkilläsi jatkuvalla syötöllä tommosta? Ainakin kannattaa kuunnella ja ottaa apu vastaan sillä se oikeesti auttaa. Juoksuasentoni taisi pysyä melko hyvänä kun oli joku koko ajan huomauttamassa ja muistuttamassa niistä asioista millä sitä juoksuani parannan.

syksy201602

Oli kyllä hieno lenkki syksyn väreissä.

syksy201601

Viikon 38 liikunnat yhteensä 12 h 12 min 

  • ma juoksu 1 h 7 min
  • ti juoksu 1 h 15 min
  • ke juoksu 1 h 12 min, uinti 40 min
  • to uinti 1 h 2 min, sisäpyöräily 48 min
  • pe juoksu 18 min, voima 1 h 9 min, uinti 45 min
  • la juoksu 15 min, voima 1 h 19 min, venyttely 19 min
  • su sisäpyöräily 30 min, juoksu 1 h 25 min, venyttely 20 min

Liikuntaviikkona oikein hyvä paitti että mulla piti olla tiistai liikuntalepopäivä, mutta silloinhan on PUHTI juoksuryhmän treenit ja tällä kertaa oli semmoinen treeni, että siinä piti meidän valmentajienkin juosta joten tälle viikolle ei tullut yhtään liikuntalepopäivää. Yleensä mulla aina on se kerran tai kaksi viikossa liikuntalepopäivä joten  ei oo yhtään vakavaa jos joskus ja jouluna tulee tämmöinen homma, että on joka päivälle jotain treeniä.

Venyttelyä / joogaa tuli yhteensä kahtena päivänä. Se on se minimi, mutta kerran pari vielä lisää ei olisi pahitteeksi.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Rautakanki juoksee ja ui

Jooga 15 min (eilen)

uinti 45 min, matkauinti (eilen)

juoksu 51 min (eilen)
keskisyke 150, maksimi 160
8,85 km, 5 min 45 sek / km

Aamulla pikkuinen jooga, aamupäivällä uinti ja illalla juoksu, eilen oli semmoinen liikuntapäivä.

Joogailut jatkuu yogaia.com -sivustolla. Ostin tosiaan kuukauden käyttöoikeuden Yogaian tallenteisiin ja livetunteihin ja oon saanut kyllä hyvin aloitettua. Jooga on kivaa, tänään tein aamulla aurinkotervehdyksiä 15 min katsomalla videotallenteen ohjauksesta ja just mukava on se, että tunteja on eri mittaisia. Varmaan tosta 15 minuutista alkaen yli tunnin mittaisiin. Kerran otin tunnin mittaisen venyttelyjoogan, mutta muuten kaikki ovat olleet alle tunnin mittaisia. Joku kahdenkymmenen minuutin jooga on just hyvän mittainen moneen väliin, ei voi ainakaan syyttää etteikö löytäisi aikaa kotijoogalle. Aion löytää tästä eteenpäinkin.

51minjuoksu04
Rautakanki.

Yllä olevassa kuvassa näkyy miten olen jotenkin rautakankena, kädet maassa joo, mutta polvet vaikka kuinka paljon koukistuneena, ei käy enää. Tämä on yksi kuva jonkalaisessa haluan tulevaisuudessa poseerata eri asennossa. Liikkuvampana, venyvämpänä, sujuvampana.

51minjuoksu02

Eilen kävin myös juoksemassa. Härre lähti seuran pyörä-juoksu -treeniin ja minä päätin juosta oman juoksun kotoa sinne treenipaikalle ja pääsisin sitten härren kyytissä takaisin kotio. Lähtivät pyöräilemään Tosta Pirkkalan ja Nokian väliltä Rajasillan kahvion parkkipaikalta jonka jälkeen tekivät vielä juoksun päälle ja minä yritin ajoittaa oman juoksuni siten, että ollaan molemmat suunnilleen yhtä aikaa valmiina tuolla parkkipaikalla lähdössä kotio. Onnistuin.

51minjuoksu03
Mää omilla kotikulmilla.

Mun juoksu sujui hyvin, halusin juosta reipasta peruskestävyyttä ja jotakuinkin niin se meni, välillä menin vähän liian lujaa tähän suunnitelmaan nähden, mutta ei haittaa, juoksu kulki mukavasti ja oli kivaa. Tämä oli niitä juoksukertoja kun mulla oli musiikit korvalla, koko juoksun ajan kuuntelin Jukka Poikaa. Keli oli lämmin, ihan pienissä vaatteissa pystyi juoksemaan. Nää on näitä kelejä kun tulee puettua helposti ihan liikaa, pitkähihaiset ja takit kun on olevinaan  niin syksy. Mutta jos mittari näyttää lämpimämpää kuin 15 astetta pystyy hyvin juoksemaan tämmösissä kuteissa kuin mitkä mulla vaikka oli päällä.

51minjuoksu01
Lippa ojoon ja menoks.

Nämä uudet Röhnisch-trikoot sopivat mukavasti myös juoksuun. Alkuun tuntui, että ne valahtaa alas, mutta ei kuitenkaan. Pikku valahtamisen jälkeen pysyivät oikein hyvin mun päällä juoksun ajan. Trikoissa on korkea vyötärö ei kiristysnauhaa ja kiristysnauhan puutteen takia mua epäilytti miten toimivat juostessa, kyllä toimivat. Nämä ovat niin mukavan tuntuiset jalassa, että taidan ostaa seuraavatkin treenitrikoot Röhnisch-merkkiä. Tai mieli voi kyllä muuttua jos näkyy joku hieno kuosi tai väri jotain muuta merkkiä.  Seuraavaksi taidan kuitenkin tarvita pitkähihaisen juoksupaidan tätä samaa settiä kuin nämä trikoot ja toppi.

mirrituleekotiin

Nyt en enää jaksa turinoida liikunnoista sillä tänään on mukavampaakin tekemistä, Mirri tulee kotiin. Meidän uusi katti on nyt luovutusikäinen eli 12 viikkoa ja haetaan se työkaverin kanssa tänään työpäivän päätteeksi meille, omaan uuteen perheeseensä. Huh mitähän kissa Kaisa sanoo ja koira Mortti. Toivon, että sopeutumisvaihe on pian ohi.

Mikä parasta härre on vielä lomalla koko ensi viikon ja pystyy paapomaan Mirriä ja muita eläimiä paljon.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Nyt se alkoi…

Jooga 30 min (eilen)

…nimittäin omasta kehosta parempi huolehtiminen. Venyttely, liikkuvuus. En tahdo jumiutua pieniin liikeratoihin ja siihen jumiutumisen suuntaan  olen koko ajan menossa lisää ja lisää. Juoksen, pyöräilen, uin, teen voimatreeniä, mutta jättän liikkuvuus- ja venyttelyasiat hyvin usein hoitamatta. Ne vaan niin helposti jää, mutta mun on vaan motivoiduttava niitäkin tekemään sillä en halua kangistua en en en. Vaikka oon ennen ollut liikkuva ja venyvä niin kangistumista on ollut havaittavissa jo hyvän aikaa. Stop sille heti tässä ny.

yogaia01
Neonkeltainen treenitoppi.

Joo myönnetään oon ennenkin pyrkinyt saamaan rutiiniksi venyttelyä, mutta se vaan on se mun paha kohta mikä aika usein jää suunnittelun asteelle. Toivon, että henkinen kanttini riittää asian kunnolliseen hoitamiseen jatkossa. Kyllä se riittää sillä en ai olla mikään vätys.

yogaia02
Joogatuntisysteemit yläkerran treenihuoneessa.

Otin kuukauden verran nettijoogaa jossa on erilaisia joogaharjoituksia tallenteina ja päivittäin on vaikka kuinka monta livetuntia myös. Nettijoogapalveluita on suomenkielisiä ainakin Yogobe ja Yogaia, itte päädyin Yogaiaan koska mulla on siittä jo aiempaa kokemusta. Kattelin ja yritin kyllä tutustua hartaasti myös tohon Yogobe-palveluun, mutta jotenkin se tuntui sekavalta kun taas jo tuttu Yogaia oli olevinaan paljon simppelimpi palvelu meikäläiselle.

Mulla on yläkerrassa hyvä treenihuone jossa saan rauhassa touhuilla ja asensin sinne iPadin ja kaivelin Yogaiasta joogan nimeltä joogaa urheilijoille. 30 minuutin setti ja helppoa simppeliä tekemistä. Hengitystä ja venymistä, liikkuvuutta.

Oli tosi kiva puolituntinen nettijoogan parissa. Helppo ja selkeä.

yogaia03
Kiitos ja hei.

Yogaia Facebookissa.

Yogobe Suomi Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Pari kokeilemisen arvoista venytystä

Heissulivei. Selkä on mulle tärkeä asia. Joskus vuosia sitten sain vaivakseni välilevynpullistuman ja silloin tuskissani ja kuukausien kuluessa jopa luulin, että juoksut olisi elämässäni juostu. Vaan eipä oo tietenkään. Selkä kuntoutui hyväksi ja olen jo vuosia pystynyt taas juoksemaan ja tätä nykyä selkä oireilee vain silloin kun liikuntaa on liian vähän. Lomamatkoilla esimerkiksi.

Tässä kaksi venytysliikettä jotka oon ottanut heti omakseni kun niitä kokeilin.

SELÄN VENYTYS TANGOSSA ROIKKUEN

Ota tangosta leveä (hartioita leveämpi) myötäote ja roiku. Rentoudu ja roiku, muista hengittää. Selän lihakset rentoutuvat ja selän pienetkin lihakset venyvät.

Roikkuessasi tangosta vartalo rentona nojaa päätä eteenpäin yrittäen koskettaa leualla rintaa. Vielä venyy selän keskeltä.

Nikamavälilevyt venyvät ja välilevynpullistuman riski vähenee.

selanvenytys02

YLÄVARTALON VENYTTELY

Seiso hartioita leveämmässä haara-asennossa selkä suorana ja nosta kädet pään yläpuolelle kämmenet kohti kattoa.

Hengitä sisään ja venytä kylkiä työntämällä käsiä ylöspäin. Voit taivuttaa ylävartaloa  sivulta sivulle. Hengitä hitaasti ulos ja rentouta ennen seuraavaa liikettä.

Kun muistat pitää selän koko ajan hyvin suorana venyy rintalihas, vatsalihakset, kyljet, käsivarren lihakset, selän lihakset.

Täydentää hyvin äskeistä selän venytytstä.

Kokkeile!

selanvenytys01

Molemmat venytykset kirjasta Lihaskuntoharjoittelu ja venyttely.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mää muuten tein mun Puhti henkilökohtainen valmennus -systeemeille oman FB-sivun, kas tässä. Saa käydä tykkäämässä siittäkin. Sieltä myös löytyy tiedot huhtikuun lopussa alkavasta juoksuryhmästä jota mää ja härre vedetään. Osallistujia on jo ilmoittautunut hyvin ja vielä on myös vapaata. Jos kiinnostaa niin harkitte ja ilmoittaudu. =)

Nyt kun oon personal trainer -koulutuksen saanut päätökseen niin otan ihan rauhakseltaan näitten liikuntatöiden kanssa. Nyt ensin aloitetaan tämä juoksuryhmä ja tulevaisuudessa varmasti lisää juoksu- ja treeniryhmiä kunhan päästään alkuun ensimmäisen ryhmän kanssa. Mut saa kysyä jos palveluita halajaa.