Anun Maraton ja 50 mailia kisaraportti

Juoksu 1 h 51 min 54 sek
keskisyke 167, maksimi 183
21,23 km 5 min 16 sek / km

Tänään oli vuoden ensimmäinen puolimaratonpäivä. Ei ehkä viimeinen sillä suunnitelmissa on kyllä muitakin juoksutapahtumia vielä tälle vuodelle. Ilmoittauduttiin härren kanssa Nokialla juostavaan Anun Maraton ja 50 mailia juoksutapahtumaan jossa molemmat juostiin puolimaraton (21,1 km). Siellä oli monia muitakin matkoja joista pisin on jopa 50 mailia eli noin 80 km. Hurja matka tuo pisin, ultrajuoksijoiden matka.

Viimeiseen eli eiliseen iltaan asti piti jännittää pääseekö härre juoksemaan vai onko töissä. Ei ollut lauantaitöitä sittenkään ja hän pääsi ilmoittautumaansa juoksuun ja se kyllä teki mieleni iloiseksi, voidaan mennä paikan päälle yhdessä ja yhtä matkaa lähteä kotiin. Tai uimahalliin, mihin ikinä mentäisiinkään. Ja olisi joku kenen kanssa höpöttää maaliin tultua, että miten meni ja miksi ja menikö hienosti vai ei. Ja kaikkee muutakin juoksuun liittyvää, niin mielenkiintoisia juttuja. =)

anun_puolimaraton
Eilen kävin tekemässä lyhyen juoksun joka sisälsi 3 x 1 min puolimaratonvauhtia. Valmistelin tähän päivään.

No minä olen liikkunut tällä viikolla ihan normaaliin tapaan sen kummemmin valmistautumatta puolimaratonia varten. Tai no, oli mulla eilen valmistava lyhyt juoksu joka sisälsi sopivan vauhtisia spurtteja, mutta muuten olen liikkunut ihan normaalin treeniviikon (määräviikon) treenit sillä tämänpäiväinen puolimaraton toimi kovana treeninä muiden treenien joukossa kohti juhannussunnuntaita ja täyden matkan triathlonkisaa Puolan Poznanissa.

Taas kerran hieno lämmin päivä. Olen nyt näinä sateisina ja välillä kylminäkin päivinä ottanut asiakseni muistella, että kyllä niitä lämpöisiä päiviä on jo aika monta ollut. Ei ehkä ihan peräjälkeen, mutta aina säännöllisesti kylmien päivien välissä. Tänäkin vuonna kesän edetessä jo kuitenkin monta. Sitä vaan jotenkin haluaa paasata niistä huonoista keleistä joita on aina ja koko ajan, joka ikinen päivä ja erityisesti taas. Ikuisesti. Niinhän se ei kuitenkaan ole.

anun_puolimaraton01
Onko hyvä yhdistelmä? Väriyhdistelmä? On.

Noh, juoksuvaatteiksi valitsin eilen ostetun Niken pinkin tai paremminkin vaaleanpunaisen topin, Adidaksien tummansiniset vajaamittaiset juoksutrikot ja toiset Adidaksen juoksutossuistani.

Tärkeitä asioita on se mitä laittaa puolimaratonille päälle. Tänään sellaiset tekniset urheiluvaatteet jotka eivät kuumota vaan hengittävät tosi hyvin, sillain että ei oikeastaan juostessa kiinnitä mitään huomiota vaatteisiin. Semmoset minä tänään päälleni laitoin. Toki väriyhdistelmä pitää olla mieluinen kuten aina.

anun_puolimaraton02
Tapahtumapaikalla Nokian Edenin vieressä, haettiin numerolaput ennen juoksua.

No, mukavan värisessä väriyhdistelmässä =D mentiin ajoissa kisapaikalle ja haettiin numerolappumme. Minä olin numero 422 ja mulla ei ollut mitään tietoa montako muuta sarjassani N40 olisi. Eipä sillä mitään väliä sillä omaa juoksua sinne mentiin tekemään välittämättä muitten vauhdeista. Itse olin ajatellut, että lopputulos olisi hienoa jos olisi alle 1 h 55 min ja se oli hyvinkin mahdollinen. Näin ajattelin jo ennen juoksua.

anun_puolimaraton04
Minä Jaanaba, numero 422.

Ennen puolimaratonin starttia käytiin sellaisella vartin mittaisella lämmittelyhölkällä jotta saatiin keho lämpimäksi ja valmiiksi vastaanottamaan pitkän kovan juoksun. Taidettiin siinä lämmittelyssä tehdä yksi kolmen lyhtypylvään välin mittainen spurttikin. Sitten takaisin lähtöalueelle.

anun_puolimaraton03
Härre lämmittelee.

Ilma oli lämmin ja minä niin nautin siitä, tykkään erityisen paljon kun aurnko lämmittää mun peruspalelevan kehoni lämpimäksi ja lämpö oikein tunkeutuu sisuksiini. Juostessa lämmin ilma on hieno kun on sekin hienoa, että hikoilee oikein kunnolla kun aurinko paistaa ja paahtaa. Tiedä sitten paljonko se vaikuttaa kenenkin juoksuvauhteihin kun viileämmässä kelissä voi tietenkin oma ennätysjuoksu olla nopeampi kuin lämpimässä. Mutta mää en ajattele niin ja niin hirveästi niitä vauhteja ja erotuksia mitä milloinkin juoksu mahdollisesti on. Sillä mennään mitä on ja lause pätee niin kelien suhteen kuin muutenkin. Se otetaan vastaan mitä annetaan ja tätsit.

anun_puolimaraton09
Kello kuntoon ja starttiviivalle.

Mulla oli juoksuun kolme GU:n energiageeliä joista yhden otin ennen juoksua, vaniljan makuisen. Tämä GU:n vaniljainen geeli maistuu mun mielestä kyllä sata kertaa enemmän jollekin maitokahville kuin vaniljalle, se on hyvää. Hyvää vaihtelua mun aiemmin käyttämiini energiageeleihin, koostumuskin on paljon tatinamaisempaa ja menee oikein hyvin alas ja vettä aina päälle.

Kello tuli 11:20 ja silloin juoksemaan. Lähdin hyvällä fiiliksellä, sellaisella tunnustelevalla että mitähän tästä tulee ja mitenköhän juoksu menee. Heti alusta asti tuntui ihan hyvältä.

Sama kuin viimeksi numerolappu rinnassa juostessa (Raholan kymppi), seurasin koko ajan mitä kello sanoo juostuista kilometristä.  Sehän ilmoittaa jokaisen kilometrin jälkeen, että paljonko aikaa kului. Ensimmäinen kilsa oli aika nopea 4 min 41 sek, koko kisan nopein kilometrini.

anun_puolimaraton10
Energiageeli per nassu ennen starttia.

Juoksu eteni hyvää vauhtia kilometri toisensa jälkeen. Aika pian huomasin miten monimuotoinen reitti on, oli mäkeä, mutkaa, hiekkaa, asvalttia, varjoisaa, aurinkoista. Juomapisteitä oli tosi usein mikä oli hyvä ja varmaan tarpeenkin sillä juostiinhan reitillä samanaikaisesti maratonia (42,2 km) ja pitkää ultramatkaa (50 mailia).

Mulla ei ollut juoksussa mitään ongelmaa, otin kaiken vastaan mitä eteen tuli ja ylämäissä pidin sykkeeni siinä noin 170 lyönnissä per minuutti että en vetäisi övereitä ja juoksu hyytyisi siihen. Alamäessä sitten otin rennon alamäkijuoksuasennon ja yritin mennä laskevalla sykkeellä mahdollisimman lujaa. Olen tyytyväinen, että olen opetellut alamäkijuoksutekniikkaa, se helpottaa suuresti juoksukisoissa juoksemista.

anun_puolimaraton06
Vanilja, espresso, vanilja.

Kaksi urheilutissiliivissä olevaa energiageeliä otin juoksun aikana, jossain 35–40 minuutissa ensimmäisen joka oli maultaan espresso, nami nami. Toisen geelin otin jossain välissä, nyt en muista milloin, mutta kuitenkin sopivan tasaisesti molemmat geelit juoksun aikana ja aina ennen juomapistettä josta sain vettä suuhuni geelin päälle.

Vesipisteellä kaadoin osan vedestä päähän, niskaan tai rinnuksille viilentämään olotilaa.

anun_puolimaraton05
Loppukiri ja maalissa!

Koko ajan katsoin sykettä, jokaisen juostun kilometrin vauhtia ja meneillään olevaa vauhtia. Se mitä en kytännyt oli juostu kokonaisaika. Ensimmäisen kerran katsoin sitä vasta 11 km:n kohdalla jolloin jäljellä oli tasan 10 km. 11 km:n kohdalla aikani oli 56 min ja tiesin, että pääsen tavoitteeseeni eli alle 1 h 55 min jos mitään ihmeellistä ei satu. Oli jopa varaa löntystelyyn jos siltä olisi tuntunut. Ei kuitenkaan tuntunut vaan tuntui niin hyvältä, että jatkoin samaan malliin kuin siihenkin asti. Toisen kerran katsoin juostua kokonaisaikaa 16 km:n kohdalla jolloin jäljellä oli enää n. 5 km. Sitten en enää katsellutkaan vaan kiinnitin huomioni siihen, että syke pysyy siinä 168. Toi sykelukema on se, millä minä jaksan hyvällä mielellä pistää tossua toisen eteen. Juoksu kulkee tuolloin selkeästi epämukavuusalueella, mutta kuitenkin jaksan mennä ja se tuntuu vielä ihan hyvältä eikä miltään älyttömältä väkisin puurtamiselta.

anun_puolimaraton08
Huh, vähän paha olokin loppukirin jälkeen.

Niin se eteni kilometri kerrallaan ja jossain vaiheessa huomasin, että matkaa oli mennyt jo 18 km. Muutama hassu kilsa enää maaliin ja yritin pitää vauhdin yllä ja sainkin sen hyvin pidettyä. Jopa kiristettyä viimeisille kilometreille mikä on mulle aivan poikkeuksellista. Toki loppuosuus tästä reitistä oli hieman helpompi kuin sitä edeltävät mäennyppylät ja siten nopeampi juosta.

Viime hetken loppukirinkin otin tietenkin, mää otan sellaisen aina. Jostain se energia vaan siihen tulee ja  menin niin lujaa kuin jaloistani pääsin. Maali! Olin maalissa ja alle 1 h 52 min, ei voisi olla tyytyväisempi minä. Pahan olon tuollainen loppukiri aina aiheuttaa ja hetken aikaa oli otettava iisisti ja kestettävä sitä oksettavaa olotilaa. Sitten helpotti.

Härre oli maalissa ottamasta musta kuvaa, hän oli tullut maaliin kymmenisen minuuttia ennen mua, aikansa oli 1 h 40 min 3 sek. Hän oli hyvin tyytyväinen ja oli sarjansa kakkonen. Minä meikäläinen olin oman sarjani ykkönen, aika hauskaa. Pääsin pönöttämään korkealle pallille ja vastaanottamaan palkinnon. Tästä on edelleen hieno jatkaa juoksu- ja triathlonkisoja. Niin no, tietenkin myös pyöräilyjä sillä huomenna aamusta starttaamme Pirkan pyöräilyn 134 km:n lenkille.

anun_puolimaraton07
Pönötys.
anun_puolimaraton11.jpg
Kilometriajat.

Käy tykkäämässä blogistani Facebookissa niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista päivityksistä.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Härren TREMK hallimaraton

Mun piti tänään juosta puolimaraton.Tampereen Maratonklubin järjestämä hallimaraton joka juostiin Pirkkahallissa 300 m:n radalla. Olin ilmoittautunut juoksutapahtumaan härren kanssa, mutta jouduin jättämään osallistumisen väliin sillä olen ollut viime päivät flunssassa.

Ei auttanut kuin surra omaa nuhanenää ja lähteä kannustamaan härreä hänen juoksuunsa.

hallimaraton_tampere01
Maratonin juoksevat olivat startanneet jo pari tuntia ennen puolimaratonin lähtöä.

Aulasta kilpailunumeron hakupisteestä kysyin saanko siirtää jo maksetun osallistumiseni (koska olen sairastunut) johonkin toiseen puolimaratoniin jonka Tampereen Maratonklubi järjestää. Joo saan, sanoivat ja aionkin keväämmällä lumien sulettua juosta jonkun ehkä heidän kuukausimaratoneistaan.

Tapahtumassa juostiin maraton ja puolimaraton, maratonin juoksevat starttasivat kello 10:00 ja puolimaratonlaiset kello 12:00.

hallimaraton_tampere03
Joko mietityttää tuleva juoksu?

Härren taktiikasta en oikein ennen kilpailua ottanut mitään selvää, ensinnäkin olin kuumeessa ja melko kipeä niin en jaksanut niin paljon innostua toisen juoksusta kuin mitä olisin jaksanut jos olisin ollut terve. Voimat olivat aivan loppu heti aamusta alkaen.

No, härre jotain turinoi, että haluaisi 1 h 45 min ajan 21,1 km:n juoksulle ja samalla myös sanoi, että aikoo pitää sykkeensä välillä 163–170.

hallimaraton_tampere02
Kohta lähdetään.

Oli kiva olla katsomassa ja analysoimassa juoksijoiden menoa ja kannustaa härreä sen minkä oma olotila antoi myöden eli aika himmeesti ja vähän. =)

Härre painatti menemään tasaista vauhtia hyvännäköisellä juoksuasennolla, en löytänyt mitään korjattavaa hänen juoksustansa, niin hyvältä se näytti. Yli 100 juoksijaa oli radalla juoksemassa.

Hauska juoksutapahtuma sinänsä, että järjestäjä saattoi mainostaa että ainakin huolto (vesi, urheilujuoma, banaani, rusinat) on tarjolla riittävän usein, 300 m:n välein. Kun joissain juoksu- tai triathlontapahtumissa saattaa tulla sanomista, että huolto on liian harvakseltaan niin täällä ei ainakaan ollut.

Härre ei tällä kertaa halunnut ottaa mitään omia energiageelejä mukaan vaan aikoi syödä ja juoda järjestäjän tarjoamia juttuja. Ai jaa, ajattelin minä sillä itse olisin taatusti ottanut pari energiageeliä mukaan jos olisin päässyt juoksemaan.

hallimaraton_tampere05
Härre huoltopisteellä.

Kuten sanoin, oli tosi kiva katsella juoksua ja sain siinä katsomossa istuessani aamupalanikin syötyä joka ei aamulla maistunut ei sitten ollenkaan.

hallimaraton_tampere04
Viimeisiä kierroksia meneillään härrellä.

Lopulta 70 kierrosta oli juostu ja härre tuli maaliin aikaan 1 h 47 min. Heti tuoreeltaan kysyttäessä sanoi, että juoksu oli hyvä ja ei ollut hyvä.

Hänellä oli meilein pakasta repäistyt kakkulat päässä, eilen nimittäin optikkoliikkestä haetut. Ihan hienot mun mielestä, mustat metalliset tämän päivän sangat jotka sopivat härren kasvoihin erittäin hyvin. Olen tyytyväinen, että minulla on mies joka vanhetessaan  ei jässähdä menneeseen vaan on valmis niin vaatteissa kuin kakkuloissa hankkimaan sitä tämän päivän tyyliä. Ja parturiasioissa myös. Että jos on joskus 20 vuotta sitten todennut jonkun vaatteen tai hiusmallin niin hyväksi, että on sitä rakastanut vuosikausia ja aina näyttänyt samalta niin on valmis maailman muuttuessa muuttamaan sitä tyyliänsä (silti itseltään näyttäen) ja hieman uudistumaan jäämättä siihen vanhanaikaisuuteen. Oli kyse sitten väreistä tai malleista. =) Oliko selkeesti sanottu, ei varmaan.

uudet_bossorangeglasses
Nyt näkee.

Hallimaratonista kun kotiin saavuttiin minä menin nukkumaan parin tunnin unet ja herätessäni olo oli selkeästi parempi mitä se oli ollut koko päivän. Oksettamisen tunne oli ainakin poissa ja kuume laskenut.

Syönyt en ole vieläkään mitään muuta kuin sen pienen aamupalan, ei kertakaikkiaan ole ruoka maittanut kun on vaan etonut, mutta nyt pienesti tuntuu siltä, että voisin jonkun täytetyn bagelin itselleni tekaista ja syödä tunnin parin päästä, ei kuitenkaan ihan tuntuisi maittavan. Väliin tulisi ainakin hummusta, avokadoa, Violife kookosöljypoihjaista juustonsiivua.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Tampere Puolimaraton 2016

Juoksu 1 h 57 min 39 sek
keskisyke 171, maksimi 180
21,1 km, 5 min 34 sek / km

tamperepuolimaraton2016_03
Kotona odottamassa lähtöä starttipaikalle Tampereen Keskustorille.

Tampere Puolimaraton on siittä mukava ollut ainakin monena vuotena, että startti tapahtuu iltapäivällä ja sen takia ei tarvinnut aamulla aikaisin ruveta tohisemaan kaikkien asioitten kanssa vaan sain ihan rauhassa heräillä ja tehdä kaiken maailman juttuja pitkän päivän ennen kuin piti lähteä ajelemaan kohti Tampereen keskustaa.

Tein ja söin aamupuuroksi jotenkin epämääräisen makuista ohrahiutalepuuroa, en pidä siitä kovasti ollenkaan, mutta aion käyttää myslistä ylijääneet ohrahiutaleet sinnikkäästi ennen kuin siirryn takaisin perusaamupuurooni kaurapuuroon. En oo tainnut aiemmin syödä ohrahiutaleista tehtyä puuroa hyh. Se on jotenkin valkoista limaista ja kaikin puolin epämääräisen näköistä. Aivan tulee mieleen meduusat joita nähtiin Kööpenhaminassa jossain rannassa silloin joskus kun oltiin siellä reissussa. Semmoista vaalea limaa sekä puuro että ne meduusat.

tamperepuolimaraton2016_01
Tampere Puolimaraton paita tänä vuonna punavalkoinen. Käy.

Aamupalan lisäksi söin vielä kunnon sapuskan siinä vähän ennen puolta päivää. Keittelin basmatiriisin, tein tomaattikastikkeen paistaen ensin valkosipulit ja kevätsipulit jonka jälkeen lisäsin tomaattimurskaa, mausteita ja annoin jonkin aikaa kiehua. Porkkanat uuniin valmistumaan Sitten vielä Pirkka falafelpyörykät jotka on vissiin uusi tuote. Pakastefalafelpyöryköitä jotka paistoin pannulla. Vielä kylmä soosi Oatlyn fraichesta ja mausteista. Sapuska lautaselle ja suuhun.

tamperepuolimaraton2016_02
Ruoka-annokseni. Ihan #namimaiskis huolimatta valmiista pyöryköistä.

Pirkka falafelpyörykät, maku suht ok, koostumus aivan liian höttö.

Mietin pitkään pukisinko juoksuun Tampere Puolimaraton paidan jonka kaikki osallistujat saivat ja jonka hain eilen Koskikeskuksen Intersportista vai laittaisinko hihattoman topin koska lämmintä olisi luvassa. 17 astetta ja pilvistä näytti ainakin joku sääennuste eli lämmin keli siis ja tarkenisi vaikka kuinka vähissä vaatteissa.

Päädyin punaiseen lyhythihaiseen tapahtumapaitaan ja pitkiin mustiin juoksutrikoisiin. Keltaiset Adidas Ultra Boostit jalkaan, sykevyö rintaan ja sykekello ranteeseen. Punavalkoinen paita on kivan värinen mun silmään.

tamperepuolimaraton2016_04
Härre oli maastopyörällä lähettämässä meikäläisen matkaan ja kannustamassa reitin varrella.

Viimeksi kun juoksin puolimaratonin oli se toukokuussa Helsinki City Run ja siellä aikani oli jotain 1 h 57 min. Hirvee halu olisi juosta 1 h 55 min, ja sitä lähdin toivomaan samalla tietäen, että ei ehkä olisi mahdollista. Vuonna 2014 olen juossut Tampere Puolimaratonin aikaan 1 h 59 min ja jotain päälle joten ainakin sitä lujempaa pitäisi tämä sama reitti mennä tällä kertaa. Kaksi vuotta myöhemmin.

tamperepuolimaraton2016_05
Me. Juoksija ja kannustaja.

Olin ilmoittautunut myös Zoi Run testijuoksijaksi eli sain starttialueelta Tampereen Keskustorilta Runteqin pisteeltä Zoi-podin jonka kiinnitin sykevyöhön. Zoi-pod mittaa juoksutekniikkaani ja saan analyysin sitten myöhemmin ittelleni. Laitan siittä sitten kyllä blogiin, että mitä analysoitiin mun juoksusta. Oon maailman teknittömin ihminen ja vähän ihmettelen, että edes ilmoittauduin tämmöseen testaajaksi, joku mielenhäiriö vissiin. Katotaan saanko mitä ja kuinka paljon irti tuloksista. Podi oli kuitenkin pieni ja ihan helppo laittaa omaan sykevyöhön kiinni. Itte pistin.

”Suomalaisyritys Runteq on tuonut markkinoille Zoi-mittarin, juoksuharjoittelua mullistavan uutuuden jolla juoksija voi itse mitata omaa juoksutekniikkaansa ja sen kehitystä.”

tamperepuolimaraton2016_6
Alkumatkaa.

Mulla oli neljä energiageeliä mukana, ei ollenkaan juotavaa sillä aioin  juoda järjestämän tarjoamat vedet. Huoltopisteet olivat kohdilla (km) 2.0, 5.1, 8.6, 10.1, 12.4, 13.9, 17.0 ja 18.7. Veden lisäksi huoltopisteillä oli tarjolla urheilujuomaa, mutta en juonut sillä mun vattalle se ei sovi jos otan myös geeliä joten parempi oli pysytellä pelkällä energiageeli-vesi -linjalla.

tamperepuolimaraton2016_07

Pum starttipamaus pamahti tasan klo 15:00 ja meikäläinen oli ryysiksessä starttiviivalla jotain 30 sekuntia pamauksesta. Lähdettiin seurakaverin kanssa heti samaa matkaa kuten tehtiin keväällä Helsinki City Runilla ja se toimi siellä ja ajateltiin sen toimivan tänään täälläkin. Mulla oli tavoite pitää aika tasaista 5 min 27 sek kilometrivauhtia koko kisan ajan, mutta huomasin, että tapahtumahuumassa lähdin tai lähdettiin aika lujaa liikenteeseen. Sitä haipakkaa kesti ainakin puoleenväliin ja ylikin, olin puolessavälissä tavoitettani 1 h 55 min jonkin verran edellä.

Puolivälin kohdalla oli juomapiste ja se oli toinen juomapiste missä otin oman energiageelin ja päälle vettä. Ja juoksu jatkui.

Vaikka oli pilvistä ja on syksy oli kuitenkin lämmin keli, kuuma suorastaan.

tamperepuolimaraton2016_08
Juoksijoita Tampereella. =) Lempikaupunki.

Jossain vaiheessa, luulen, että 11 tai 12 km kohdalla alkoi hiljainen vauhdin hiipuminen. Meillä molemmilla, mulla ja seurakaverilla kun koko ajan juostiin yhtä matkaa. Harmitti kun en pystynyt pitämään yllä sitä mitä olin suunnitellut vaikka toisaalta tiesin, että ennätyksiä ei välttämättä tehdä tähän aikaan vuodesta. No, aioin kutenkin päästä maaliin 1 h 57 ja rapiat, sen kauempaa ei saisi mennä.

tamperepuolimaraton2016_10
Me kaksi juoksijaa.

Mulla oli syke koko ajan himpun päälle 170 ja pystyin sitä siinä pitämään ja siihen asiaan olen enemmän kuin tyytyväinen. Tuntui pahalta, mutta pystyin pitämään sykettä noinkin isona. Kehitystä se on sekin.

tamperepuolimaraton2016_11
Hatanpäältä Härmälään. Seurakaveri edellä minä heti perässä.

Härre ja yksi seurakaveri olivat aika monessa paikassa reitin varrella kannustamassa. Se oli kivaa vaikka en pystynyt hymyä irrottamaan tällä kertaa juuri ollenkaan, juoksu tuntui niin pahalta. Uskon, että toi pieni sykkeennosto joka mulla koko matkan oli sai tuntumaan pahalta, olin todella epämukavuusalueella. Vaikka tuntui kamalalta olen tyytyväinen, että tuntui kamalalta, että pystyin pitämään sykettä yllä enkä antanut sen hiipua ja hiipua. Päin vastoin, syke nousi vielä viime kilometreillä ja ihan viimeisen kilometrin menin taas vähän kovempaa kuin muutamat aiemmat löntystelykilsat. Jee.

tamperepuolimaraton2016_12
Ihan justiinsa maalissa!

Olipa juoksu, hyvät ja huonot puolet oli siinä. Tästä on kuitenkin tämän tädin hyvä jatkaa etiäpäin. Ehkä elämäni ensimmäistä kertaa olen asettanut jotain urheilullisia ihan aika oikeita tavoitteita. Juoksuun esim. sen, että viisi minuuttia on saatava puolimaratonajasta pois ensi kesään mennessä. Helsinki City Runilla haluan juosta viisi minuuttia kovempaa. Eli 1 h 52 min ja rapiat saa olla aika.

En oo ennen tämmösiä tavoitteita asettanut vaan oon vaan tehnyt ja toivonut vauhtien kehittymistä, mutta nyt mulla on uintiin ja pyöräilyynkin vastaavia suunnitelmia ja täyden matkan kisa kans on mentävä ensi kesänä nopeempaa kuin tänä vuonna.

tamperepuolimaraton2016_09
Pikku lepo orrella ennen kotio ajamista.

Tampere Puolimaraton Facebookissa.

Runteq (Zoi) Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Helsinki odottaa

Juoksu (kevyt) 20 min (pe)

uinti 48 min (to)

 juoksu 58 min (ke)

Tänään on HCR eli Helsinki City run 21,1, km jonka olen menossa juoksemaan. Viime viikon sairastelun jälkeen olen koko tämän viikon ottanut liikuntojen kanssa kevyesti ja aika pienesti. Olotila on terve, mutta jotenkin uuvelo.

eraspaiva03

Lähdemme Helsinkiin muutaman hengen porukalla josta kolme juoksee yksi ei. Ja se kekä ei juokse on lunssainen härre.

eraspaiva01

No minä menen puolimaratonin tosiaan juoksemaan ja otan aivan tunteella. Jos juoksututtaa isolla sykkeellä lujaa niin sitten painellaan, mutta jos ei niin sitten himmaillaan vauhtia ja mennään siten miten hyvältä tuntuu. Hyvä lenkki siittä tulee joka tapauksesa.

eraspaiva02

Tällä viikolla olin keskiviikkona tekemässä 200 m juoksuvetoja urheilukentällä siten, että juoksin kotoa kentälle noin 30 min jonka jälkeen 5 x 200 m vauhdilla 5 min 25 sek / km ja vetojen välissä 200 m kävelypalautus. Pieni loppujäähdyttelyhölkkä ja sitten härre tulikin mua hakemaan kentältä kotio. =) Se oli kiva juoksu.

IMG_6958

Eilen aamulla ennen työpäivää menin Tampereen Tesoman uimahalliin uimaan kevyesti 2 km. Sain uida koko kaksikilometrisen aivan yksin radalla, porukkaa oli tuohon aikaan aamusta todella vähän altaassa. Mikäs sen mukavampaa. Uin 4 x 500 m, aina pikku juoma- ja ihmettelytauko jokaisen 500 metrisen välissä

Made with Repix (http://repix.it)
Uimapuku ja -lakki.

Mulla on ollut jo pitkään harkinnassa uusi uimapuku ja lopulta löysin mieleisen tyr.fi-nettikaupasta. Tuli nopeasti parissa päivässä kirjekuoressa kotipostilootaan. Uimalakinkin tilasin. Uimapuku on tosi hyvä, just sopiva ja ihan lempivärinen. Ja Tyrrin vermeistä mulla on pelkkää hvyää sanottavaa, ainakin mun yksi triathlonpuku on ollut tosi hyvä niin kauan kuin olen sen omistanut.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Helsinki City Run kutsuu meikäläistä

Juoksu 1 h 18 min (eilen)
keskisyke 134, maksimi 149
12 km, 6 min 30 sek / km

Uinti 25 min (eilen)

minajuoksuseuralaiseni
Vettä sataa ja paleltaa. Ei kinosta.

Viime viikkoisen Mallorcan pyörätreenireissun jälkeen tällä viikolla liikuntalepopäiviä heti kaksi ensimmäistä, maanantai ja tiistai.

Viikon ensimmäinen liikunta oli eilen keskiviikkona kun mentiin härren kanssa perinteiselle Triathlonteam 226 -seuralaisten omatoimiselle juoksulenkuralle joka on pitkään jo ollut se sama 12 km ja rento vauhti. Lenkura jonka härre usein pistää alulle meidän Facebook-ryhmässä ja sitten siihen tulee mukaan kekä tulee ja kelle lenkki sattuu päivän ohjelmaan sopimaan. Useimmiten on miehiä ja mää, toivoisin enemmän naisiakin mukaan enkä oikeastaan kässää miksi aina niin vähäinen naisosanotto varsinkin kun lenkki on tosi hyvään aikaan juuri ennen illan uintitreeniä.

Tämä matalilla sykkeillä tehty viikottainen lenkki on auttanut montaa miestä mäessä. Sanotaan, että usein ihmiset eivät juokse tarpeeksi sitä peekoota eli peruskestävyyttä ja vielä riittävän alhaisilla sykkeillä. Aina tupataan menemään liian kovaa ja se on väärin. Kevyttä peekoota pitää jousta, että voi kehittyä enemmänkin kuin kertalaakista pompsahtaen. Kevyttä ylihitaalta tuntuvaa peekoota siellä peruskestävyyssykealueen alapäässä.

juoksuseuralaiseni
Näitten kanssa eilinen juoksulenkki.

Juoksun jälkeen uimahalliin jossa uin lyhyen kevyen palauttavan uinnin.

Meikäläinen on menossa toukokuussa juoksun kanssa taas epämukavuusalueelle kun puolimaraton koittaa. Tarkoittaa pari tuntia jouksua pahalta tuntuen. Tästä se kesän kisakausi taas lähtee. Tulee juoksuja ja triathlonkisoja pitkin kesää.

Alun perin mun piti mennä juoksemaan toukokuinen  puolimaraton (21,1 km), HCR eli Helsinki City Run seuralaisena ja tsemppaajana. Nyt on tullut kuitenkin ikäviäkin muutoksia matkaan ja juoksen puolimaratonin yksin ihan ittelleni joka tarkoittaa sitä, että täysiä mennään ja mahdollisimman nopeaa aikaa koitetaan. Oma puolimaraton tähän kohtaan sopii hyvin vaikka samalla olen surullinen muutoksista joiden takia en saa juosta tsemppaajana ja vauhdinpitäjänä, sitä olisin ensisijaisesti halunnut ehdottomasti.

HCR juostaan 14.5.2016 ja ajattelin nyt miettiä ittelleni tälle muutamalle hassulle viikolle ennen tapahtumaa ihan kunnolliset oikeat juoksutreenit jotka tähtäävät puolimaratoniin vajaan kuukauden päähän. =) Aika pian siis, mutta suunnittelenpa nyt kuitenkin jokaisen lenkin vähän tarkemmin. Suunnittelu alkoi eilisestä pk-lenkistä ja perjantaina on vuorossa vauhdikkaampi juoksu.

Helsinki City Run

Helsinki City run Facebookissa

Liikuntapäiväkirja Facebookissa