Muualle hiihtämään

Hiihto 2 h 5 min
keskisyke 128, maksimi 153

Uinti 30 min

Rukalla hiihtämässä.

Lumitilanne täällä Sallassa on sen verran huono, että hiihtämiseen asti sitä lunta ei ole. Lähdettiin tänään sitten Rukalle jossa on pieni ladun pätkä mitä hiihtää. Sallasta on n. 100 km Rukalle eli liian paljon joka päivä kuljettavaksi vaikka kuinka olisi kiva hiihtää. Hiihtämään tänne Sallaan tultiin, mutta muuta on täytynyt tehdä eli paksupyöräilyä ja juoksua. Kun ei ole lunta niin ei ole lunta ja siihen on tyydyttävä.

Rukalla oli reilun 3 km:n latu joka oli tosi monimuotoinen mäkiensä kanssa ja sitten siellä oli järven ympäri menevä 1,85 km:n latu jota lopulta pääasiassa hiidettiin. Oli tosi mukavaa hiihtää aivan tasaista. Harvoin, tai siis en koskaan sitten lapsuuteni ole hiihtänyt noin tasaista latua kuin järven jäällä on.

Järven jäällä.

Hiihto on siitä mukavaa, että sitä voisi vaan jatkaa ja jatkaa loputtomiin. Me kuitenkin tyydyttiin reilun kahden tunnin hiihtosessioon ja menimme sen jälkeen vielä Kuusamon uimahalliin pulikoimaan puoleksi tunniksi.

Nähdään somessa:

❤   Jaanaba

Instagram @jaanaba_liikuntapaivakirja | Liikuntapaivakirja FB | Puhtivalmennus FB

Mainokset

Hiihtoa kotikulmillakin

hiihtoahiihtoa.jpg

Tänä talvena on ollut lunta, on ollut pakkasta ja tämähän tarkoittaa sitä, että on ollut myös hiihtoladut ja hyvät sellaiset. Hiihtämään on halukkaat päässeet paljon. Ei ole tarvinnut edellisvuosien talvien tapaan miettiä, että onkohan huomenna hiihtokeli. Onko lunta, sataako vettä.

 

hiihto_perinteinen02
Oijjoi mikä keli.

Kummallista kyllä joulukuisen Sallan hiihtopainotteisen lomaviikkomme jälkeen en ole hiihtänyt kertaakaan ennen tätä viikkoa. En siitä huolimatta vaikka toivoin sydämeni pohjasta lumista talvea, että pääsisi hiihtämään. Syytän tästä härreä, tai no, itseäni tietenkin kun olen härren mukana mennyt. Härre on aina valinnut pyöräilyn tai juoksun kun on ollut sellainen treeni, että voisi myös hiihtää ja minä olen sitten tehnyt saman perässä vaikka olisin voinut yksinkin mennä hiihtämään. En vaan ole mennyt.

hiihto_perinteinen01
En poikennut. Se on ABC Pirkkala.

Torstaina kävin tämän vuoden ensimmäisen hiihtoni hiihtämässä, ja aivan kotimaisemissa. Pirkkalassa. Noin puolitoista tuntia hiihtelin kevyesti, vähän säästelin sillä mulla oli samana iltana vielä kova pyörä-juoksu -yhdistelmätreeni.

Eilen lauantaina kävin härren kanssa kevyellä kaksikymppisellä. Hiihdettiin 20 km matalalla pk-sykkeellä ja kivaa oli. Niin kivaa, että menen huomenna taas.

PUHTI valmennus www.

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Salla 2017 päivä 7

Hiihto 1 h 57 min
keskisyke 130, maksimi 150
20,01 km

IMG_1330
Ladulle!

Eilen oli liikunnoista lepopäivä ja tänään tämän reissun viimeinen hiihto. Hiihdin yksin sillä härren akillesjänne sanoi rasittuneensa liikaa ja jotta se ei pääse yhtään pahaksi niin hän ei voinut tänään hiihtää.

Lähdin sillä mielellä ladulle, että hiihdän tunnin ja kahden väliin sen aikaa kun huvittaa. Ladut olivat taas tosi hyvässä kunnossa ja hiihto sujui alusta asti ihan hyvän tuntuisesti. Eilinen lepopäivä teki tehtävänsä ja olin palautunut.

IMG_1321
Aamun valo.

Kymmenen kilometriä kun olin hiihtänyt niin aikaa oli kulunut 1 h 1 min ja tuntui kehossa, että nyt lämpesi paikat ja päätin hiihtää toisen kymmenen kilometriä hieman kovempaa, isommalla sykkeellä. Kulki jotenkin tosi hyvin.

Latu oli tosiaan just ajettu, satuin näkemään latukoneen kun olin päättämässä aamulenkkiä koiran kanssa. Muutaman kanssahiihtäjän näin, pari luistelijaa ja ehkä neljä tai viisi kaltaistani perinteisen hiihtäjää.

IMG_1322
Tauko.

Juoma- ja kuvaustauon pidin totuttuun tapaan noin puolen tunnin välein.

Nyt toivon, että Tampeereen seudulle satanut lumi on tullut jäädäkseen ja sen myötä ladut joita siellä nyt kuulemani mukaan on siellä sun täällä. Haluan jatkaa tätä hiihtoa kotonakin toisin kuin kahtena viime talvena.

IMG_1325

Me täällä pakkaillaan ja valmistaudutaan lähtemään aamulla aikaisin kohti Pirkkalaa ja omaa kotia, normaalia elämää ja joulua odottamaan.

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Salla 2017 päivä 5

Hiihto 3 h 23 min (päivällä)

Hiihto 1 h 48 min (illalla)

Tänään on satanut lunta koko päivän ja se tuntui kyllä molemmilla päivän hiihtokerroilla.

Tämän päivän tavoite oli hiihtää yhteensä viisi tuntia, kahdessa erässä. Päivällä pidempi ja illalla lyhyempi.

IMG_1244
Linssikeittoa ja leipää hiihdon ja saunottelun jälkeen.

Päivän hiihto meni ihan hyvin eikä juurikaan häiriinnytty siitä vaikka satanut lumi hidasti selvästi lenkin etenemistä.

IMG_1236
Täällä ollaan, Sallan laduilla. =)

Illan hiihto olikin sitten eri juttu sillä lunta oli tullut ja tuli koko ajan paljon. Ladut oli ajettu tänään joo, mutta satanut lumimäärä oli niin iso, että ladut olivat välilä kokonaan kadoksissa ja silloin kun eivät olleet niin hahmottuivat vain hieman sataneen lumen alta. Tarvii myöntää, että oli raskas hiihto.

IMG_1237
Talvi on ihmisen parasta aikaa. ❤

Nyt mää oon aivan loppu, niin monta tuntia hiihdetty sunnuntaista asti, että mun kädet ovat aivan loppu ja muutenkin isot hiihtomäärät tuntuvat kropassa. Niin kuin pitääkin, huomenna on lepopäivä eikä hiihdetä lainkaan. Palaudutaan, levätään ja kehitytään vain. Perjantaina sitten vielä yksi hiihtopäivä ennen kotiin lähtemistä.

IMG_1248
4 x suksi. Seuraavasi ostan suomalaiset sukset.

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Salla 2017 päivä 4

Hiihto 2 h 8 min
keskisyke 123, maksimi 142
20,10 km

Tosi iisi päivä ollut tänään. Olemme käyneet ruokakaupoissa ja olen tehnyt salaattia ja linssikeittoa, olemme katsoneet Napapiirin sankarit -elokuvan ja sen sellaista. Hiihdon suhteen yksi vain kahden tunnin kevyt lenkki, palauttava. Hiihdettiin sama reitti kuin eilen illalla eli täältä Sallatunturilta Sallaan ja takaisin.

IMG_1306
Aamun kävelyllä. 

Eilinen illan pk-hiihto oli sen verran reipas, että oi että mun paikat menivät jumiin. Tänään kun hiihtämään lähdettiin niin jokaisella potkulla kun jalka jäi taakse niin ai että etureiteen sattui ja tuntui, että lonkankoukistaja ei anna periksi ollenkaan. Meinasin ihan luovuttaa. Jotenkin en ollut muistanut venytellä lainkaan eilisen hiihdon jälkeen ja se kostautui todellakin tällä tämänpäiväisellä lenkillä. Lenkin oli tarkoitus olla palauttava, mutta en ole varma oliko se sitä omalla kohdallani kun jalat olivat niin jumissa. Ensimmäinen 10 kilometriä meni käsiessä lihasjumituksisa, mutta sitten helpotti ja loppumatka sujuikin jo ihan ookoo.

IMG_1206
Juomatauko.

Nyt illalla olen tosiaan venytellyt sillä haluan, että lihakseni ovat kunnossa huomenna kun on tarkoitus hiihtää enemmänkin. Aion venytellä vielä uudelleen tänään illalla ja huomenna aamulla myös sopivan lyhyet venyttelyt.

Olen täällä painattanut menemään uusilla lempitrikoillani, kaiken kirjavilla trikoilla jotka sopivat pakkaskelille hyvin kunhan vaan muistaa laittaa alle pitkät kalsarit. Onhan mulla monia lempitrikoita, mutta nämä ovat uusimmat sellaiset.

IMG_1227
Lempitrikoot.

En tiedä olenko outo kun saatan pukeutua hieman monimukaisen näköisesti välillä, mutta tykkään monista väreistä ja annan sen myös näkyä pukeutumisessani.

IMG_1134

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Salla 2017 päivä 3

Hiihto 1 h 59 min (aamupäivä)
keskisyke 129, maksimi 154
18,43 km

Hiihto 1 h 52 min (ilta)
keskisyke 137, maksimi 154
20,34 km

Tänään oli kahden hiihtolenkin päivä.

Ensimmäinen lenkki startattiin siinä vähän ennen puolta päivää vissiinkin, lähdettiin hiihtämään latua nimeltä kuntolatu. Lyhyt kiekura jota ajattelimme hiihtää moneen kertaan. Mää jotenkin ajattelin omassa päässäni, että kuntolatu kun on nimeltään niin latu on tosi iisi, helppo kaikille oman elämänsä sohvaperunoille ja kuntoilijoille.

IMG_1035
Tänään uusi hiihtopipo päässä.

Hetken aikaa hiihdettyämme pyörsin ajatukseni sillä reitti oli jyrkkää ylämäkeä, jyrkkää alamäkeä ja niien siksakkia eli vaikea hiihtää sujuvasti. Ylämäkiin tampattiin sukset v-asennossa ja alamäissä annettiin mennä ja syke laski silloin aina vaikka kuinka alas. Yhteensä viisi kertaa kierrettiin kuntolatu ja oli sekin hienoa vaikka ei niin sujuvaa eteenpäinmenemistä ollutkaan.

Maisemia ihasteltiin taas toden teolla ja pysähdyttiin välillä kuvaamaankin.

IMG_1295
Tämä oli kaunis hetki.

IMG_1297
Moitteettomassa kunnossa olevat ladut.

Lenkin jälkeen tietenkin huoneistossa sauna päälle ja sinne. Aiomme varmasti saunoa joka ikinen päivä, se on jotenkin niin sujuvaa ja helppoa kun on lomalla. Syödään, hiihdetään, koiraillaan, saunotaan, nukutaan ja sama alusta moneen kertaan.

IMG_1020
Koira tietää ettei pääse mukaan tälle reissulle.

Illan lenkin suuntasimmekin sitten täältä Sallatunturilta Sallan keskustaan, 10 km yhteen suuntaan. Se lenkki olikin tasaista ja jos aamupäivällä monien monien mäkien takia hiihto ei ollut kovin sujuvaa niin nyt oli. Tasainen maasto oli mukavaa nyt parin erilasen hiihtolenkin jälkeen ja hiihto suorastaan lensi ja aika meni kuin hujauksessa, olisin voinut hyvällä mielellä jatkaa vielä toisen mokoman. Mutta ei, päätettiin lenkki kahteenkymmeneen kilometriin kuten oltiin suuniteltu.

IMG_0925
Ihanat ladut ❤

Hyvin huomaan itsestäni, että tällainen kestävyysliikunta on se mun juttu. Pitkää siivua ja yksin tai härren kanssa eikä ole mitään ongelmaa viihtyvyyden suhteen, jaksaisin vaikka kuinka kauan. No näin se kai tarvitseekin olla kun kerta havittelen täyden matkan triathloneita joka ikinen vuosi.

IMG_0921
Voinko jäädä tänne?

Huomenna me olemme suunitelleet menevämme aivan kevyelle parin tunnin hiihdolle ja sitten keskiviikkona tosi pitkälle, viiden tunnin lenkille. Saa nähdä miten suunnitelmat toteutuvat sillä tiedän jo nyt, että huominen ”vain” parin tunnin lenkki tuntuu tosi vähältä.

IMG_0899
Meidän torppa ja Sallatunturi.

IMG_0894
Mortti oli eilen aivan pots plojoo.

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Salla 2017 päivä 2

Hiihto, perinteinen 3 h 8 min
keskisyke 130, maksimi 153
30,34 km

Täällä Sallassa on hienot oltavat. Lunta on paljon ja melko rauhallista on. Ulkomaalaisia on nähty enemmän kuin suomalaisia ja sesonki ei ole vielä alkanut niin sekin on hyvä, hiihtoladut ovat täysin ruuhkattomat.

IMG_0816
Meidän huoneisto on kuvassa näkyvässä talossa.

IMG_0820
Aamulenkillä karvaturrin kanssa.

IMG_1292
Tänään rinteessä oli joku kisa, ehkä pujottelukilpailu joita täällä kuulemma on aika usein.

Tänään päästiin tämän reissun ensimmäiselle hiihtolenkille. Meillä on koko viikon toimintasuunnitelma hiihdon suhteen se, että enemmän määrää vähemmän tehoa. Eli hiihtotunteja mittariin ja melkein kaikki hiihtotunnit peekoolla.

Aamulla vietiin tai tarkemmin ottaen härre vei meidän sukset suksihuoltoon jossa niille tehtiin perusteellinen hoito, alkaen vanhojen voiteiden poistosta ja täydellisestä pohjustuksesta. Sitten vielä pitoteipit ja luistot pohjaan ja saatiin sukset takaisin keskipäivän aikoihin ja päästiin ladulle. =)

IMG_0873
Me.

Mää oon ostanut uuden hiihtopuvun, tummanharmaa Kari Traa-merkkinen pinkeillä tehosteilla. Housuissa on edessä tuulta läpäisemättömät kankaat ja takissa ilmeisesti myös ja takki on joistain kohtaa paksumpaa kuten yleensä talvitreenikuteet ovat.

Hyvin toimi hiihdossa, tarpeeksi joustava sekä takki että housut eikä tullut kylmä ei kuuma. Olen käyttänyt näitä kuteita aiemmin jo pakkasella juoksussa ja toimivat siinäkin oikein hyvin. Yksi juttu vaan pännii. Mun hiihtopipo on punainen eikä se sovi nyt yhtään tähän asukokonaisuuteen joten on ostettava uusi pipo, mitä pikimmin sen parempi. Mieluiten jo huomenna täältä Ski shopista jos siellä vain on. Väreiksi kelpuutan pinkin, harmaan, valkoisen, mustan, ehkä sopivan sävyisen sinisenkin.

IMG_0879
Juomatauko.

Ladulle kun päästiin niin kevyttä pk-hiihtoa pistettiin menemään. Koko kolmetuntinen kevyellä sykkeellä ja me molemmathan hiihdetään perinteistä eli pertsaa, luisteluhiihdo päälle ei ymmärretä ollenkaan. Oli niin kivaa, niin kivaa. Olemme molemmat odottaneet tosi paljon tätä talvilomaa ja hiihtämään pääsyä ja nautimme siitä koko kolmen tunnin ajan täysillä ja vielä olisi voinut tunnilla parilla jatkaa lenkuraa, mutta lienee viisasta vähän säästellä, että jaksaa koko viikon hiihtää. Niin hienot lumiset maisemat vaihteleva ylä- ja alamäkinen hiihtoreitti josta jostain kohtaa näkyi todella upeaa luontoa. Rauhallinen latu jossa tuli vain muutamia hiihtäjiä vastaan.

Juotavaa meillä molemmilla oli hiihtäjille tyypillisessä vyötäröllä olevassa juomapullovyössä ja pysähdyimme aina puolen tunnin välein hörppäsemään. Yhden energiageelin otin, se taisi olla kahden tunnin hiihdon jälkeen.

Lenkin jälkeen kävimme saunassa, sitäkin aiomme tehdä täällä joka päivä, saunoa.

Mulla oli uudet sukat jalassa, olen saanut kolme paria LuntaGo Trading Finlandin maahantuomia treenisukkia kokeiluun. En ole sukkia vielä aiemmin käyttänyt sillä jemmasin ne tätä viikkoa varten.

IMG_0836
1000 mile fusion walking sock.

Tänään laitoin jalkaani violetin sävävyiset 2-kerrossukat, joissa pehmustettu suojaus akillesjänteelle. Pehmustettu päkiä ja kantapää. Olen aiemmin siis vain käsin pidellyt sukkia ja ne ovat tuntunteet hyvältä ja erityisesti olen kuvitellut ne omille hiihtolenkeilleni jalkaan. Ja tietenkin maastopyöräilyyn.

Sukassa on siis kaksi kerrosta ja esitteessä sanotaan että kaksikerrosrakenne poistaan kitkan jalan ja kengän väliltä, vähentää kulumista sekä estää rakkojen muodostumista.

Sukat toimivat hiihtolenkillä oikein hyvin, ei mitään valittamista. Erityismaininnan antaisin siitä, että tuntuivat jaloissa todella mukavilta. Jalat myös pysyivät lämpiminä. Täällähän ei kovin kylmä tällä hetkellä ole joten en ehkä pääse sukkia heti testaamaan kovassa pakkasessa.

Härrellä oli jaloissa saman merkin sukat 1000 mile Breeze nimeltään. Myös 2-kerrossukka, pitää jalat viileinä ja kuivina kovankin urheilusuorituksen aikana. Sisävuori on valmistettu ainutlaatuisista NILIT® BREEZE -kuiduista, jotka on
suunniteltu antamaan sukille paras mahdollinen hengittävyys.

Kyselin härreltä lenkin aikana monta kertaa sukista. Miltä ne tuntuvat? Onko jaloilla liian kuuma tai kylmä? Sopiva?

Härre sanoi ja sanoo nyt, että sukat tuntuivat hyvältä. Eivät olleet kuumat eikä kylmät vaan tuolle kelille juuri täsmälleen sopivat. Rakkoja tai mitään muita hinkkaamisia ei tullut. Molemmat sukkaparit menivät heti pesuun ja tulee käyttöön myös huomisella lenkillä tai lenkeillä. Oo, tarkoitus on hiihtää kaksi lenkkiä huomenna.

1000 mile Sukkkia myydään tehtaanmyymälässä Mänttä-Vilppulassa sekä verkkokaupassa: www.paperplast.fi.

IMG_0859.jpg

IMG_0825
Sukkavaras 2-kerrossukkapari suussa.

IMG_0832
Saiskos näitä vähän testata?

IMG_0835
Vähän vaan olisin halunnut venyttää ja vanuttaa, että kestääkö.

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.