Avantouinti mun näkökulmasta

Nyt olen käynyt jo kuutena viikkona avannossa. Kuusi kertaa, tänään viimeksi, aattoavannossa. Tai, no, sanon sitä avannoksi vaikka Tampereella Kaupinojan saunalla ei ole vielä jäitä nähty niin paljon, että avantoa olisi. Vaan tänäänpä oli jäät ja avanto.

Tänään myös ensimmäinen kerta kun pääsin avantoon päivänvalolla, aiemmat kerrat ovat olleet pimeällä. En tiedä kumpi on hienompaa, sillä molemmissa oma tunnelmansa.

Aloittelija tässä avantoasiassa olen vielä, mutta toivottavasti avantouimarikonkariksi tulen. Ainakin näyttää siltä, että käynnit jatkuvat säännöllisesti.

Mulla vaati vuosien harkinnan, että uskalsin sinne kylmään veteen pulahtaa, se on kiinnostanut pitkään, mutta ajatuksenakin tuntunut mahdottomalta. Nyt tänä talvena sitten ehdotin härrelle, että jos alkaisimme käydä avannossa suurin piirtein säännöllisesti eli yleensä kerran viikossa. Ja siellä on käyty ainakin kuutena viikkona.

Avantouintia voi harrastaa monella tapaa ja kaikki tavat ovat ihan yhtä oikeita. Pitää tehdä just niin kuin ittelle sopii ja nyt kerron mikä mulle on sopinut.

Pipo
Pipo päässä kaikkien saunotteluiden ja avantoon menemisten aikana. Päähinettä suositellaan, pään kautta haihtuu ulkona lämpöä jota pipo estää ja samalla se suojaa päätä saunan kuumuudelta. Eli oma avantouintipipo päässä koko ajan. Tänään se oli tonttulakki.

Sukat
Jalassa mulla on mustat neopreenisukat jotka olen ostanut alkukesän viileitä avovesiuinteja varten. Ne jalassa olen koko ajan, vedessä ja saunassa. Ovat osoittautuneet hyviksi avovesiuintijalkineiksi / -sukiksi ainakin Kaupinojan Saunalla jossa on lämmitetty sula väylä saunalta avantoon.

Juoma
Juotavaa mukaan. Sitä on mennyt pullollinen aina.

Lämpimät vaatteet
Session jälkeen kannattaa pukeutua lämpimästi, sillä muuten tulee helposti vilu.

Saunominen ja pulahtelu
Mun avantouinti etenee siten, että suihkun kautta uikkarit, sukat ja pipo päähän, juomapullo käteen ja se viedään saunan ja ulkoilman väliseen oleskelutilaan ja sitten saunaan. Kunnon löylyt se pipo päässä ja saunomisen jälkeen rauhallisesti kohti avantoa, siten, että keho ehtii tasoittua ja toeta, viiletä, saunan lämmöstä. Saunasta ei saa mennä suoraan avantoon. Hetki ohhottelua ja sitten askeleet rappusia alas avantoon ja kävelen suoraan veteen, menen kaiteen yli toiselle puolelle rappusia josta kiivetään ylös, kastan kaulaa myöten, nousen ja rappusia pitkin ylös sisälle oleskelutilaan tasoittelemaan oloa, juomaan. Sen jälkeen taas saunaan ja sama rumba jatkuu n9iin, että ainakin viidesti olen käynyt pulahtamassa veteen joka on tällä hetkellä noin 3-asteista.
Pitää muistaa hengittää rauhallisesti, kylmä vesi varsinkin aluksi voi aiheuttaa hengityksen salpautumista joka ei ole mitenkään vaarallista, mutta ikävän tuntuista.

Tavoite on alkaa olla pidempään vedessä kaulaa myöten kuin se hetki, muutamasta sekunnista aloittaen. Jotkut tykkäävät uida pätkän ja pidentävät vedessäoloaikaa siten.

Miksi
Avannossa käymisen syyt on jokaisella omansa. On tutkitut ja tutkimattomat terveysvaikutukset, hyvä olo, palautuminen treenistä, kiva tekeminen, seura, hieno kokemus ja varmasti monia muita syitä.

Se miksi minä haluan käydä on avantouinnin terveysvaikutukset. Siitä kaikki on lähtenyt ja nyt usean kerran jälkeen myös mukava olotila homman jälkeen motivoi käymään. Meitä on muutaman hengen porukka jotka olemme käyneet joka kerta yhdessä.
Mahdollisiin terveyshyötyihin pääsee käsiksi vain jos pulahtelu on säännöllistä.

Tutkittua tietoa avantouinnin terveyshyödyistä on vähän, mutta ihmiset kokevat saavansa apua moniin vaivoihin. Nukkuvat paremmin, sietävät kylmää paremmin, stressi vähenee. Verenpaine laskee kun avannossa käy säännöllisesti.

Suomen Latu: ”Vaikka avannossa pulahtamisesta ei tule edes hiki, se on todellinen terveysliikuntalaji. Jo muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset ovat hoitaneet sairauksiaan kylmällä vedellä. Kylmässä vedessä talviuimarin verenpaine kohoaa aluksi, mutta perusverenpaineen on havaittu laskevan säännöllisen talviuinnin avulla. Talviuinnin on todistetusti todettu auttavan ainakin kipuihin, parantavan kylmään sopeutumista sekä yleistä terveydentilaa ja nostavan hieman elimistön antioksidanttitasoa. Antioksidantit ovat välttämättömiä elimistön terveenä pysymiselle.”

Nähdään somessa:

 ❤  Jaanaba

Instagram @jaanaba_liikuntapaivakirja | Liikuntapaivakirja FB | Puhtivalmennus FB

Mainokset

2 thoughts on “Avantouinti mun näkökulmasta

  1. Hei, kiitos tästä!

    Oma avantouintikokeilu edelleen on tekemättä, mutta ajallaan 🙂 nuo neopreenisukat kuulosti käteviltä!
    Meillä ei taida olla saunaa eikä edes suihkua, taitaa olla vaan lämmin koppi riisuuntumiseen ja pukeutumiseen… en tiedä kuinka se sitten muuttaa asiaa?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s