Kehoitsetunto

kehonkuva02

Tässä tekstin pätkä Väestöliton sivuilta:

KEHOITSETUNTO

Kehoitsetunto on ihmisen kehonkuva, käsitys omasta kropasta. Miten hyvänä, sopivana, oikeanlaisena tai kelpaavana ihminen kokee oman ruumiinsa.

Kehonkuva ja kehoitsetunto eivät riipu siitä, millainen keho on muiden silmillä katsottuna. Se on jokaisen ihmisen ikioma, henkilökohtainen uskomus omasta kehosta. Se on oma luulo tai kokemus eikä mitään muuta. Se on sitä, miltä oma kroppa itsestä tuntuu.

Minullakin on ollut tekemistä kehoitsetuntoni kanssa siitä saakka kun olin niinkin nuori kuin 14 tai 15. Silloin huomasin, että olin pullistunut jonkin verran sen jälkeen kun lopetin päivittäisen uimahallissa riehumisen ja ramppaamisen eli käytännössä kaikki liikunta tyssäsi kuin seinään ja sillä oli seurauksensa. Myös koulussa joku mainitsi kerran asiasta ja se yksi ainoa kommentti oli se mikä sai tulevina vuosina kehoitsetuntoni heikkenemään. Muistan vielä tarkasti missä pulpetissa istuin ja missä kommentoija. Tuo yksi lause jonka vain yksi ihminen on mulle sanonut sai minut miettimään omaa kehoani huonolla ajatuksella. Kommentoijan puolelta varmasti täysin harmiton lause jolla kuitenkin oli mun elämääni turhan iso merkitys. Sanon vain ”turhan iso” sanan valtava sijaan sillä kohtuullisen hyvän itsetunnon olen mielestäni omannut koko ikäni.

Tuon jälkeen koko aikuisikäni olen painanut eri painoja väliltä 58–67 kg ja ollut suurin piirtein tyytyväinen vain silloin kun olen ollut 58–60 kg eli aika laiha. Tuon painoisena olen ollut laiha läski jolla kylkiluut vilkkuivat nahan alta liiaksi asti. Tuon painoisena söin harvoin ja voin huonosti.

kehonkuva03

No, kuten sanoin paino on heitellyt omassa haarukassaan aikuisvuosien aikana.

Oli ihminen minkä kokoinen tai mallinen vain ja muiden silmissä aivan ookoo niin ainakin minulla on joku kohta omassa kehossa mikä omissa mielikuvissa on kertakaikkiaan kamala. Ihan hirveä jopa hävettävä eikä sitä tahdo muille näyttää tai ainakin yrittää mahdollisuuksien mukaan piilotella.

Mulla se on ollut mun  koivet. Liian paksut reidet ja läskipatti polven sisäsyrjässä.

kehonkuva04.jpg

Mulla meni kauan tajuta, että mulle voikin sopia lyhyet shortsit. Kauan, noin 15-vuotiaasta yli neljäkymmenvuotiaaseen eli lähes kolmekymmentä vuotta olen todella paljon vältellyt lyhyiden shortsien käyttämistä. Olen voinut hyvin käyttää polvipituisia shortseja, mutta sellaisia jotka yltävät vain osan matkaa reiden peitoksi en ole voinut kuvitellakaan laittavani jalkaani muutamia hairahduksia lukuunottamatta, en missään nimessä. Paitsi nyt. Viime vuonna ja tänä vuonna.

Se on se henkinen kasvaminen, itsensä tuntemaan oppiminen ja sen kautta itsetunnon kasvu joka saa ihmisen tajuamaan, että hän onkin aivan ok. Enemmänkin kuin ok, niin paljon enemmän että pystyy rakastamaan itseänsä kaikkine omine piirteineen ja ominaisuuksineen. Ne omat piirteet ja ominaisuudet ovat niitä asioita jotka tekevät sinusta sinun ja kun ne oppii hyväksymään pystyy näkemään itsensä sekä henkisesti että fyysisesti kauniina eikä enää ole tarve olla mitään muuta kuin mitä on. Olla just oma itsensä, ei haluaisikaan olla mitään muuta.

kehonkuva01

Toki liikunnalla ja terveellisellä elämällä on ikävuosien karttumisen lisäksi osuutta asiaan. Liikunta muokkaa kehoa ja myös kasvattaa itsetuntoa ja se auttaa oman itsensä hyväksymisessä. Liikunta ja terveellinen syöminen on myös poistanut reisistäni selluliittiä, todella hitaasti mutta se on kuitenkin vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana jonka olen säännölllisesti liikkunut. Ja se miten olen oman liikunnallisen lempielämäni  vaikutukset huomannut kehossani on ollut sellainen asia mikä on saanut ajatukseni paljon positiivisemmaksi omista koipeloisistani.

Ja niin kuin Väestöliitonkin sivuilla kerrotaan, ”Kehonkuva ja kehoitsetunto eivät riipu siitä, millainen keho on muiden silmillä katsottuna.” 

Minä harvoin puhun näistä asioista yhtään kenellekään, mutta joskus olen maininnut jotain epäsopivasta vaatteesta ja se toinen ihminen on alkanut vaahtoamaan, että ajatteleppa kun minä etsin itselleni sopivaa vaatetta tai ajatteleppa miltä tuo näyttäisi minun päällä, paljon kauheammalta. Turhaa kommenttia on tuollainen sillä siihen miten minä ajattelen kehostani ei auta se, että onhan niitä muita vielä paljon pahempia kehoja ihmisillä. Kun ei ole, kehoja ei voi vertailla ja oma ajatus omasta kehosta on oma ajatus omasta kehosta siihen ei muiden kehot vaikuta ei sitten yhtään.

Tämän postauksen kuvissa on lempishortsini, tarkemmin sanottuna toiset lempishortseistani. Niken mustat juoksushortsit jotka ostin tänä kesänä, ne ovat olleet kovassa käytössä niin treenissä kuin vapaa-ajalla. Toiset lempishortsini ovat yhtä lyhyet, punaiset ja ne löysin itseni päällä viime kesänä.

”On aivan samantekevää, onko ihmisen kehossa joku erityispiirre tai toimintarajoite. Kehoitsetunto voi aina olla erinomainen. Toisaalta täysin toimintakykyisen ja tavallisen kehon omaavalla ihmisellä voi olla todella huono kehoitsetunto. Silloin hän kärsii nahoissaan, häpeää itseään ja haluaisi muuttaa itsessään kaiken. Se on surullista ja turhaa.”

Millainen on oma kehoitsetuntosi?

Kannattaa muistaa, että ei sano koskaan sanoa mitään outoa tai negatiivista toisen ihmisen kehosta.

❤ Jaanaba

PUHTI valmennus www.

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mainokset

4 thoughts on “Kehoitsetunto

  1. Sama. Meinaan jalat tai siis oikeestaan polvet. Miten vinkuroina sitä onkaan jalkojaan aina pitänyt ja niitä peitellyt. Vuosikausia, muutama kymmen meni niin, ettei mun jalat paljon nähny aurinkoa julkisesti. Nyt kun se on jo mulle ihan se ja sama ja hyväksyn kinttuni ja tykkään siitä, miten niillä pystyy juoksemaan, olen taas saman edessä, mutta nyt asialla on tyttäreni. Se saa minut surulliseksi, kun hän monena iltana seisoo peilin edessä tai ojentelee sohvalla jalkojaan ja kysyy: ”Äiti, miks mun jalat on vinot tästä polvista, mä en tykkää mun jaloista, mitä niille voi tehdä?” Parhaan taitoni mukaan yritän vakuuttaa, että ne on hyvät jalat ja ne toimii ja ihmisillä on erilaisia jalkoja ja muita ruumiinosia.

    Äsken myöhäisillan pyörälenkillä katselin kaunista maisemaa ja välillä kampea pyörittäviä jalkojani ja hymyilin. Hymyilin sille, että maailma on kaunis ja elämä on hyvää, ihanaa kun voin liikkua ja on vapaus liikkua. Mitä sitten, vaikka on vähän ylimääräistä (aina ollut) vyötäröllä enkä ole tänäkään kesänä niin sutjakka ja hyväkuntoinen kuin haluaisin olla. Ne on aika pieniä murheita ja muutettavissa. Ne ei ole murheita ollenkaan. Näissä asioissa tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä hyväksyvämmäksi tulee kehoaankin kohtaan ja oman navan tuijottaminen ja oman kehonsa inhoaminen tuntuu niin kaukaiselta ja menneen talven lumelta.

    Tykkää

    1. Ihmisen mieli on kyllä tosi outo. Määkin hyväksyn jalkani nyt tosta noin vain ja voin suurin piirtein esitellä niitä koska tahansa kenelle tahansa vaikka niinkin kauan ajattelin ja tunsin toisin. Tota olen usein miettinyt, että miten vanhempi voi kestää lapsensa tuskan asioista. Itse en kestäisi ja se on osasyy siihen että mulla ei ole lapsia.

      Tykkää

  2. Tää kehoitsetunto on mun mielestä jotenkin mukavemman kuuloinen kuin tää jokapaikassa vatvottu kehopositiivisuus. Mutta tärkeitä siis kummatkin.
    Mulla on ollut kyllä niin jäätävä itseinho asian kanssa. Onneksi mulla on puoliso joka mut kauniina näkee ja myös sen ääneen kertoo. On helpottanut, ei ole tarvinnut enää oksentaa syömishäiriöisenä itseinhoaan ulos. Tärkeitä on ollut löytää se kauneus itsestään myös itse, sillä kenenkään sanomiset tai ihailut ei sitä voi loppupelissä nostattaa kuin tietylle asteelle. Liikunta auttaa mun mielestä todella paljon. Se muokkaa toki ulkonäköä, mutta se antaa myös toisenlaista aspektia kun mielenkiinto siitä miltä näyttää, siirtyy ennemminkin siihen mihin pystyy ❤

    Shortsiongelma on kyllä mulla aivan sama, aivan samat reisiongelmat polvipatteineen 😀 Taitaa olla monen naisen herkkä kohta se. Tänä kesänä mutkin on nähty shortseissa ja kyllä, ei polvipituisissa vaan sellaisissa tavallisissa ❤

    Tärkeä asia tämä, tuumaan mä ❤

    Tykkää

    1. Niin on parempi sana ja ainankin oikea sana. Kehopositiivisuus on mulle liian pompsahtava ja julistava sana vaikka en siihen ole kovasti perehtynytkään.

      Onneksi ihminen osaa kasvattaa itseään henkisesti ja oppii ehkä ottamaan vastaan muiden ihmisten mukavat kommentit avoimin mielin.

      Liikunta todella auttaa. Itse ajattelen liikkumisesta just noin, että on hienoa pystyä ja osata ja olla hyvässä kunnossa. Ulkonäköseikkoja ei tule ajatelleeksi kun liikunnasta tulee oikeasti osa elämää.

      Oho, polvipatit, se voi olla ollut monen muunkin iso propleema. =)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s