Aamupäivätreeniä ja vähän iltauintiakin

Juoksu 49 min
keskisyke 152, maksimi 167
8,74 km, 5:41 / km

Voima 44 min

Uinti 37 min
1600 m

Terve Pirkkalasta! Mulla oli aamupäivällä treenitreffit ystävä Teijan kanssa. Treffattiin Pirkkalan vapaa-aikakeskuksella ja ensin juostiin sitten voimailtiin. Ohjelmassa mulla oli alle tunnin mittainen juoksu josta alkuhölköttelyn jälkeen juoksin 25 min vk-sykealueella eli aivan reippaasti. Vk:lla juokseminen on kivaa varsinkin kun siihen on tottunut, se on selkeästi epämukavuusalueella, mutta tottumus tekee sen, että juoksua voi jatkaa pitkäänkin.

Tyytyväinen olen sykkeisiin ja vauhteihin ja kaiken lisäksi juoksu kulki, oli tosi reipas ja etenevä olo. Kyllä juoksu vaan on niin kivaa.

treeninauhatreenia02
Ojentajaa.

Juoksun jälkeen hörppäsin smoothien ja sitten aloimme voimatreenin pariin. Mulla oli treeninauhat mukana ja olin suunnitellut lyhyen treeninauhatreenin. Jalkoja ei kovasti treenattu ja Teija ei ollenkaan sillä hän oli eilen mukana PUHTI valmennuksen kesätreeniryhmä Nokiassa ja siellä pistin porukkaa kyykäämään parilla eri tavalla ja tietenkin se tänään tuntui jaloissa. Varsinkin juoksun jälkeen tuntui tuntuvan.

treeninauhatreenia01
Punnerrus.

Mää haluan sopia mahdollisimman paljon treenitreffejä ystäväni kanssa, olen iloinen siitä, että hän liikkuu paljon ja mikäs sen mukavampaa kuin liikkua yhdessä.

Illalla vielä härren kanssa uimaan, käytiin tällä kertaa uimahallissa avovesiuinnin sijaan ja jos aamulla juoksu kulki niin kyllä oli uintikin mukavaa ja kulkevaa. Uitiin 6 x 250 siten, että joka toinen rauhallisesti ja joka toinen reippaammin ja jotenkin sain tuntumaa vauhtiin erilailla kuin ennen. Oli kivaa.

PUHTI valmennus www.

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s