Ulkotreenien aika

Sisäpyöräily 1 h (eilen)
keskisyke 124, maksimi 150

Voima 30 min (eilen)

Eilen oli kivat treenit. Sisäpyöräily jossa nostettiin tehoa aina minuutiksi kerrallaan ja sen jälkeen palauduttiin rauhallisesti pari minuuttia. Illalla ulkovoimatreeni joka sekin oli tietenkin aivan paras. Mää oon niin innoissani liikunnoista ja niiden hyvästä sujuvuudesta, että kaikki treenit on aika parasta, aina. Niin se vain on.

Nyt kun lumet ovat lähes kokonaan sulaneet niin on entistä helpompi mennä tekemään ulkotreeniä. Jäätiin PUHTI juoksuryhmän ohjauksen jälkeen tekemään neljän hengen poppoolla ulkotreeni Pirkkalan Vapaa-aikakeskuksen läheisyydessä olevaan treenipaikkaan. Ystävä Teija oli mukana, usein sovimme voimatreenitreffejä milloin minnekin. Haluan ehdottomasti liikuttaa häntäkin voimatreenien parissa ja suunnitella meille monenlaista treeniä.

ulkotreenit_pirkkala
Köydet kahdella eri tavalla yht. 40 x.

Pirkkalan Vapaa-aikakeskuksen läheisyydessä on ulkotreenipaikka jossa on hyvä tehdä kaikennäköistä. Meillä oli ohjelmassa kuvissakin näkyvät liikkeet. Liikkeitä oli yhteensä ehkä 7 ja teimme kaikki putkeen ja yhteensä kolme kierrosta.

 

ulkotreenit_pirkkala01
Hyppy korokkeelle 20 x

Odotan jo kovasti kesäkuussa alkavia PUHTI kesätreeniryhmiäni. Toinen on Nokialla ja toinen Pirkkalassa. 10 kertaa ja hinta vain 59 €. Jos haluaa treenata enemmän voi ostaa molemmat ryhmät mukavaan yhteishintaan 100 € ja silloin treenikertoja on kaksi viikossa ja yhteensä 20. Lue lisää puhtivalmennus.com.

Olen suunnitellut kesätreeniryhmiin osallistujien pään menoksi hauskoja ja hyviä treeniliikkeitä ja treenejä.

ulkotreenit_pirkkala02
Pomp.
Näyttökuva 2018-4-18 kello 11.33.58
Eilisen pyöräilyn sykekäyrä.

PUHTI valmennus www.

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s