Haluaisit liikkua mutta…

IMG_1042.jpg

Haluaisit liikkua, mutta…

en ehdi, ei ole aikaa, pitää mennä töihin, tarvitsee tehdä perheelle ruokaa, tulee vieraita, tärkeä televisio-ohjelma. Ja mitä näitä nyt on, aivan tuttuja lauseita monen suusta.

Ei voi mitään jos näin on. Kannattaa kuitenkin miettiä vielä, että onkohan oikeasti niin että aika ei riitä liikunnalle siitä huolmatta vaikka haluaisi harrastaa liikuntaa.

No mulla riittää. Mun aika riittää liikunnoille hyvin. Se riittää sen takia koska alusta asti tein itselleni selväksi, että se liikutaan mitä on meinattu ja se tarkoittaa sitä, että oma liikkuminen on aivan siellä kärkipäässä omissa jutuissa. Jos ei nyt aivan ykkösenä niin lähestulkoon kuitenkin.

Ja koska liikuntaharrastus on omassa arvomaailmassa kärjessä, se tulee harrastettua eikä tule noita yllä kirjoitettuja syitä olla lähtemättä harrastukseen. Itse harrastan aika paljon ja jos joku joka haluaisi käydä vaikkapa kolme-neljä kertaa viikossa liikkumassa ei vaan kerkiä niin en usko. En kertakaikkiaan usko, varmasti kerkiää jos sitä asiaa tahtoo. Silloin mennään liikkumaan töllöohjelman katsomisen sijaan tai heti aamulla lenkille, ennen kaikkea järjestetään se aika sille omalle tärkeälle liikunnalle ja etukäteen. Ennakointi on tässäkin asiassa todella tärkeässä roolissa. Pitää miettiä mieluiten koko liikuntaviikko etukäteen tai vähintäänkin seuraava päivä. Niin liikuntojen kuin syömistenkin suhteen sillä se toimii. Niin se vaan on.

juurekset_uuniin.jpg
2 kg juureksia uuniin menossa.

Kannattaa siis miettiä jos suusta pääsee lause, että kyllä haluaisin mutten ehdi. Miettiä sitä, että ehtisinkö sittenkin vuorokauden aikana likkua sen puoli tuntia viiva tunnin.

TIedän, että suurelle osalle porukkaa on vaikea pitää kiinni päätöksestä liikkua ja syitä olla lähtemättä on monenmoista. Niistä syistä kuitenkin kannattaa pyrkiä eroon ja vain lähteä. Vain siten liikunnasta tulee sujuva osa elämää.

PUHTI valmennus www.

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

 

Mainokset

4 thoughts on “Haluaisit liikkua mutta…

  1. Näitä aikapuutteita olen itsekin juuri mietiskellyt. On ollut pari tosi kiireistä viikkoa töissä ja liikkumiset jäivät vähiin, siis tavallista vähemmälle. Ihan suosiolla otin vähän rauhallisemman jakson.
    Monen mielestä silti varmaan olen näinäkin viikkoina liikkunut paljon, koska joka ikinen päivä olen kävellyt koiran kanssa 1,2-2 tuntia (kolme lyhyehköä lenkkiä päivässä). Sen lisäksi on ollut kummallakin viikolla hiihtoa, juoksua, uintia, pyöräilyä – tavallista vähemmän toki.
    Mistä aika on nipistetty? Telkkarin töllöttämisestä varmaan. Olen katsonut uutiset vain pari kertaa viikossa. Muut telkkarijutut on sitten Areenan dokkareita paikallaan pyöräillessä; 1,5 tunnissa ehtii kolme puolen tunnin dokkaria.

    Ajattelin tehdä pienen kokeilun ja merkitä ylös viikon ajan kaiken treeniin liittyvän ajankäytön. Itse treenit kirjautuvat toki sykemittarilla mutta eihän siinä ole kaikki. Uimahallille tai porukkatreeneihin pitää mennä. Toisaalta työmatkapyöräilyssä vain osa ajasta on ylimääräistä, koska autollakin se matka kestää jonkun aikaa. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon aikaa ihan oikeasti käytän triathloniin. Paljon se on. En aio sitä ruveta kauhistelemaan. Se aika menee mieluiseen asiaan.

    Tykkää

    1. Niinpä, kyllä mullakin kaikki oheistoiminta vie aikaa tosi paljon, mut se saa sitä viedä nykyään. No, Nokian treeneissä ramppaamisen olen lähes kokonaan lopettanut, monen syyn takia, mutta osittain matkojen.

      Mulla on aivan selkeästi liikunta-aika telkkarin katsomisesta pois ja ehkä vähän ruuanlaitosta. Teen kyllä ruokaa huolella ja paljon, mutta jos en liikkuisi tekisin sitä varmasti vielä hartaammin ja monimutkaisemmin. =)

      Oikeasti tosta harrastuksen oheistoiminnasta, matkoista ym. saa varmasti nipistettyä paljon aikaa pois jos sitä haluaa.

      Tykkää

  2. Täytyiskin joskus ihan mielenkiinnosta kellottaa, kuinka paljon viikossa kuluu aikaa siihen oheistoimintaan. 😃 Suosin juuri tästä syystä mahdollisimman lähellä tapahtuvaa liikuntaa, ettei siirtymisiin kulu turhaa aikaa. Tunnin lenkki ei ole tunnin suoritus, siinä on kaikenmaailman urheiluliivien ynnä muiden treenihärpäkkeiden viritystä, pukemista ja riisumista, ylimääräistä suihkua, pyykkiin tai kuivumaan laittamista, välineiden pesua ym. Mä en tykkää yhtään siitä ajasta, joka menee kaiken virittelyyn ennen treeniä, niinpä mä päätin jo ajat sitten tehdä sille asialle jotain. Hyödynnän pukemisajan lämmittelyyn ja nopeaan valmistavaan venyttelyyn. Ennen juoksulenkkiä saatan vaikka laittaa musiikit jo valmiiksi korville ja pukiessa lämmitellä vaikka tanssimalla tai pyörittämällä lantiota, rullaamalla selkää, venyttelemällä keskikehoa tai jalkoja, milloin mitenkin. Ja kappas, en enää inhoakaan niin paljon sitä aikaa, mikä virittelyyn menee vaan se on osa treeniä. 😊

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s