Kuntosalia ja uusi suosikkiravintola Tampereella

Voima 42min

Uinti 41min

Treenikaveri ja härre. Heidän kanssaan tämän päivän liikunnat.

Kalevan Uintikeskuksen kuntosali + uinti perään, ne ne olivat.

Ensin mentiin koko porukka salille, 4 € kertamaksu, ei mitenkään kallis vaan jopa edullinen. Tehtiin kukin omiamme ja erityisesti vatsa ja kyljet tuli treenattua mulla ittellä. Uintikeskuksen kuntosali on ihan kiva, olen käynyt siellä muutaman kerran ennenkin. Maisema alas uimahalliin on miellyttävä, jotenkin rauhoittaa katsoa radalla olevia uimareita.

kalevan_uintikeskus_kuntosali01
Mun kuntosalilookki tänään. Lempitrikoissa.
kalevan_uintikeskus_kuntosali03
Härre souti alkulämmittelyn.
kalevan_uintikeskus_kuntosali02
Treenikaveri.
uintitekniikka
Uintikamppeita.

Salin jälkeen uimaan ja mää uin alkuverran jälkeen 6 x 200 m reippaasti ja lopuksi vielä tietenkin loppuverran. Hyvä uinti oli vaikka aluksi ajattelin, että en pääsisi vetoja hyvin tekemään koska porukkaa radalla oli paljon. Mutta lopulta ei kuitenkaan ollut niin paljon etteikö olisi pystynyt omaa uintia hyvin uimaan. Kyllä pystyi ja hyvällä mielellä lähdettiin kotia kohti.

Illemmalla vein härren syömään, olin valinnut ravintolaksi Tampereen Satakunnankadulla sijaitsevan Ravintola Muusan jossa on paljon vegaanisia ruokia listalla. Eka kerta kun käytiin siellä, olin etukäteen tutkinut Instagarmista hästäkillä ”ravintolamuusa” minkä näköisiä annoksia siellä on ja  voi että, niin mun mieleen kuin olla ja voi. Ei mitään älytöntä mättösapuskaa vaan paljon tuoretta kasvista mikä mitenkäkin käsiteltynä.

Otin Mezelautasen kahdelle. Tämä on oikeasti alkupala kahdelle, mutta kysyin olisiko siitä ruuaksi yhdelle ja tarjoilija sanoi että on. Otin sitten sen.

Härren annos oli Not Dog ja sekin täysin vegaaninen. Muutakin oli listalla kuin pelkkää kasvisruokaa ja kaikki annokset mitä pöytiin tarjoiltiin näyttivät hienoilta.

ravintola_muusa02
Ravintola Muusan Mezelautanen kahdelle.

Kävi vaan pieni kömmähdys. Meikäläinen vetelee annosta ja katson, että ahaa, punajuuren siivu uppopaistettuna. Puraisin ja ööh aah oi että ei oo totta. Joo, se oli rasvaista makkaraa ja samalla tajusin, että yksi kastike on jogurttipohjainen ja ei muuta kuin tarjoilijalle kommenttia, että tässä mun kasvislautasessa on ainakin makkaraa. Ja oli myös halloumia. No tarjoilija siitä kiirehti annosta kattomaan ja sanoi, että joo, on makkaraa ja kaikkee, saat pian uuden annoksen. Eli kokki oli tehnyt mulle sen toisen mezelautasen ei kiva. Ei ollut kiva purra makkaraa, mutta pian sain uuden annoksen ja se oli täysin se mitä pitikin olla. Tarjoilija tietenkin pahoitteli melkein övereihin asti ja minä siihen vaan, että joo kiitos ei haittaa tämä on nyt ihan ookoo kiitos vaan lopeta jo se pahoittelu.

ravintola_muusa01
Not Dog.

Annokseni oli siis hyvä ja vielä saatiin pahoittelujen kanssa jälkiruuat ilman rahaa, jotkut hyvät fudget ne olivat ja kahvit.

Makkaran tyrkyttämisestä huolimatta menen todellakin tonne uudestaan ja voin olla varma, että jos joku kysyy mua ravintolaan ja ei tiedä minne mentäisiin niin ehdotan varmasti Ravintola Muusaa. Tuli niin mieleen kaikki ne ruuat mitä söin ravintoloissa Puolassa, Hampurissa, Frankfurtissa, Kööpenhaminassa ym. kaupungeissa kun oltiin kesälomareissulla viime kesänä. Että raviuntolaseuraa tarjolla jos tarttet, hihkaset vaa! Ja entä Muusan brunssi, vegaaninen brunssi, niitäkin on välillä.

Semmonen päivä tänään, kiva.

PUHTI valmennus www.

PUHTI valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mainokset

2 thoughts on “Kuntosalia ja uusi suosikkiravintola Tampereella

  1. Olipas teillä kiva treeni- ja syöminkipäivä.😊 Uivien ihmisten katseleminen on yllättävän rauhoittavaa ja kivaa. Mä lupasin itselleni ja julistin isännälle, että ensi viikolla menen salille, piste. Hyvä edullinen sali on pakko löytää.

    Tiiäkkö mikä on jännä juttu ja tajusin just äsken juttuasi lukiessani? Se, että kun sinä kerrot puraisseesi makkaraa, mä oikein syvällä itsessäni näen ja tunnen sen ihan kuin iskisit terävät hampaasi jonkun elävän pikkupossun takareiteen ja niin, että se possu kiljahtaa. Kun minä sekaanina syön makkaraa, se on vaan hyvää. Joistakin eläinruuista mulle tulee semmonen olo, etten haluaisi, pieni sisäinen vegaani nostaa päätään ja mieli hamuaa kasvisvaihtoehdon perään. Yhä useammin ja yhä enemmän nykyään. Ravintoloissa tiiraan aina ensimmäisenä kasvisvaihtoehdon, että olisko se mun mahalle sopiva. Harmittavan usein se ei ole, vaan joutuisin karsimaan hirmuisesti pois. Tämä kielimuurikin tekee omat ongelmansa, kun ei osaa sitten pyytää sellaista sopivaksi tuunattua annosta. Ehkäpä vielä joskus. 😊

    Tykkää

    1. Oli kiva. Ravintola Muusa oli todella positiivinen yllätys. Julistan sen parhaaksi ravintolaksi Tampereella.
      Aika jännää millaisen salin sieltä löydät, jännää ja samalla hienoa.

      Ei ollut mitenkään mieltä ylentävää puraista sitä makkaraa, todella jotenkin ahdistavaa ja ällöä enkä olisi halunnut missään nimessä, ahdistun todella helposti tuotantoeläinten elämästä ja pyrinkin olemaan ajattelematta sitä. En kuitenkaan jaksanut alkaa yhtään äristä asiasta sillä vahinkohan oli jo tapahtunut. Mulle oli tuotu makkarat ja juustot pöytään ja olin vielä ängennyt sen makkaran suuhuni hyi. Ei siinä äriseminen kuitenkaan olisi auttanut yhtään sillä tehty mikä tehty. Annos vaihtui nopeaan ja saatiin vielä paljon hyvitystä loppusummasta, erittäin anteliaasti. Kokin virhe ja mun mielestä vielä iso sellainen.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s