Pitkä uinti ja hidas juoksupitkis

Juoksu 3 h 8 min
keskisyke 127
25 km, 7 min 33 sek / km

Uinti 1 h 13 min (2.9.)
3000 m

Uimahallikausi alkakoon. Aloitettiin se eilen härren kanssa käymällä Tampereella Kalevan uintikeskuksessa uimassa matkauintia. 3 x 1000 m parin minuutin palautuksella. Rento matkauintivauhti joka sai aikaa kulumaan jokaiseen tuhannen metrin pätkään aika tarkkaan 23 minuuttia. Pari minuuttia palauttelua altaan päässä näiden uitujen kilometrien välissä.

pitka_uinti

Ihan ookoosti uinti sujui koska vauhti oli tuollainen rennon letkeä. No, vaikka uinti oli helppoa niin kyllähän siinä käsivetojen määrässä alkoi jo käsivarsissa tunnahtaa, väsyivät mokomat sillä en ole uinut kuin pienen pyrähdyksen juhannuksen täyden matkan triathlonkisan jälkeen.

Oli ihan kivaa uimahallissa. Vuosi sitten otin tavoitteeksi käydä enemmän uimahallissa kuin mitä sitä ennen kävin ja nyt tavoitteena on uida pidempiä matkoja koko kausi kesään asti kuin mitä viime kaudella olen uinut. Olen tehnyt ehdotuksen eräälle treenikaverille, että jos voitais käydä mahdollisimman paljon yhdessä uimahallissa. Ensinnäkin olisi mukava treenata tutun kanssa jonka kanssa muutenkin natsaa ja toisekseen aina helpompi lähteä uimaan kun on tehty sopimus että yhdessä mennään.

Samalla päätin, että Nokian uimahallissa uinnit tulee olemaan minimissä sillä seuran uintiajankohdat eivät ole mulle suotuisat. Liian myöhään niin se vain on. Joten helpotan tätä asiaa vaihtamalla uimahallia ja uintiaikatauluja itselleni paremmin sopivaksi.

Uinti on mulle aina ollut helppoa ja pitkätkin matkat sujuu tosta noin vaan. Ongelma on se, että mukavuudenhaluisena mun on vaikea tehdä riittävästi sellaista treeniä, että vauhti kasvaisi ja otan sen taas tavoitteeksi eli kunnon treeniä ja ennen kaikkea riittävästi. Ensi kesänä täydellä matkalla olisi kiva uida 3,8km johonkin muuhun aikaan kuin 1 h 19 min. Kiitos.

sunnuntain_hidas_pitkis02
Kolme energiageeliä mukaan.

Sitten tämän päivän juoksuun joka oli matalalla sykkeellä menty pitkä lenkki. Pitää muistaa juosta eri sykkeisiä ja eri vauhtisia ja eri pituisia lenkkejä jotta kehitystä tulee. Aika moni juoksee aina vähän liian lujaa ja usein saman mittaisen lenkin, aina samaa vauhtia. Mun periaate on se, että reilusti eri vauhteja aina hitaasta nopeampaan niin sillä kehittyy.

sunnuntain_hidas_pitkis03
Vanilja, suolainen kinuski ja joku marja. Geelien maut siis.

Tänään juoksin 25 km ja pyrkimys pitää syke koko reissun ajan alle 130. Härre vei mut autolla Tampereen puolelle Härmälän K-marketin kohdalle josta lähdin tuttua Pyhäjärvilenkuraa talaamaan matalalla sykkeellä hyvällä juoksuasennolla. Riittävän tiheällä askeleella eikä millään harppomisella. Katse suunnattuna kauas eteen, hyvä ryhti rinta rottingilla. Silleen.

sunnuntain_hidas_pitkis04
Kotipihassa lähdössä. Laitoin juoksutakin lyhythihaisen päälle.

Sen jälkeen kun härre jätti mut K-marketille hän ajoi itse takaisin lähtöpisteeseensä ja lähti juoksemaan samaan suuntaan kuin minä. Molemmat siis menimme omilla sykkeillämme rauhallista vauhtia. Mietin, milloin härre saisi minut kiinni vai saisiko ollenkaan koko lenkin aikana.

sunnuntain_hidas_pitkis05
Tästä on juostu aika monet kerrat.

Juoksin tuttua reittiä Hatanpään kautta Pyynikille ja sieltä Tahmelaan ja niin edelleen. Ilma oli lämmin ja aurinko alkoi  lämmittää enemmän ja enemmän. Syke ei ihan meinannut pysyä alle 130 ja varsinkin ylämäissä tuppasi nousemaan ja kävelinkin monet ylämäet sillä oikeasti halusin pitää lenkin matalasykkeisenä.

Hyvin kaikki keskimäärin sujui sykkeiden ja tuntemusten kanssa, homma eteni eikä mitään motivaatio-ongelmaa ollut. Aika tuntui kuluvan kuin siivillä ja huomasin miettiväni, että koska mulla aika kuluu aina hyvin yksin treenatessa pitkiäkin treenejä niin varmaan senkin takia pitkät triathlonkisat sopii mulle. Täysi matka joka ikinen vuosi jos vain terveys sallii, se on se mun tavoite.

sunnuntain_hidas_pitkis06
Jossain Raholassa muistaakseni. Tai Raholan jälkeen ehkä.
sunnuntain_hidas_pitkis07
Sillalla.

Mulla oli kolme energiageeliä matkassa ja pullollinen juotavaa. Ensimmäisen geelin otin tunnin juoksun kohdalla, toisen 1 h 45 min ja kolmannen 2 h 30 minuutin kohdalla.

Lopulta olin jo aika lähellä päätepistettä eikä härre ollut saanut mua vielä kiinni, mutta ei mennyt kuin pari minuuttia oman lenkkini loppumisen jälkeen kun hän sieltä pompotteli tulemaan ja oli juoksunsa juossut. Minä juoksin siis 25 km ja härre 27.

sunnuntain_hidas_pitkis08
Todiste.
sunnuntain_hidas_pitkis01
Härrekin saapuu juoksusta.

Loppuun vielä omien triathlontouhujen mainokset:

valmennuspaikka_triathlon.png

Print

PUHTI valmennus Facebookissa.

Käy tykkäämässä blogistani Facebookissa niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista päivityksistä.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mainokset

2 thoughts on “Pitkä uinti ja hidas juoksupitkis

  1. Pitkissä matalasykkeisissä juoksuissa on kyllä oma viehätyksensä. Se on vaan kivaa! Mun tulee liian usein hölköteltyä just niinkuin ei pitäisi – himppasen ylikovilla sykkeillä ja lenkkikin hakeutuu pituudeltaan herkästi siihen samaan mukavuusuomaansa, noin keskimäärin viiteen kilometriin. Se on jännä. Tänäänkin vaikka kuinka kiersin vähän erilaisen reitin niin matkaa tuli vain 5,5 km. 😁 Sykkeet sentään oli hienot pk-sykkeet, mitä nyt yksi tosi jyrkkä kävely-ylämäki nosti hetkellisesti. Enemmän vaihtelua vaan pitäis olla lenkeillä, vaikka sitä jonkin verran mulla tuleekin. Oon ottanut kävelylenkitkin ohjelmaan ja mäkispurtit, että olis vaihtelua. Silti tuota pituutta sais lenkeissä olla selkeästi enemmän.

    Mitä mieltä olet pk-sykkeistä, onko sillä väliä onko enemmistö treeneistä pk1:llä tai pk2:lla, kunhan pysyy selkeästi pk:lla? Mun on tosi vaikea tehdä pk1-treenejä, hölkäten ei tahdo onnistua millään. Kävellen kyllä. Varovaisesti oon kurkistellut taas maratonin suuntaan, kun selvää on, ettei ensi kesänä vielä olla puolimatkan kunnossa. Ehkä joku lyhyempi kisa, riippuu paljon olkapäästä ja etenkin siitä, löydänkö uimahallin talveksi. 😊 Toivottavasti löydän.

    Tykkää

  2. Heips. Ei kai sillä oo väliä kunhan pitää huolen, että syke pysyy oikeasti siellä peekoo vaikka kakkosellakin. Pk1 on lähinnä huoltava.

    Joo ala harjoittelemaan maratonille, samalla peruslenkkisi perusmatka varmasti pitenisi kuin huomaamatta. =)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s