Miltä kevyempi ruokavalio tuntuu ja aamupaino

Juoksu 59 min (eilen)

uinti 59 min (eilen)

3x300m_jouksutreeni01
Eilen Pirkkahallissa.

Eilen olin Pirkkahallissa tekemässä ystävä Teijan kanssa juoksutreeniä. Teija on juoksuharrastuksen aloitettuaan nyt siinä vaiheessa, että voin jo suunnitella hänelle tällaisia kovempiakin treenejä jotka kehittävät muunmuassa juoksuasentoa, juoksun sujuvuutta ja juoksuvauhtia. Ystävä Teija on saanut juoksuasentoansa muutettua paljon, alun pomppivasta tyylistä on onnistuttu menemään tasaisempaan etenevään juoksutyyliin. Kivaa, tosi kivaa ja olen onnellinen hänen puolestansa. Erityisesti sen takia, että liikunta on ollut hänen elämässään jo kuukausikaupalla aivan säännöllisenä vähintään kolmesti viikossa. Juoksun lisäksi hän tekee kotivoimaohjelmaa ja käy uimahallissa omien aikataulujensa ja mieltymystensä pohjalta. Minä teen hänelle vain juoksuohjelmaa jossa on kolmesti viikossa juoksua ja olen suunnitellut kotivoimatreenin.

3x300m_jouksutreeni
Kohta mennään viimeistä 300m:n vetoa. Kovaa, tasaista vauhtia.

Tehtiin molemmat, minä ja Teija, samanlainen juoksutreeni. Ensin oli alkulämmittely, lyhyet venytykset (etureisi, takareisi, pakara, lonkankoukistaja, pohje ainakin) jonka jälkeen alettiin tehdä varsinaista treeniä eli 7x300m kovaa, 300m hölkkäpalautuksella. Kaikki seitsemän 300m:n vetoa pyrittiin tekemään samalla vauhdilla, ensimmäisestä viimeiseen. Sama, kova tasainen vauhti jokaisessa vedossa. Se on vaikeaa ja mitä aloittelevampi juoksija on sitä vaikeampaa oman vauhdin hallinta on. Tällainen  treeni opettaa myös hyvin oman vauhdin hahmottamista.

Itsellä 300m:n vedot menivät aikavälille 1 min 18 sek–1 min 22 sek.

Eilen illalla klo 20:30 alkoi triathlonseuran uintitreeni ja menin sinne härren kanssa yhdessä. Sekin oli kovaa menoa kuten päivällä juoksukin. Tällainen uintitreeni:

  • Av 200m
  • 3 x 100m (25m potkuja kädet edessä, 25m sculling, 25m kädet nyrkissä vapaauinti eli vu, 25m vu)
  • 8 x 100m (25m vitosvauhtia eli V, 75m ykkösvauhtia eli I)
  • 200m vu I
  • 4 x 100m (25m V, 25m IV, 50 I)
  • Lv

Meitä oli neljä uimassa siinä radalla mihin minä aina vauhteineni sijoitun. =)

superdieetti_vegaani02
Herkuttelen kahvilla päivittäin. Arvid Norqvist on parasta.

JOS HALUAT MUUTOKSIA, TEE MUUTOKSIA! Aiempaa erilainen elämä tai olomuoto tulee tekemällä ei haaveilemalla ja toivomalla.

Laihduttaminen kiinnostaa aina, onko se näin? Kyllä se taitaa aika paljon kiinnostaa porukkaa sillä niin monen mielessä on kevyempi olomuoto. Niin minunkin, muutaman kilon kevyempi ja ennen kaikkea timmimpi olomuoto jossa ei ole viime aikojen pöhötyksestä tietoakaan. Mieluiten hetinytsmantien kiitos. Mutta hei, hetinytsamantien ei ole missään nimessä järkevää ja mitä nopeammin paino putoaa ehkä sitä helpommin se tulee takaisin ja sitä helpommin painonpudotus keskeytyy omiin himotuksiin ja repsahdukseen. Ei kiitos, repsahtaminen ei nyt käy tällä kertaa.

Lauantai, sunnuntai, maanantai, tiistai, keskiviikko ja nyt torstai olen mennyt kevennetyllä ruokavaliolla timmimmän olomuodon saavuttamiseksi. 6 päivää jo.

superdieetti_vegaani03
Treenipäivän aamupala.

Kuten aiemmin kerroin otin käyttööni vanhan FitFarmin Superdieetin, vegaanisen sellaisen ja olen noudattanut sitä pilkulleen viime lauantaista alkaen. Tai no, pilkulleen ja pilkulleen sillä tein ennen dieetin alkua siihen yhden pikku muutoksen eli lisäsin dieettiin lasillisen punaviiniä päivässä. Hehhe. Nautiskelen sillä iltaisin sohvalla köllötellessäni, me katsotaan härren kanssa usein joku ohjelma Katsomosta tai Ruudusta tai suoraan töllön kanavilta joka päivä ennen nukkumaan menoa. Tykkään punaviinistä ja lasillinen silloin ja toinen tällöin on ollut minulle hyväksi, minun mielelleni erityisesti.

superdieetti_vegaani01
Ruoka, pitkiä vihreitä papuja paistettuna valkosipulin kanssa, makaronia ja paistettua nyhtökauraa. Suorastaan rakastan paistettuja vihreitä pitkiä papuja. Hieman suolattuna.

Ensimmäiset pari päivää meni dieettiin ja sen normaalia vähemääpään vuorokausikalorimäärään totutellessa ja teki mieli syödä enemmän kuin paperiin on kirjoitettu, mutta pidin itseni kanssa tehdystä sopimuksesta kiinni enkä syönyt mitään ylimääräistä. Hetket jolloin mun tekee mieli syödä / napostella ovat aina iltaisin sillä olemme härren kanssa opetelleet jonkinlaisen iltasyömiskulttuurin jolloin tulee helposti syötyä enemmän kuin pitäisi.

superdieetti_vegaani05
Ruoka-annos, salaatti. Pinaattia, ituja, makaronia, paprikaa, uunissa paahdettuja ja maustettuja kikherneitä. Omppo.

Kun mieliteko tuli johonkin leipiin hummuksella ja kasviksilla tai pähkinöihin niin aloin heti muistella että miksi oikein aloitin tämän dieetin ja kun pääsin taas kiinni omiin syihini dieetin aloittamisesta niin siihen jäi halut syödä ylimääräistä. Mää tosissaan haluan muutaman kilon timmimmän olomuodon, sellaisen, että vatsani ei pömpötä joten dieetin on jatkuttava sillä kevennystä ei ole vielä tullut tarpeeksi.

Pari päivää kestäneiden mielitekojen ja iltanälän jälkeen ei olekaan ollut mitään erityisiä näläntunteita. Onneksi, sillä mulle kun tulee nälän tunne on sitä hyvin vaikea sietää ja koen oloni todella epämiellyttäväksi nälkäisenä.

Olen laskenut dieetin kalorit ja treenipäivinä päivän kokonaiskalorimäärä on 1500–1650 kcal ja liikuntalepopäivinä 1300–14oo kcal eli luvut ovat hyvinkin normaaleja laihduttajan kilokalorimääriä. Kovasti pienemmillä kaloreilla ei suositella mentävän, sillä sellaista on hyvin vaikea pitää yllä ja repsahdus ja dieetin loppuminen tapahtuu aika varmasti.

Kaloreiden laskemiseen käytän puhelimessani olevaa Fatsecret kalorilaskusovelusta. Sinne on helppo syöttää syömänsä ruuat ja määrät ja katsoa mitä tietoja sovellus antaa päivittäisestä syömisestä.

superdieetti_vegaani04
Välipalasmoothie, sis. banaania, riisiproteiinijauhetta, vettä. Pähkinöitä lisäksi.

 

Kyllä näissä kaloreissa mitä minä nyt päivittäin itseeni upotan huomaan sen vajeen, mielelläni toki söisin sitä sun tätä ja tekisin kaiken maailman sapuskoita. Mutta en tee, olen päättänyt timmityä ja sillä siisti ja jos tuloksia haluan en voi palata mähkimään yhtään mitään vielä. Sitten muutaman viikon päästä  lisäilen kaloreita normaaliin määrään.

Todellinen haaste mulle tulee olemaan se, että miten saan ne muutamat pudotetut kilot pidettyä pois, mutta otan ihan mielelläni sen haasteen vastaan ja teen töitä sen eteen, että pysyvät pois.

superdieetti_vegaani06
Kevät.

Olen melko tyytyväinen tähän FitFarmin vegaaniseen superdieettiin, paljon liikkuvalle tarkoitettuun. Lempiaamupalaani kaurapuuroa on tosi iso annos marjoilla aina treenipäivinä. Aamupalan kalorit treenipäivinä on jotain 500 kcal paikkeilla. Aika paljon, mutta sopii mulle. Aamulla kunnon aamupala niin päivä käynnistyy hienosti.

Se mikä hieman tökkii on proteiinijauheen määrä, se on hieman liikaa itselleni sillä mieluiten ottaisin proteiinit niin monesta muusta syömisestä kuin (riisi)proteiinijauheesta. Mutta menettelee kuitenkin sillä käytän maustamatonta ja makeuttamatonta riisiproteiinijauhetta joka on tosi neutraalia ja sopii smoothieihin oikein hyvin. Ja jos kerran laihdutetaan niin kompromisseja on tehtävä ja mulla se on tässä kohtaa eli pitää syödä enemmän proteiinijauhetta kuin mitä haluaisin ja mitä normaalisti syön. Olen myös laskenut proteiinin määrän tällä dieetillä ja se on aika iso, 123g ja ylikin per päivä. Normaalisti mun syömisistä ei aivan noin paljoa proteiinia tule. 90–100g ehkä normaalielämässä päivittäin ja se riittää hyvin.

Lauantaina kun tämän dieetin aloitin en käynyt vaa´alla, mutta huomaan kyllä sen suurimman pöhötyksen kadonneen. Tänään aamupaino 65,3 kg. Pituus 168 cm.

TULE MUKAAN PUHTI JUOKSURYHMÄÄN!

Mun ja härren vetämään huhtikuun neljäs päivä alkavaan PUHTI juoksuryhmään mahtuu vielä muutama juoksusta innostunut mukaan. Sopii Pirkanmaalaisille. Ilmoittaudu puhtivalmentaja@gmail.com tai 040 5819 145 / minä eli Jaana Sjöblom.

puhti_juoksukoulu2017

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Advertisements

4 thoughts on “Miltä kevyempi ruokavalio tuntuu ja aamupaino

  1. Mitenkäs on, saako Pirkkahalliin tulla juoksentelemaan koska vaan? Teillä kait joku seuravuoro?
    Toivotaan, että paino pysyy siinä mihin sen saat. Itse käyn aika ahkerasti vaa´alla, sille ei tunnu tapahtuvan mitään… Mulle riittää nyt tässä vaiheessa se, että olen saanut itseni liikkeelle ja kunto on noussut. Kaikki muu olisi plussaa, mutta näillä mennään nyt. Hienoa jos kaverisi on kehittynyt juoksun saralla, tsempit teille. Varmasti häntä motivoi sun neuvosi ja kannustuksesi. Kateeksi käy! Ja vielä oma mies sparraamassa sua. Pointsit teille! #tuplakateus#
    Ps. onko rasitusastma kuinka yleistä? Mitenkäs sen kanssa pitäisi menetellä?

    Tykkää

  2. Pirkkahalliin saa mennä juoksemaan silloin kun siellä ei ole varauksia seuroille tai messuille. Meillä ei ole seuravuroa siellä vaan minä käyn just silloin kun siellä on vapaata. Näkee jostain Tampereen timmi-kalenterista ne varaukset tai soittamalla vahtimestarille. https://timmi.tampere.fi

    Tosi hienoa, että olet saanut kuntoasi nousemaan ja liikut, se on just sitä parasta ja pitkällä tähtäimellä erittäin hyvä asia. Ei kannata hätäillä.

    Härre alkoi harrastaa triathlonia kun katseli riittävän kauan mun harrastamisia, sekin on aika hienoa ja meni just niin kuin piti. On siinä etunsakin, että molemmat tekee samaa juttua.

    En osaa rasitusastmasta sanoa, mutta astmoja tuntuu olevan aika monella ja silti se ei menoa haittaa.

    Tykkää

  3. Moikka! Kiinnostaa tietää, että vaikka Fitfarmin ruokavalio on varmasti urheilijalle laskettu niin sulla on kuitenkin kuitenkin aika kovia treenejä ja pitkäkestoisia sellaisia. Kuinka jaksat siis noilla kaloreilla treenata kun tuntuu että itsellä on etenkin kovien treenien (itselle kovien) jälkeen todella kova nälkä, joka tuntuu vielä seuraavankin päivänä.

    Tykkää

    1. Heips. Tähän mennessä oon jaksanut ihan normaalisti. Unohdin vissiin kertoa, että pitkissä treeneissä otan energiageeliä ja ruokavalioon kuuluu treenin jälkeen palautusjuoma. Tällä viikolla mulla ollut kevyt viikko. Ensi ja seuraava viikko on selkeästi isompaa määrää, katsotaan miltä sitten tuntuu.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s