Koiran vaiva, mun päänvaiva

Uinti 1 h 31 min
4 km

Kävin tänään töiden jälkeen uimassa matkaa, 4 km rentoa läpsyttelyä joka ei lopulta niin rentoa enää ollut. Opettelen tällä hetkellä uutta, hieman erilaista uintia kuin aiemmin ja se aiheuttaa päänvaivaa. Onnistuu, mutta ei tunnu omalta lähellekään vielä.

Mutta en halua turinoida uinnista vaan koirasta, sekarotuisesta lähempänä 10 vuotta vanhasta Mortista. Meidän perheen ainoasta koirasta.

morttionmukava
Täh?

Koiran kanssa on ollut pientä suureksi paisuvaa päänvaivaa ja murhetta. Kaikki alkoi siitä kun viikkoja sitten pari kertaa huomasin, että kun se syö luuta tai kepukkaa niin syöminen keskeytyy koiran ulvahdukseen. Yritin paikantaa kipukohtaa itse katsomalla ja räpeltämällä sen suuta, ja mielestäni paikansinkin sen ylös eteen sivuhampaiden kohdalle, oikealle puolelle.

No ei auttanut kun varata koiralle lääkäriaika, hammaslääkäriin koiran omalääkärille Hervannan eläinlääkäreille jossa koira jouduttiin nukuttamaan jotta hampaat saatiin kunnolla tutkittua ja tehtyä mahdolliset operaatiot. Operaation jälkeen lääkäri tuli kertomaan minulle, että oli poistanut kaksi heiluvaa ja tulehtunutta alaetuhammasta jotka ovat varamasti olleet kipeät ja vaivanneet koiraaja toivottiin, että koiran vaiva olisikin ollut alaetuhampaat eikä paikantamani kohta ylähampaissa. Näin ajattelin itsekin, että se olisi se alaetuhampaat. Mortilla on tapana kiskoa kaikkea etuhampailla kuten esimerkiksi kaivamistaan montuista juuria tai repiä lelua etuhampailla niin että ei ole mikään ihme, että hampaat siitä ovat kärsineet. No, nyt niitä alaetuhampaita ei enää ole ja aluksi näytti siltä, että ulvahdukset loppuvat hampaiden poistoon, mutta kokonaan vaiva ei loppunut sillä vieläkään Mortti ei halua ottaa hampaisiin mitään paksua luuta, ohuet kelpaa, ei ota mielellään lempiasiaansa tyhjää vessapaperirullaa eikä halua, että lelun kanssa leikitään hänen kanssaan.

koirajakissa
Mortti ja Mirri.

Nyt sitten eilen asiaan tuli varmuus, että kipeä on koiran suu vielä sillä aamulla se yritti purra tuulen tielle lennättämää puunoksaa ja uiuiuiuui taas kuului, se on ihan kamala sydäntä särkevä ulvahdus. Sama toistui kun meille tuli vieraita ja koira sai luun vieraalta.

Hervannan lääkäri sanoi, että jos ongelmat jatkuvat niin tarvitsee viedä Mortti hammaskuvaukseen sillä siellä voi olla jotakin sellaista mikä näkyy vain röntgenkuvassa.

Nyt sitten olen varannut sille ajan suun röntgenkuvaukseen ja pari paikkaa läpi soitettuani sain ajan vasta parin viikon päähän. Kaksi viikkoa! Toiselle lääkärille olisi päässyt vasta yli kolmen viikon päästä röntgenkuvaukseen. Ei ole aikaisemmin ja kuulemma pitää vaan odottaa pari viikkoa eikä pitäisi olla mitään hätää sillä koira on normaalin oloinen, pirteä, iloinen ja lenkkeilee kuten aina ennenkin. Syö hyvin. Koiran voinnin mukaan mennään, mulle sanottiin.

Musta tuntuu, että hampaaseen tai suuhun sattuu vain silloin kun se puree oikealla puolella suht voimakkaasti. Mutta ei sitä voi tietää, samaan aikaan luin, että ei sitä ollenkaan välttämättä tiedä vaikka kipu vaivaisi koiraa koko ajan vaikka miltä näyttäisi. Pattitilanne. Veisin koiran kyllä heti suun röntgenkuvaukseen jos jonnekin ajan saisin.

Aikaa varatessani eläinlääkäristä myös sanottin, että samalla kun suu kuvataan ei kuitenkaan tehdä mahdollista hampaanpoistoa, miksi ei? Pitää varata uusi aika sitten hampaan poistamiseen jos siellä on kipuileva hammas.

Itse voin melko pahoin sen takia että koiraa sattuu ja minua ahdistaa kun en saa sitä heti lääkäriin. Koira antaa mun kokeilla kaikki hampaat ja painella eikä reagoi mitenkään siten, että mihinkään sattuisi joten on päivän selvää, että ongelma näkyy vasta kuvattaessa suu. Hervannan lääkäri myös sanoi, että koska Mortilta puuttuu synnynnäisesti joitain hampaita alakulmahampaiden jälkeen niin joissain tapauksissa niihin kohtiin leukaluussa voi kasvaa jotain kasvainta joka on hyvin kipeä ja näkyy myös vain kuvassa.

koira_nukutetaan
Hervannan eläinlääkärissä.

Aika paljon myös pelottaa mennä koiran kanssa kuvattavaksi, jotenkin pelkään että jos sieltä tuleekin jostain syystä kuolemantuomio Mortille. Nimittäin toinen koiramme (vainaa jo reilun vuoden ollut) sai vastaavanlaisessa tilanteessa tosta noin vaan kuolemantuomion. Ihan muuta ultrattiin ja sitten lääkäri sanoi, että hänpä hakee toisen lääkärin tähän ja joo, kyllä näkyy että koiralla on pernakasvain ja siihen se kuolee. Ja näin lopulta kävi.

Että tällaista sairastupaa täällä meillä. Jos jollain on vinkkiä asian suhteen niin kaiken vastaanotan. Eniten haluaisin päästä koiran kanssa jo tällä viikolla lääkäriin.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Advertisements

17 thoughts on “Koiran vaiva, mun päänvaiva

    1. Voi sentään nii-i. Joo, Mortin omalääkärillä Hervannan eläinlääkäreillä ei ole suun kuvausmahdollisuutta ja sieltä suositeltiin Oivaa ja Hakamettää jos vaiva ei loppunut ja eihän se loppunut alahampaitten poistoon. Oivaan olisi päässyt vasta yli kolmen viikon päästä ja Hakamettän lääkäriin sain nyt tämän ajan jonka otin. En käsitä miksi röntgenkuvaukset menevät niin pitkälle kun muissa vaivoissa pääsee aika nopeasti lääkäriin kuin lääkäriin.

      Tykkää

  1. Mä käytin aikanaan mun koiraa Toijalassa…oli tosi hyvä lääkäri. Ja ajan sain samalle päivälle röntgeniin.

    Tykkää

  2. Voi tuskien tuska, ahdistavaa. Yritän miettiä minäkin mistä teille röntgeniksi muuttuisin. Meidän pitäjän eläinlääkärillä ei taida olla tarvittavia vehkeitä.. Mä googletan. Saiko koira kipulääkettä, helpottais ehkä vähän?

    Tykkää

  3. Voi harmi kun asut niin kaukana….täällä Fiskarsissa on koirien ja kissojen hampaisiin erikoistunut eläinlääkäri Annukka Söderblom. Ymmärtääkseni pystyy jopa tarvittaessa rakentamaan leukaluuta. Tarvittaessa varmaan konsultoi jos omalla lääkärillä menee sormi suuhun. Tsemppiä koko porukalle ja erityisesti Mortille👍

    Tykkää

  4. Ootko evidensialta kysynyt? Oon 11vuotiasta senioria käyttänyt siellä kun on pitänyt hampaita poistaa (tulehdus leukaluussa) ja hyvä palvelu on ollut. Samalla kertaa on kuvattu ja poistettu tarvittavat, ainakin mulle tärkeä juttu että noin vanhoja koiria ei turhaan nukuteta useaa kertaa pienen ajan sisällä. meillä vielä on nukutuksissa ollut vähän ongelmia aiemmin. Mutta evidensiassa mennyt kaikki hyvin!

    Tykkää

  5. Voi että. On aina kamalaa kun eläimellä vaivaa. Omakin koirani (kahdesta se vanhempi) oli juuri lekurilla, kun epäilin itse että sillä on vatsassa kasvain. 355 euron !) tutkimuksen perusteella sillä onkin suurentunut eturauhanen, joka kyllä saadaan lääkkeillä ja sitten kastraatiolla kuntoon. Edesmenneen koiran kanssa kyllä tuli eläinlääkärireissut tutuiksi juuri elämän ehtoopuolella. Koira oli elämänsä ensimmäiset 10 vuotta terve kuin pukki, sen jälkeen koko ajan jotain kremppaa.

    Tykkää

    1. Niinpä, voi noita koiria. En meinaa kestää kun eläin sairastaa. Mää pääsen Mortin kanssa maanantaina onneksi jo lääkäriin. Pelkkä suun röntgen maksaa jotain 370 €, siihen vielä päälle toimenpiteet jotka on ainakin hampaan poisto ellei siellä ole jotain pahempaa leukaluussa. Tsemppiä sinun koiralle. =)

      Tykkää

  6. Päivitysilmoitus: Mortti kunnossa toivottavasti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s