5 km testijuoksu, tammikuu

Juoksu 1 h (to)
keskisyke 142, maksimi 180

uinti 1 h (eilen)

Torstaina illalla oltiin härren kanssa Pirkkahallissa juoksemassa. Tarkoituksena juosta 5 km niin lujaa kuin pystyy. Ajatuksena kamala, mutta tiesin kokemuksesta että toteutettuna ihan ok eikä se tunnu juostessa niin hirveältä kuin ennen juoksua. Jotenkin jännitti ja teki mieli siirtää tätä omaa testijuoksua jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Mutta ei, 5 km juoksu oli merkattu kalenteriin perjantaille ja silloin se myös juostaisiin.

Pirkkahalli on monesti varattu mill0in millekin urheilujutulle ja niin se oli torstainakin iltakahdeksaan asti varattu eli vasta sen jälkeen päästiin radalle.

5_km_juoksu02
Joko sinne pääsisi juoksemaan?

Lopulta kello oli 20:00 ja pujahdettiin katsomosta radalle tekemään alkulämmittelyä. Noin 20 minuuttia hölkkäiltiin, tehtiin pari kovempaa pyrähdystä ja sitten olikin jo aika alkaa laittamaan tossua toisen eteen niin tiuhasti kuin pystyy. Hui.

Kello päälle ja pum. Juoksu alkoi. Härre edellä ja minä perässä. Meni muutama minuutti ja vauhti tasaantui sellaiseksi, että ajattelin sillä pääseväni loppuun asti. 16 kierrosta ja 200 m vielä päälle niin 5 km olisi juostu.

5_km_juoksu01

Laskin päässäni koko ajan kierroksia, mitään muuta mun ajatuksissa ei ollut kun se meneillään oleva kierros ja ehkä syke, pystyin hyvin juoksemaan yli 170 sykkeellä mikä on kehitystä sekin. Treenaamisen tuloksena pystyn nyt ylläpitämään isompaa sykettä juoksussa kuin aiemmin.

Kierros kierrokselta homma eteni ja lopulta aika äkkiä tämä kova juoksu oli juostu.

5 km aikaan 24 min 40 sek johon olen tosi tyytyväinen. Keskisyke 171, maksimi 180.

5_km_juoksu03

5 km testijuoksu tuli toistaiseksi ohjelmaamme kuukausittain juostavaksi eli helmikuussa taas.

Olen ehkä joskus sanonut ja sanon taas, että juoksu on tosi mukavaa! Aina.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s