Liikunnallinen elämä, miten olen tässä pisteessä?

Tämä mun polku sohvaperunasta aktiiviliikkujaksi on varmasti joillekin tuttu, sillä olen sen muutamaan kertaan vuosien mittaan täällä blogissa kirjoittanut. Paljon on uusia lukijoita ja välillä kysytään miten mun liikunnat on saaneet alkunsa, onko nuoruudessa liikuntataustaa vai mitä. Tässä tulee:

salil02
Eilen salilla lempiselkäliikkeesäni, leuanveto myötäotteella. Avustettuna.

ALA-JA YLÄASTE

Ala-asteella olin normaali aktiivinen lapsi ulkona olemisineni ja kavereiden kanssa liikkumisineni. Koskaan en kuitenkaan kuulunut mihinkään liikuntaryhmään tai -seuraan. Tykkäsin koulun liikuntatunneista paljon ja olin jopa nopsahko juoksemaan, mutta sitten joskus puolessa välissä ala-asetetta polveni kipeytyivät ihmeellisesti (eniten juostessa) ja niiden kanssa  rampattiin lääkärissä jos toisessakin ja lääkäri vapautti jo ala-asteella mut koululiikunnasta joten en ole satunnaisia pätkiä lukuunottamatta osallistunut koululiikuntaan ala-asteen alkuvuosien jälkeen. Olin kuitenkin edelleen normaali aktiivinen lapsi joka pyöräili kesäisin ja touhusi paljon ulkona.  Joitain jaksoja kokeilin osallistua koulun liikuntatunneille, mutta polviin sattui ja taas tuli vapautus liikuntatunneista. Jatkui yläasteen loppuun. Uimassa pystyin käymään luokan mukana ja kävinkin koska pidin uinnista, mutta erikoinen liikunnan opettaja oli omaa mieltänsä asiasta, sanoi, että Jaanaba se käy vain niillä tunneilla mistä tykkää. Toi kommentti on jäänyt päähäni pyörimään ja aina muutamien vuosien väliin pullahtaa esiin. Asiahan ei ollut niin, mutta en osannut siihen mitään perustella tai mitenkään suhtautua, kävin vaan uimassa luokan kanssa sillä siinä ei tullut polveni yhtään kipeäksi. Mitään vikaa jaloista ei koskaan löydetty vaikka tutkittiin kai puolen vuoden välein.

Kävin vapaa-ajalla uimahallissa kaverin / kavereiden kanssa ihan tosi paljon, kummitätini oli uimahallissa töissä ja sain lahjoiksi vapaalippuja jotka riittivät koko vuoden tarpeisiin. Noin kaksitoista-kolmetoistavuotiaaksi asti kävin hyvin paljon uimahallissa heilumassa jonka jälkeen sekin jäi kun musta tuli ehkä kanksteri.

Näin jälkikäteen ajateltuna parhaimpia aineellisia asioita mitä olen koskaan saanut on olleet nuo vuosien ilmaiset sisäänpääsyt uimahalliin.

Lapsena mua ei kannustettu mihinkään liikuntoihin, ainoastaan piti mennä pyörällä joka paikkaan, vahingossakaan vanhempi ei kuskannut (ei edes kinuamalla) kouluun tai melkein yhtään minnekään. Kesällä pyörällä, talvella kävellen. Ihan hyvä asia, hyötyliikunta.

salil03
Tukaani möllöttää tyytyväisenä siinä käsivarressa. Ja minä katselen sitä hyvin tyytyväisenä edelleen.

NUORUUS JA NUORI AIKUISUUS

Liikkuminen jäi aivan kokonaan jotain hyvin satunnaisia juttuja lukuunottamatta. Saatoin käydä pelaamassa squashia luokkakaverin tai enon kanssa kerran viikossa jonkun puoli vuotta joskus. Muutin vanhempieni luota Tampereen Hämeenpuistoon kerrostaloon 19-vuotiaana jolloin olin jo täyttä päätä työelämässä, aloitin täyspäiväiset työt noin 17-vuotiaana ja sen muistan, että joskus parikymppisenä yritin käydä ystävän kanssa salilla ja kävin joskus jumpassa,uimassa jonkun pätkän toisen ystävän kanssa mutta ei sitä voi sanoa liikunnan harrastamiseksi. Sen jälkeen ainakin 27-vuotiaaksi ajattelin, että en todellakaan halua liikkua, ei missään nimessä hikeä mun otsalle.

salil01
Tätäkin on tehty.

VIISASTUMINEN

Jossain vaiheessa aloin viisastua, siinä vähän ennen kolmeakymmentä tuli ajatuksiin, että en halua kuolla liikunnan puutteesta johtuviin sairauksiin ja päätin, että nyt tarvii käydä pari kertaa viikossa uimassa ja sain siihen kaverin ja tätä jatkui hyvin säännöllisesti. Tästä uimassa käynnistä kaikki tämä on sitten lähtenyt missä tällä hetkellä ollaan.

Uimaharrastus aiheutti sen, että halusin enemmän ja päätin, että viisi kertaa viikossa on liikuntaa harrastettava ja aluksi se oli uintia, kuntopyöräilyä, rullaluistelua, hiihtoa, vähän juoksua ja lopulta muokkautui pelkästään juoksuksi  ja sitten harjoiteltiinkin kovaa päätä Helsinki City Maratonille, vuosi oli ehkä 2007 ja maratonaika 4 h 37 min. Oli hieno kokemus. Jonkun vuoden juoksin kunnes selkäni kipeytyi löysistä keskikehon lihaksista johtuen, välilevynpullistuma, ja sain juoksu- ja muunkin liikuntakiellon hetkeksi. Tuntui, että maailma kaatui. Kävelyä ja keppijumppaa selän kuntouttamiseksi. Sitten ostin pyörän ja aloin pyöräillä ja jotenkin aika pian se meni triathonin harrastamiseksi ja nyt olen sitten jo menossa kolmannelle täydelle matkalleni (uinti 3800m, pyörä 180km, juoksu 42,2km) ensi kesäkuussa.

Härre on koko ajan kannustanut mua liikunnoissani riippumatta siitä onko hän itse ollut mukana harrastamassa vai ei ja innostui myös harjoittelemaan maratonille tuolloin 2006–2007. Katsottuaan pari vuotta mun triathlonharrastusta hän alkoi myös harrastaa ja nyt me molemmat liikutaan yhtä paljon ja käydään samoissa triathlonkisoissa ylittämässä itsemme. Härre sanoi aina, että se on kuin rahaa pisttäisi pankkiin kun vaimo liikkuu. Niinhän se on.

ONKO HELPPOA ALOITTAA LIIKUNNALLINEN ELÄMÄ?

Ei oo helppoa ainakaan suurimmalle osalle, meinaa tyssätä kun ei vaan huvita lähteä lenkille tai uimahalliin vaikka kuinka on suunnitellut. Tekee mieli keksiä kaikkia selityksiä ja huiputtaa itseään. Sanon, että menee hirmu pitkään ennen kuin liikunta on selkäytimessä varsinkin jos on tällainen sohvaperuna taustaltaan kuin minä. Menee ihan pari vuotta kun pitää patistaa itseään säännöllisesti liikkumaan ennen kuin se liikunta menee selkäytimeen. Ei kannata luulla mitään muuta, pitää olla tunnollinen, pitkäjänteinen ja tehdä mitä on itselleen luvannut. Lusmuamalla se liikunnallinen elämä ei tule vaan aina tulee palattua lähtöpisteeseen. Pitää ehdottomasti päästä eroon siitä lähtöpisteeseen palaamisesta. Ihan sama juttu kuin terveellisesti syömisen kanssa, pitää vaan tehdä jos haluaa homman muuttuvan.

salil04
Lauantaina iltapäivällä oli aika rauhallista kuntosalilla.

MITÄ MIELTÄ ITSE OLEN OMASTA ELÄMÄSTÄNI

En missään nimessä usko, että nykyään enää kukaan lääkäri määräisi vapautusta koululiikunnasta tällaisen asian vuoksi vaan asia varmaankin on niin, että tehdään se mitä pystytään. Se on tosi harmi, että mulle kävi näin, sillä olisin halunnut liikkua koulussa. Monille tuttua pahaa makua koululiikunnasta mulle ei jäänyt, ainoastaan tuo aiemmin mainitsemani liikunnanopettajan tietämätön kommentti on kalvanut välillä kettumaisestikin. Mua jää joskus vaivaamaan asiat jotka jäävät epäselväksi toiselle osapuolelle ja ärsyttävyyteen asti saatan palata johonkin asiaan jonka haluan täysin selväksi. Mutta ei silläkään enää mitään väliä ole tämän opettajan kohdalla.

Jos liikuntani alkoi sillä ajtuksella, että en halua kuolla liikunnan puutteesta johtuviin sairauksiin niin se ajatus on muuttunut. Totta kai sama on olemassa, mutta nyt ajattelen niin, että haluan olla hyvässä kunnossa kaiken ikää. Tällä hetkellä vielä nousukausi jatkuu sillä olen parhaimmassa kunnossa kuin ikinä, lihakset kehittyy ja tekniikat kestävyyslajeissa kehittyy. Liikkumaan lähteminen sujuu helposti koska se on melkein poikkeuksetta oikein kivaa.

Tykkään käydä triathlonkisoissa ja juoksutapahtumissa ylittämässä iseni. Menen sinne vain ja ainoastaan itseni takia, en kisailemaan muita vastaan. Haluan kehittyä ja haluan näissä kisoissa parempia aikoja itselleni. Mulla on vielä kehittymisen polkua paljon jäljellä.

Harrastan paljon ja suunnittelen liikuntani etukäteen, kyllä meillä on ihan kunnon eteenpäin menevä treeniohjelma jota noudatamme.

Syitä jättää liikuntakerta väliin on varmasti vaikka minkälaisia. Minä olen alusta asti pitänyt suunnitelmani suurimmaksi osaksi, vaikka joskus olisi varmasti ollut mukavampi jäädä sohvan pohjalle röhnöttämään. Varsinkin alkuvuosina kotiin jääminen juoksulenkin sijaan saattoi houkuttaa isosti. Kuitenkin lähdin juoksemaan, olen lapsesta asti ollut tosi tunnollinen ja toiminut niin kuin olen luvannut eikä mua ole vanhempienkaan toimesta päästetty jatkuvasti pälkähästä. Pidän tätä ominaisuutta itselläni erittäin paljon plussan puolelle menevänä ja se on varmasti auttanut mua monessa asiassa. Myös tässä liikkumisessa eli se tehdään mitä on aiottu ja suunniteltu eikä lusmuta.

Liikunnallinen elämä on tosi kivaa! Ja se on mahdollista kaikille, itse sen voit itsellesi tehdä.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s