Talvella pyöräily on kivaa

Maastopyöräily 1 h 49 min
keskisyke 129, maksimi 153

30,56 km, 16,58 km / h

talvipyoraily02
Kuva tiistaiaamulta tällä viikolla kun härre oli maastopyörälenkillänsä ennen töihin menoa.

Jotenkin tehokas olo vielä nytkin vapaapäivän illasta. Olen ollut aamulla juoksemassa, vienyt koiraa kolmesti lenkille, käynyt ruoka- ja eläinkaupoissa, tehnyt sapuskaa, käynyt maastopyöräilemässä, kirjoittanut blogia, täytellyt ja tyhjennellyt pesukoneita. Noh, en ole siivonnut vaikka olisi ollut aiheellista, mutta en ota siitä paineita vaan elämme vielä päivän pari sotkun keskellä. Kun paljon liikkuu niin siivoaminen on se ensimmäinen juttu mihin ei riitä motivaatiota ja se onkin jäänyt meillä selkeästi vähemmälle kuin joskus ennen triathlonia jolloin imurointi oli jokapäiväistä. =)

haulitorni.jpg
Pispalassa pyöräilin aurinkoisen haulitornin ohi.

Pyöräily talvella on tosi mukavaa, ainakin jos maassa on lunta. Pimeällä tai valoisalla, molemmat käy mulle. Pimeällä on hieno mennä hyvän valon ohjaamana ja valoisalla, kuten tänään kun aurinko vielä paistoi niin oli tosi iloinen fiilis tuolla painattaa.

Meillä on siis vaan yksi maastopyörä (koska harkitsen loputtomiin kannattaakohan sitä laittaa rahhoo toiseen maastopyörään kun pärjätään härren pyörälä suht loistavasti) joten lenkit ei yhdessä härren kanssa onnistu. Tänäänkin minä tein oman maastopyörälenkin päivällä kun olin vapaalla töistä ja härre lähti taas töiden jälkeen pyöräilemään, pimeään.

talvipyoraily01
Pyörä asuu meillä sisällä eteisessä.

Pyöräilin hyviä, siistejä, leveitä pyöräteitä pitkin enkä nähnyt sen kummemmin maastoa tai ulkoilureittejä. Painatin keskellä kaikkea lumisella asvaltilla. Kategorioin maastopyörällä pyöräillyt pyöräilyt aina maastopyöräilyksi vaikka en menisikään jossain poluilla tai muualla ns. maastossa. Hiekkateillä tykkään kans mennä, mutta polut jätän omaan arvoonsa, tosi harvoin enää nykyään polkuja pitkin pyöräilen.

Tämä oli toinen noin kolmenkymmenen kilometrin maastopyörälenkki tälle viikolle. Huomenna aion mennä maastopyörällä uimahalliin ja tulla sieltä pyörineni härren kyydissä kotiin.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mainokset

4 thoughts on “Talvella pyöräily on kivaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s