Maanantaifiiliksiä odotellessa

Maanantai tulee taas parin päivän päästä. Minä olen aina ollut tyytyväinen siihen, että maanantait on olleet mulle jatkuvasti yhtä mukavia päiviä kuin mitkä tahansa muut päivätkin, en nimittäin ole ihminen joka paahtaa arjen menemään odottaen pelkästään viikonloppua. Ei, arki on sitä ihmisen parasta aikaa ja haluan, että mun arki on mulle sopivaa. Elämä on sitä, ihmisen parasta aikaa. Työ pitää olla sellaista, että sinne on mukava mennä viitenä päivänä viikossa ja oma vapaa-aika pitää olla sellaista, että tekee paljon niitä itselle mukavia asioita.

Jo ainakin kuuden tai ehkä jopa kymmenen viikon ajan mulla on kuitenkin ollut maanantai jotenkin ankea päivä ainakin jossain vaiheessa päivää. Mieli on normaalia matalammalla, tunteet ovat jos ei nyt masentuneita niin jotenkin ahdistavia. Lähinnä sellaisia, että tuntuu, että jotain ikävää tapahtuu. Kuka kuolee tai kelle sattuu jotain muuta surullista. Nämä pään sisäiset tuntemukset tulevat muutaman kerran pitkin maanantaipäivää.

sokerioverit
Salitreenin jälkeen.

Koska en pidä tuosta ankeasta tunteesta ollenkaan eikä sellaista ole koko elämäni aikana aiemmin säännöllisesti ollut niin olen ihan tosissani alkanut miettiä mistäköhän se johtuu. Joskus aikoinaan juopottelun jälkeen sattoi olla saman suuntaista tunnetilaa, mutta enhän ole enää vuosikausiin juopotellut joten alkoholi ei ole se syy.

Mää olen melko varma mikä se maanantain ankeiden fiilisten syy on. Se on sunnuntain sokeriöverit. Sokeri. Hyi hitto ajatuksenakin oksettava ja silti viikko toisensa jälkeen tapahtuu sama: joka sunnuntainen karamellillä tai jäätelöllä mässäily ja pahimmassa tapauksessa molemmat siinä sohvapöydällä isoissa kulhoissa odottamassa kauhomista suuhun. Jos on lauantaina ollut karkkipäivä niin miksei se voisi jatkua sunnuntaille, näin olen tuntunut ajattelevan.

Mulla on ollut jo pitkään tapana syödä namia ja muuta sokeria lauantaisin ja ikävä kyllä se on jo aikoja sitten venähtänyt sunnuntaillekin vaikka alkuperäinen päätös oli, että lisättyä sokeria vain lauantaisin. Eli jopa kaksi sokeriherkkupäivää viikossa. Ei hyvä. Tähän on tultava taas muutos ja järki päähän. Pitkään, tosi pitkään mulla oli tämä hyvällä mallilla eli joko ei ollenkaan lisättyä sokeria tai sitten vain kerran viikossa, mutta niin se vaan on lipsahtanut jatkumaan seuraavankin päivän se karkkipäivä.

Tänään on lauantai ja tämä lauantai saa jäädä viikon ainoaksi päiväksi jolloin syön ns. herkkuja eli sokerimättöä ja sunnuntai pyhitetään taas aivan normaalille ruualle ja normaaleille välipaloille ja katsotaan sitten mitä se mieli sanoo maanantaina / maanantaisin. Mitään ongelmaa, että ”sitä (lisättyä) sokeria on saatava sunnuntainakin” tästä tuskin tulee sillä tunnen kyllä itseni ja jos päätän niin päätös kyllä pitää eikä mulla enää terveellisen syömisen myötä ole ollut semmoisia tunteita, että sitä sokeria on saatava. Nou nou. Ja koska mitään pakottavaa tarvetta ei ole sitä sokeria tunkea nassuun niin siksi ihmettelen kovastikin, että miksi sitä teen. Tyhmä pää, tässä asiassa pidän itseäni kyllä täysin tollona.

Karkkipäivän jälkeen mulla on poikkeuksetta kehossa todella hapan olotila josta en tykkää ollenkaan. Silti, kuulkaa silti vedän sitä karamelliä nassuun ja tätä en käsitä. Miksi ihmeessä syön sokeria karkkipäivänä? Terveellisiä herkkuja on maailma pullollaan, mutta ei, käsi hamuaa kaupan karkkihyllyltä niitä tiettyjä pusseja ja jäätelöaltaasta niitä tiettyjä jäätelöitä.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s