15 x 3 asiaa

Postaus on kopioitu Outi Karita -blogista.

3 asiaa, joista pidän

  • Pimeistä vuodenajoista joten meneillään oleva syksy sopii minulle paremmin kuin hyvin. Läpi syksyn ja talven pysyn aivan yhtä virkeänä kuin muulloinkin. Aamuisin ei väsytä vaan herään aina pirteänä ja iltaisin kotia ympäröivä pimeys on vain ja ainoastaan mukava hommeli. Syksyllä tai talvella en kaipaa valoa yhtään sen enempää kuin sitä on. Oli sitten kesä tai talvi, valoa tai ei niin nukun öisin aivan yhtä sikeästi. Olen onnellisessa asemassa siinä(kin) mielessä, että pimeä ei saa mieltäni matalammaksi niin kuin niin monilla suomalaisilla käy. Syksy on minulle ilon asia.
  • Ystävän kanssa kahvilla tai syömässä käymisestä. Perjantaina kävin Cafe & Bakery Mimosassa Tampereen Itsenäisyydenkatu kuudessatoista. Siellä on paljon kaikenlaista makeaa ja suolaista tarjolla kasvissyöjille, vegaaneille. Otin kahvin ja jonkun sitruunaisen marenkitortun, oli hyvää. Ystävä söi vihiksen, tekevät näitä joissain piireissä kuuluisia vihiksiä itse.
  • Pidän itsekkäistä ittensä tuntevista ja tarpeensa sanovista ihmisistä. Pitää sanoa asiat kuten ne ovat ja pitää sanoa mitä mieltä on ja tuoda ilmi omat halunsa. Mun on jotenkin vaikea olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka vain myötäilevät ja mielistelevät ja jättävät itsensä täysin huomiota.

kolmekertaa02

3 asiaa, joista en pidä

  • Tämän oman blogitekstini mukaisista blogitekstiotsikoista en todellakaan pidä. 5 vinkkiä parempaan oloon, 3 juttua joilla saat vatsaa pienemmäksi, 4 ajatusta siihen tai tähän en kestä näitä otsikoita.
  • Ryhmistä, laumoista. En yleensä viihdy mukana vaan helposti pakenen paikalta jos huomaan, että joku porukka on ”laumoittumassa”.Naislaumat, ryhmätyöt, yhteissaunat.”
  • Tuore korianteri, kamalinta ikinä enkä meinaa millään tottua vaikka olen yrittänyt itseäni siihen siedättää jo vu0sia. Jauhettuna mausteena se menee jo täysin, mutta tuoreesta puskasta jos sitä joku laittaa mun ruokaan niin en missään nimessä mielelläni sitä syö. Ihmettelen, että aina vaan se maistuu kamalimmilta asioilta mitä olen syönyt vaikka sanotaan, että ihminen tottuu uusiin makuihin kunhan vaan jonkun kerran antaa siihen mahdollisuuden, maistelee. Olen antanut jo niin monta mahdollisuutta, että toivo on mennyt sen suhteen, että oppisin pitämään tai edes sietämään tuoretta korianteria.

3 asiaa, joita tein viikonloppuna

  • Olen sairaana ja kävin ostamassa kaupasta perulaista inkivääriä ja sitruunaa joista teen kuumaa juomaa jota olen juonut viikon aikana litratolkulla. Koko viikonloppu menee taudista parantumisessa sillä toivon todella, että maanantaina tämä on muisto vain ja normaalielämä liikuntoineen voi jatkua.
  • Koska olen mietiskelevä synkkämieli ajattelen usein kuolemia, omaa ja muiden. Niin  nytkin, tänä viikonloppuna. Kuukausia sitten tuttu nuori perheellinen ihminen menehtyi aivan yllättäen ja siitä lähtien kuolema on ollut mun mielessä aivan joka ikinen päivä. Mulle näiden elämän synkemmän puolen asioitten mietiskely ei tuo mitään pahaa mieltä tai oloa, ne on mulle aivan luonnollisia asioita ja mielelläni puhun asiat kuten ne ovat. Jos puhun omasta kuolemasta ei se tarkoita sitä että kuolen heti huomenna. Hermo meinaa mennä jos joku sanoo mun ajatuksista jotka suollan ulos, että älä nyt tommosia mieti. Miksi helvetissä ei voi miettiä kuolemia ja rikoksia ja rikollisia ja muuta mikä ei ole niin iloista asiaa? Olemme puhuneet härren kanssa, että kun kuolen härre vie mun tuhkani Saanatunturille mikäli tilanne sen silloin sallii. Jos ei voi viedä niin mun tuhkan voi pistää maailmalla moneen paikkaan, ihan mikä vaan oikeastaan sopii paitsi ehkä ei meri tai järvi sillä en tykkää isoista vesistä. En pelkää omaa kuolemaa vaikka sitä mietinkin. Vuoden sisällä olen nähnyt ihmisen tuhkan laatikossa ja ollut mukana päästämässä sen pois. Tuhkaa oli isompi määrä mitä olin kuvitellut.
  • Sairauksissani söin Saarioisten roiskeläpän tai kärpäslätkän kuten meillä sanotaan. Uutuustuote, vegepitsa. Paistoin kaalia pannulla ja lämmitin pitsan mikrossa ja söin. Kurkku on tosi kummallinen ja kaikki juoma tai ruoka mitä suuhun laittaa maistuu pahalta. Kärpäslätkä oli kuitenkin ihan ok:n makuinen. Suuri kysymysmerkki tähän kohtaan.
saarioinen_vegepitsa.jpg
Tämä kuva ei sanoja kaipaa.

3 asiaa, jotka osaan

  • Omituisimpana ehkä se, että ”naaso auhup nahi itsavujus tanas nirepakat anuttusual. Nisamouh nämät ”nodiat” suksoj alleetsa-ala. Ne ätisäk ätsim ämät iov authoj.  Äkhe es eettiläs nes iskim nelo nameih neniotimo anuttarrev neesiäräämiksek neesihmi”. Harvoin käytän tuota taitoa eikä se katoa silti mihinkään. Missä sitä sitä paitsi käyttäisin, pitäisivät vielä kahelimpana? =D
  • Osaan kannustaa ihmisiä niiden liikunnoissa. Tsempata ja kuunnella, neuvoa ja  ehdottaa. Opettaa. Välillä yritän rajoittaa tätä kannustamista sillä niin monta kertaa olen nähnyt kun joku aloittaa innoissaan, mutta sitten kaikki lopahtaa ja entinen sohvaperuna palautuu takaisin sohvaperunaksi ja minä jotenkin pahastun siitä. Tulee epäonnistunut olo vaikka tiedän, että ei se minusta johdu, ihminen vaan toimii sillä tavalla, lässähtää takaisin alkupisteeseen. Ei kaikki, mutta valitettaavasti iso osa.
  • Osaan sanoa asiat suoraan kiertelemättä ja kaartelematta ja vihjailematta. Olen tietoisesti siihen opetellut sillä en jaksa sitä, että jonkun toisen ihmisen pitäisi vihjailusta tajuta jotain. Kuten esimerkiksi, että sanotaan, että onpas toi juttu hassusti kun tarkoitetaan, että voisitko korjata tuon asian. Paljon muita vstaavia, pitää vastata kuten asia on eikä vastata sitä mitä olettaa toisen haluavan kuulla. Olettaminen on kaikkien tyrimisien äiti. Ise olen todellinen putkiaivo ja tarvitsen selkeän sanomisen jotta tajuan.

3 asiaa, joita en osaa

  • Rupattelu, small talk puolituttujen kanssa. Ei meinaa luonnistua eikä tarvitsekaan sillä se ei todellakaan ole mun juttu. Jonkin verran sitä olen opetellut ja töissä se sujuu sujuvasti asiakkaiden kanssa siinä omassa piirissä. Mut muuten olen kyllä enemmän tuppisuu kuin rupattelija. Mua ei myöskään kiinnosta kuunnella vierestä toisten rupattelua. Mut jos joku tulee koiran kanssa vastaan ja pysähtyy niin kyllä minä sille koiralle voin jutella vaikka kuinka paljon. =)
  • Laulaa. Kuulostan varmasti aika kamalalta laulaessani. En sitä juuri harrasta, joitain lyhyitä pätkiä voin kotona hoilottaa, mutta yleensä pidän lauluni suun sisäpuolella.
  • En osaa kutoa kunnolla.

3 asiaa, jotka haluaisin osata

  • Kävellä käsilläni, sitä en vielä osaa ja haluaisin osata ja aion opetella. Käsilläseisonta onnistuu joten kuten, mutta harjoitella pitää vielä ja olenkin ilmoittautunut kolmen tunnin käsilläseisontatyöpajaan joka on marraskuussa eräänä lauantaina.
  • Päästää enemmän ihmisiä lähelleni. Mulla on tosi iso vyöhyke tässä itseni ympärillä enkä juuri päästä siihen vyöhykkeeseen ketään. Siinä on tällä hetkellä muutama ihminen ja siinä on ollut muutama ihminen jotka ovat elämän  varrella jääneet jonnekin ja niiden tilalle on todella vaikea päästää uusia ihmisiä. En luota ihmisiin ja jotenkin on raskasta, että sitten kun luottaa ja joku on lähellä varsinkin henkisesti niin sitten kuitenkin syystä tai toisesta katoaa siitä jonnekin pois. Tätä yritän työstää, että onko sillä sitten väliä jos joku on vain hetken elämässäni ja myöhemmin katoaa pois vaikka mun onkin vaikea luopua ihmisistä. En tiedä.
  • Hoitaa asioita, velvollisuuksia. Hoitaa niita paremmin ja reippaasti. Mulle on tosi rasittavaa maksaa laskuja, varailla aikoja, viedä tavaroita huoltoon ja kaikki tuollaiset ihan perusvelvollisuudet. Ei vaan kiinnosta ja siksi ne jäävät todella viime tippaan.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä

  • Soittaa ja varata aika kampaamoon. Mulla saattaa kampaamokäyntien väli venähtää vuosien mittaiseksi. Nyt olen löytänyt hyvän kampaamon ja mieluisan kampaajan ihan työpaikkani läheltä Pirkkalsta ja sinne saatan seuraavaksi suunnata. Joskus sitten.
  • Matkustella enemmän sillä siitä minä pidän, eri piireissä ulkomailla olemisesta. Ensi vuodeksi on suunnitteilla keväällä triathlontreeniviikko jossain ulkomailla ja sitten kesäkuussa parin viikon automatka Puolaan ja takaisin. Sen lisäksi pitäisi kerran pari päästä ulkomaille ja aionkin panostaa, että näin tulisi tapahtumaan.
  • Ostin uuden puhelimen ja edellinen pitäisi lähettää vihreäomena.nettiin. He ostavat sen ja se on mulle kätevin tapa päästä eroon vanhasta luurista. Aion hoitaa asian tänään kuntoon.

3 asiaa, joista stressaan

  • Aikataulut. Jos päivään tulee liian monta menoa tulee heti stressi ja sen takia sovin aika vähän menoja sillä stressiä ei saa juurikaan mun elämässä olla, siihen olen pyrkinyt ja siihen olen päässyt. Mulle ei sovi se, että menen paikasta toiseen vaan aina mielellään pitää olla tilaa edellisen ja seuraavan menon välissä. Mielellään vuorokausi. =)
  • Eläinten rääkkääminen ja kaltoinkohtelu. Niin ruoka- kuin lemmikkieläintenkin. En vaan kestä sitä enkä oikein enää nykyään voi lukea edes niiden kaltoinkohtelusta tai katsoa kuvaa tai varsinkaan videota.
  • Riitely jos se osuu omalle kohdalle siten, että kuuntelen kun toiset riitelevät. Ei kiitos, riitelyä en kestä.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan

  • Yksin oleminen. Viihdyn yksin ja olen paljon yksin, teen ja koen mielelläni asoita yksin.
  • Ystävän kanssa tekeminen ja oleminen ja juttelu.
  • Iso pitkä aamiainen tai ruokailu mukavassa seurassa. Juttelua ja olemista.
cafe_aamurusko_aamupala.jpg
Tänään Cafe Aamuruskossa aamupalalla. 6,50 €.

3 asiaa, joista puhun usein

  • Liikunta ja terveellinen syöminen. Näistä mulla riittää juttua niitten kanssa ketkä näistä asiosta haluavat keskustella. Itse liikun paljon ja haluan pysyä hyvässä kunnossa kaiken ikää (mikäli terveys sen sallii) ja syönkin melko terveellisesti.
  • Matkustelu. Työkaveri tai pari matkustaa paljon ja heidän kanssaan tulee asiasta usein puhuttua.
  • No eläimet, eläimistä puhun mielelläni. Yritin härreltä kysyä mistä puhun usein jos on muista ihmisistä kyse kuin härrestä niin hän sanoi, että et mistään. Sää et kyllä puhu. Niin se asia on, ihan kuten tossa ylempänä kerroin rupattelusta. En ole rupattelija.

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni

  • Raidallinen paita. vaan jotenkin tykkään raitapaidoista ja enemmän kuin muutaman kerran ostostilanteessa valinta on osunut raitapaitaan.
  • Hihhulihuivi kaulaan osuu kyllä helposti päälleni. Lämmin ja mukavan tuntuinen.
  • Flanellipyjamahousut. Mulla on kahdet, toisissa on Minni Hiiren kuvia ja toisissa pöksyissä sydämiä. Niitä käytän illat pitkät.
kolmekertaa01
Hihhulihuivi. Tämän huivin on nuorempi enoni tuonut Syyriasta joskus yli 30 vuotta sitten.

3 asiaa, joita en pue päälleni

  • Iso kuviollinen huivi jossa päät on yhdessä ja se kierretään moneen kertaan yli pään, ympäri ämpäri, semmonen joka tunkeutuu koko ylävartalon peitoksi. Ahdistaa.
  • Beessit ja sinapinväriset kuteet.
  • Nahkainen olka- / käsilaukku. En vaan tykkää.

3 asiaa, jotka haluaisin vaatekaappiini

  • Uudet mustat treenitrikoot. Ainoat mustat pitkäpunttiset ovat jo vähän kulahtaneet.
  • Lämmin villapaita. Olen vilukissa ja haluan tulevaksi talveksi lämmittävän paidan.
  • Kokovartalopyjama. Lämmin. Se semmonen jotka oli joskus vuosia sitten kovassa huudossa.

3 asiaa, joista unelmoin

  • Kaikki ihmiset lopettaisivat tehoeläinrääkätyn broilerin syömisen. Ihan vaan sen takia, että nämä eläimet säästyisivät kammottavalta elämältänsä.
  • Tamperelaiseksi tuleminen. Tämä vajaa 10 vuotta pirkkalalaisena saa pian riittää, ainakin unelmissani. Minä unelmoin Tampereen keskustassa kerrostalokodissa asumisesta.
  • Kaukana muualla asuminen ja eläminen, esim. Lapissa Kilpisjärvellä tai hyväntekeväisyystyössä ulkomailla.
cafebakery_mimosa
Tampere, Itsenäisyydenkatu 28.10.2016.

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa

  • Yö tai kaksi  Solo Sokos Hotel Tornissa Tampereella härren kanssa ja ennen kaikkea hotellin mahtava aamupala.
  • Tatuointia ihoon. En ole saanut tarpeekseni vaan haluan jatkaa käsivarressani olevaa ”day of the dead” -tyylistä tatuointiani joko samalla tyylillä tai sitten aivan eri. Haluan antaa suht vapaat kädet tatuoijalle, mulle tärkeintä on että kuva on mieleinen. Mun tatuoinneilla ei juurikaan ole sen suurempia merkityksiä. Kuva kuvana ja merkitykset merkityksinä sitten ihan oman pään sisässä. Tatuointiaika on jo varattu, se on heti ensi kuussa ja aihekin on selvillä.
  • Toivoisin, että vihdoin saisimme ostettua kahvipurkin. Kesällä kun oltiin Lahden täyden matkan triathlonkisassa ja yövyttiin vuokra-asunnossa niin vietiin sinne oma lempi kahvipurkkimme kahveineen ja sinne se sitten jäi. Siitä asti ollaan oltu ilman kun missään ei ole mieleistämme. Stockmannin valikoima on vielä katsomatta ja luulen sieltä löytyvän edellisen kaltaisen ikuisuuskahvipurkin. Esimerkiksi tämä. Se on lähes samanlainen kuin Lahteen jäänyt purkki, sama merkki, uudempi malli. Ai kaavoihinko kangistunut pariskunta? Joo, sitäkin, mutta miksi ostaa huonoa ja ei mieluista jos voi ostaa hyvän ja ihan lempitavaran.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Advertisements

4 thoughts on “15 x 3 asiaa

  1. Tiiäkkö, mä säikähdin ensin, kun luin Saarioisten lätkästä. Hätkähdin, että mit.. mit.. mitä ihmettä?? Mutta se olikin vege. 😊 Vaikkei toisen ihmisen syömiset mulle kuulukaan, niin silti. Että hienoa, edelleen olet vegaani. 😊

    Saanalle jääminen on kyllä kaunis ajatus. Se on vaikuttava paikka, vähän pelottavakin. Kiipeiltiin siellä pari vuotta sitten, enkä muista hetkeen pelänneeni niin paljon kuin siellä yhdellä tuulisella reunalla. Oikeesti siinä ei ollu mitään hätää, mä en ota tyhmiä riskejä. Silti pelotti. Mä oon korkeissa paikoissa vähän huono… 😃

    Toisten riitelyä en kestä minäkään. Olo menee todella epämukavaksi ja suu tuppisuuksi, jos joudun sellaista tapahtumaa todistamaan. Hyi yök, haluan silloin aina pois. Ja mahdollisuuksien mukaan menenkin. Olin jo lapsena samanlainen.

    Joo, hyvä siisti kaunis villapaita tai lämmin paita on ostoslistalla täälläkin. Tai kaksi. Paksu ja ohut. Kävin jo Lindexillä eilen yhtä sovittamassa, mutta se tekele oli niin kummallinen, etten tienny sovituskopissa nauraisinko vai tuijottaisinko vaan vakavana eteenpäin. En halunnut viedä sitä muotia eteenpäin, joten pois kaupasta ilman neuletta.

    Tykkäsin sun listasta. Hauska. 😊 Mukavan erilainen olet joissakin asioissa ja sitten taas joissakin just niin samaa mieltä. Mennääs jonain päivänä taas yhdessä syömään hyvää ruokaa tai hyvää brunssia, jookos? 😊👍

    Tykkää

    1. =) Lätkä on vegaaninen. En mä syö eläimistä tehtyä mitään, en yhtään mitään paitsi jos jostain syystä vahingossa. Ei tulisi mieleenkään napsia mitään munia tai liivatteita tai maitojauheita. =D

      Saana on hieno rauhallinen paikka, tykkäsin siitä kovasti silloin kun sinne kavuttiin.

      Kyllä syöminen kuules sopii useamminkin oikein hyvin.

      Tykkää

  2. Hauska postaus 🙂 Olen kuullut, että on tietty joukko ihmisiä, jotka eivät voi sietää korianteria ja se tulee jotenkin geeneissä tms. En ole varma.. Itse rakastan koroanteria, nam!!! Se puskan tuoksukin on niin huumaava!!! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s