Curryiset nyhtökaurakolmioleivät

nyhtokauratayte_kolmioleivat.jpg
Hyvää on.

CURRYISET NYHTÖKAURAKOLMIOLEIVÄT

  • 1 pkt nyhtökauraa
  • öljyä
  • 1 dl vettä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • paprika
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 prk Yosa kaurafraichea tai Oatly iMat Fraichea
  • 1 prk Oatly PåMackan-levitettä
  • 2–3 tl currya
  • suolaa
  • jauhettua mustapippuria
  • paahtoleipää

Pilko paprika ja valkosipulin kynnet. Sekoita kulhossa fraiche, Påmackan-levite, curry, mustapippuri ja ripaus suolaa.

Paista nyhtistä öljyssä hieman, lisää vesi ja sekoittele hetken aikaa, lisää sitruunan mehu ja mausta ripauksella suolaa.

Anna nyhtiksen jäähtyä ainakin hieman ja sekoita muiden ainesten joukkoon.

Paahda tai ole paahtamatta leipiä  ja levitä täytettä leivälle, laita toinen siivu paahtoleipää päälle ja leikkaa nurkasta nurkkaan ja kolmioleivät ovat valmiit syötäväksi.

Täyte sopii myös patongin väliin.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mainokset

15 x 3 asiaa

Postaus on kopioitu Outi Karita -blogista.

3 asiaa, joista pidän

  • Pimeistä vuodenajoista joten meneillään oleva syksy sopii minulle paremmin kuin hyvin. Läpi syksyn ja talven pysyn aivan yhtä virkeänä kuin muulloinkin. Aamuisin ei väsytä vaan herään aina pirteänä ja iltaisin kotia ympäröivä pimeys on vain ja ainoastaan mukava hommeli. Syksyllä tai talvella en kaipaa valoa yhtään sen enempää kuin sitä on. Oli sitten kesä tai talvi, valoa tai ei niin nukun öisin aivan yhtä sikeästi. Olen onnellisessa asemassa siinä(kin) mielessä, että pimeä ei saa mieltäni matalammaksi niin kuin niin monilla suomalaisilla käy. Syksy on minulle ilon asia.
  • Ystävän kanssa kahvilla tai syömässä käymisestä. Perjantaina kävin Cafe & Bakery Mimosassa Tampereen Itsenäisyydenkatu kuudessatoista. Siellä on paljon kaikenlaista makeaa ja suolaista tarjolla kasvissyöjille, vegaaneille. Otin kahvin ja jonkun sitruunaisen marenkitortun, oli hyvää. Ystävä söi vihiksen, tekevät näitä joissain piireissä kuuluisia vihiksiä itse.
  • Pidän itsekkäistä ittensä tuntevista ja tarpeensa sanovista ihmisistä. Pitää sanoa asiat kuten ne ovat ja pitää sanoa mitä mieltä on ja tuoda ilmi omat halunsa. Mun on jotenkin vaikea olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka vain myötäilevät ja mielistelevät ja jättävät itsensä täysin huomiota.

kolmekertaa02

3 asiaa, joista en pidä

  • Tämän oman blogitekstini mukaisista blogitekstiotsikoista en todellakaan pidä. 5 vinkkiä parempaan oloon, 3 juttua joilla saat vatsaa pienemmäksi, 4 ajatusta siihen tai tähän en kestä näitä otsikoita.
  • Ryhmistä, laumoista. En yleensä viihdy mukana vaan helposti pakenen paikalta jos huomaan, että joku porukka on ”laumoittumassa”.Naislaumat, ryhmätyöt, yhteissaunat.”
  • Tuore korianteri, kamalinta ikinä enkä meinaa millään tottua vaikka olen yrittänyt itseäni siihen siedättää jo vu0sia. Jauhettuna mausteena se menee jo täysin, mutta tuoreesta puskasta jos sitä joku laittaa mun ruokaan niin en missään nimessä mielelläni sitä syö. Ihmettelen, että aina vaan se maistuu kamalimmilta asioilta mitä olen syönyt vaikka sanotaan, että ihminen tottuu uusiin makuihin kunhan vaan jonkun kerran antaa siihen mahdollisuuden, maistelee. Olen antanut jo niin monta mahdollisuutta, että toivo on mennyt sen suhteen, että oppisin pitämään tai edes sietämään tuoretta korianteria.

3 asiaa, joita tein viikonloppuna

  • Olen sairaana ja kävin ostamassa kaupasta perulaista inkivääriä ja sitruunaa joista teen kuumaa juomaa jota olen juonut viikon aikana litratolkulla. Koko viikonloppu menee taudista parantumisessa sillä toivon todella, että maanantaina tämä on muisto vain ja normaalielämä liikuntoineen voi jatkua.
  • Koska olen mietiskelevä synkkämieli ajattelen usein kuolemia, omaa ja muiden. Niin  nytkin, tänä viikonloppuna. Kuukausia sitten tuttu nuori perheellinen ihminen menehtyi aivan yllättäen ja siitä lähtien kuolema on ollut mun mielessä aivan joka ikinen päivä. Mulle näiden elämän synkemmän puolen asioitten mietiskely ei tuo mitään pahaa mieltä tai oloa, ne on mulle aivan luonnollisia asioita ja mielelläni puhun asiat kuten ne ovat. Jos puhun omasta kuolemasta ei se tarkoita sitä että kuolen heti huomenna. Hermo meinaa mennä jos joku sanoo mun ajatuksista jotka suollan ulos, että älä nyt tommosia mieti. Miksi helvetissä ei voi miettiä kuolemia ja rikoksia ja rikollisia ja muuta mikä ei ole niin iloista asiaa? Olemme puhuneet härren kanssa, että kun kuolen härre vie mun tuhkani Saanatunturille mikäli tilanne sen silloin sallii. Jos ei voi viedä niin mun tuhkan voi pistää maailmalla moneen paikkaan, ihan mikä vaan oikeastaan sopii paitsi ehkä ei meri tai järvi sillä en tykkää isoista vesistä. En pelkää omaa kuolemaa vaikka sitä mietinkin. Vuoden sisällä olen nähnyt ihmisen tuhkan laatikossa ja ollut mukana päästämässä sen pois. Tuhkaa oli isompi määrä mitä olin kuvitellut.
  • Sairauksissani söin Saarioisten roiskeläpän tai kärpäslätkän kuten meillä sanotaan. Uutuustuote, vegepitsa. Paistoin kaalia pannulla ja lämmitin pitsan mikrossa ja söin. Kurkku on tosi kummallinen ja kaikki juoma tai ruoka mitä suuhun laittaa maistuu pahalta. Kärpäslätkä oli kuitenkin ihan ok:n makuinen. Suuri kysymysmerkki tähän kohtaan.
saarioinen_vegepitsa.jpg
Tämä kuva ei sanoja kaipaa.

3 asiaa, jotka osaan

  • Omituisimpana ehkä se, että ”naaso auhup nahi itsavujus tanas nirepakat anuttusual. Nisamouh nämät ”nodiat” suksoj alleetsa-ala. Ne ätisäk ätsim ämät iov authoj.  Äkhe es eettiläs nes iskim nelo nameih neniotimo anuttarrev neesiäräämiksek neesihmi”. Harvoin käytän tuota taitoa eikä se katoa silti mihinkään. Missä sitä sitä paitsi käyttäisin, pitäisivät vielä kahelimpana? =D
  • Osaan kannustaa ihmisiä niiden liikunnoissa. Tsempata ja kuunnella, neuvoa ja  ehdottaa. Opettaa. Välillä yritän rajoittaa tätä kannustamista sillä niin monta kertaa olen nähnyt kun joku aloittaa innoissaan, mutta sitten kaikki lopahtaa ja entinen sohvaperuna palautuu takaisin sohvaperunaksi ja minä jotenkin pahastun siitä. Tulee epäonnistunut olo vaikka tiedän, että ei se minusta johdu, ihminen vaan toimii sillä tavalla, lässähtää takaisin alkupisteeseen. Ei kaikki, mutta valitettaavasti iso osa.
  • Osaan sanoa asiat suoraan kiertelemättä ja kaartelematta ja vihjailematta. Olen tietoisesti siihen opetellut sillä en jaksa sitä, että jonkun toisen ihmisen pitäisi vihjailusta tajuta jotain. Kuten esimerkiksi, että sanotaan, että onpas toi juttu hassusti kun tarkoitetaan, että voisitko korjata tuon asian. Paljon muita vstaavia, pitää vastata kuten asia on eikä vastata sitä mitä olettaa toisen haluavan kuulla. Olettaminen on kaikkien tyrimisien äiti. Ise olen todellinen putkiaivo ja tarvitsen selkeän sanomisen jotta tajuan.

3 asiaa, joita en osaa

  • Rupattelu, small talk puolituttujen kanssa. Ei meinaa luonnistua eikä tarvitsekaan sillä se ei todellakaan ole mun juttu. Jonkin verran sitä olen opetellut ja töissä se sujuu sujuvasti asiakkaiden kanssa siinä omassa piirissä. Mut muuten olen kyllä enemmän tuppisuu kuin rupattelija. Mua ei myöskään kiinnosta kuunnella vierestä toisten rupattelua. Mut jos joku tulee koiran kanssa vastaan ja pysähtyy niin kyllä minä sille koiralle voin jutella vaikka kuinka paljon. =)
  • Laulaa. Kuulostan varmasti aika kamalalta laulaessani. En sitä juuri harrasta, joitain lyhyitä pätkiä voin kotona hoilottaa, mutta yleensä pidän lauluni suun sisäpuolella.
  • En osaa kutoa kunnolla.

3 asiaa, jotka haluaisin osata

  • Kävellä käsilläni, sitä en vielä osaa ja haluaisin osata ja aion opetella. Käsilläseisonta onnistuu joten kuten, mutta harjoitella pitää vielä ja olenkin ilmoittautunut kolmen tunnin käsilläseisontatyöpajaan joka on marraskuussa eräänä lauantaina.
  • Päästää enemmän ihmisiä lähelleni. Mulla on tosi iso vyöhyke tässä itseni ympärillä enkä juuri päästä siihen vyöhykkeeseen ketään. Siinä on tällä hetkellä muutama ihminen ja siinä on ollut muutama ihminen jotka ovat elämän  varrella jääneet jonnekin ja niiden tilalle on todella vaikea päästää uusia ihmisiä. En luota ihmisiin ja jotenkin on raskasta, että sitten kun luottaa ja joku on lähellä varsinkin henkisesti niin sitten kuitenkin syystä tai toisesta katoaa siitä jonnekin pois. Tätä yritän työstää, että onko sillä sitten väliä jos joku on vain hetken elämässäni ja myöhemmin katoaa pois vaikka mun onkin vaikea luopua ihmisistä. En tiedä.
  • Hoitaa asioita, velvollisuuksia. Hoitaa niita paremmin ja reippaasti. Mulle on tosi rasittavaa maksaa laskuja, varailla aikoja, viedä tavaroita huoltoon ja kaikki tuollaiset ihan perusvelvollisuudet. Ei vaan kiinnosta ja siksi ne jäävät todella viime tippaan.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä

  • Soittaa ja varata aika kampaamoon. Mulla saattaa kampaamokäyntien väli venähtää vuosien mittaiseksi. Nyt olen löytänyt hyvän kampaamon ja mieluisan kampaajan ihan työpaikkani läheltä Pirkkalsta ja sinne saatan seuraavaksi suunnata. Joskus sitten.
  • Matkustella enemmän sillä siitä minä pidän, eri piireissä ulkomailla olemisesta. Ensi vuodeksi on suunnitteilla keväällä triathlontreeniviikko jossain ulkomailla ja sitten kesäkuussa parin viikon automatka Puolaan ja takaisin. Sen lisäksi pitäisi kerran pari päästä ulkomaille ja aionkin panostaa, että näin tulisi tapahtumaan.
  • Ostin uuden puhelimen ja edellinen pitäisi lähettää vihreäomena.nettiin. He ostavat sen ja se on mulle kätevin tapa päästä eroon vanhasta luurista. Aion hoitaa asian tänään kuntoon.

3 asiaa, joista stressaan

  • Aikataulut. Jos päivään tulee liian monta menoa tulee heti stressi ja sen takia sovin aika vähän menoja sillä stressiä ei saa juurikaan mun elämässä olla, siihen olen pyrkinyt ja siihen olen päässyt. Mulle ei sovi se, että menen paikasta toiseen vaan aina mielellään pitää olla tilaa edellisen ja seuraavan menon välissä. Mielellään vuorokausi. =)
  • Eläinten rääkkääminen ja kaltoinkohtelu. Niin ruoka- kuin lemmikkieläintenkin. En vaan kestä sitä enkä oikein enää nykyään voi lukea edes niiden kaltoinkohtelusta tai katsoa kuvaa tai varsinkaan videota.
  • Riitely jos se osuu omalle kohdalle siten, että kuuntelen kun toiset riitelevät. Ei kiitos, riitelyä en kestä.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan

  • Yksin oleminen. Viihdyn yksin ja olen paljon yksin, teen ja koen mielelläni asoita yksin.
  • Ystävän kanssa tekeminen ja oleminen ja juttelu.
  • Iso pitkä aamiainen tai ruokailu mukavassa seurassa. Juttelua ja olemista.
cafe_aamurusko_aamupala.jpg
Tänään Cafe Aamuruskossa aamupalalla. 6,50 €.

3 asiaa, joista puhun usein

  • Liikunta ja terveellinen syöminen. Näistä mulla riittää juttua niitten kanssa ketkä näistä asiosta haluavat keskustella. Itse liikun paljon ja haluan pysyä hyvässä kunnossa kaiken ikää (mikäli terveys sen sallii) ja syönkin melko terveellisesti.
  • Matkustelu. Työkaveri tai pari matkustaa paljon ja heidän kanssaan tulee asiasta usein puhuttua.
  • No eläimet, eläimistä puhun mielelläni. Yritin härreltä kysyä mistä puhun usein jos on muista ihmisistä kyse kuin härrestä niin hän sanoi, että et mistään. Sää et kyllä puhu. Niin se asia on, ihan kuten tossa ylempänä kerroin rupattelusta. En ole rupattelija.

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni

  • Raidallinen paita. vaan jotenkin tykkään raitapaidoista ja enemmän kuin muutaman kerran ostostilanteessa valinta on osunut raitapaitaan.
  • Hihhulihuivi kaulaan osuu kyllä helposti päälleni. Lämmin ja mukavan tuntuinen.
  • Flanellipyjamahousut. Mulla on kahdet, toisissa on Minni Hiiren kuvia ja toisissa pöksyissä sydämiä. Niitä käytän illat pitkät.
kolmekertaa01
Hihhulihuivi. Tämän huivin on nuorempi enoni tuonut Syyriasta joskus yli 30 vuotta sitten.

3 asiaa, joita en pue päälleni

  • Iso kuviollinen huivi jossa päät on yhdessä ja se kierretään moneen kertaan yli pään, ympäri ämpäri, semmonen joka tunkeutuu koko ylävartalon peitoksi. Ahdistaa.
  • Beessit ja sinapinväriset kuteet.
  • Nahkainen olka- / käsilaukku. En vaan tykkää.

3 asiaa, jotka haluaisin vaatekaappiini

  • Uudet mustat treenitrikoot. Ainoat mustat pitkäpunttiset ovat jo vähän kulahtaneet.
  • Lämmin villapaita. Olen vilukissa ja haluan tulevaksi talveksi lämmittävän paidan.
  • Kokovartalopyjama. Lämmin. Se semmonen jotka oli joskus vuosia sitten kovassa huudossa.

3 asiaa, joista unelmoin

  • Kaikki ihmiset lopettaisivat tehoeläinrääkätyn broilerin syömisen. Ihan vaan sen takia, että nämä eläimet säästyisivät kammottavalta elämältänsä.
  • Tamperelaiseksi tuleminen. Tämä vajaa 10 vuotta pirkkalalaisena saa pian riittää, ainakin unelmissani. Minä unelmoin Tampereen keskustassa kerrostalokodissa asumisesta.
  • Kaukana muualla asuminen ja eläminen, esim. Lapissa Kilpisjärvellä tai hyväntekeväisyystyössä ulkomailla.
cafebakery_mimosa
Tampere, Itsenäisyydenkatu 28.10.2016.

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa

  • Yö tai kaksi  Solo Sokos Hotel Tornissa Tampereella härren kanssa ja ennen kaikkea hotellin mahtava aamupala.
  • Tatuointia ihoon. En ole saanut tarpeekseni vaan haluan jatkaa käsivarressani olevaa ”day of the dead” -tyylistä tatuointiani joko samalla tyylillä tai sitten aivan eri. Haluan antaa suht vapaat kädet tatuoijalle, mulle tärkeintä on että kuva on mieleinen. Mun tatuoinneilla ei juurikaan ole sen suurempia merkityksiä. Kuva kuvana ja merkitykset merkityksinä sitten ihan oman pään sisässä. Tatuointiaika on jo varattu, se on heti ensi kuussa ja aihekin on selvillä.
  • Toivoisin, että vihdoin saisimme ostettua kahvipurkin. Kesällä kun oltiin Lahden täyden matkan triathlonkisassa ja yövyttiin vuokra-asunnossa niin vietiin sinne oma lempi kahvipurkkimme kahveineen ja sinne se sitten jäi. Siitä asti ollaan oltu ilman kun missään ei ole mieleistämme. Stockmannin valikoima on vielä katsomatta ja luulen sieltä löytyvän edellisen kaltaisen ikuisuuskahvipurkin. Esimerkiksi tämä. Se on lähes samanlainen kuin Lahteen jäänyt purkki, sama merkki, uudempi malli. Ai kaavoihinko kangistunut pariskunta? Joo, sitäkin, mutta miksi ostaa huonoa ja ei mieluista jos voi ostaa hyvän ja ihan lempitavaran.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Jooga tekee hyvää

Miten minä koen joogan? Mä olen nyt jo viikkoja nettijoogannut. En mitenkään kovasti, mutta joka viikko kuitenkin semmosen 1–3 kertaa. Yleensä yksi tai kaksi, harvemmin kolme vaikka siihen kolmeen pyrinkin. Ihan niin kuin muunkin liikunnan jälkeen niin jokaisen joogatunnin jälkeen on tosi hyvä olo. Paikoissa on jotenkin semmonen rento lempeä tunnelma vaikka olisi ollut voimaakin vaativaa joogaa pelkän lempeän joogan lisäksi.

NOTKEA
Notkeuden lisääntymistä haen ehkä eniten joogaharjoitteilla joita teen. Vaikka jooga parantaa notkeutta, harrastaakseen joogaa ei tarvitse olla notkea. Voi olla jäykkä kuin rautakanki taipumatta mihinkään suuntaan ja silti joogasta pystyy nauttimaan ja samalla notkeus paranee.

kari_traa_paita01
Jooga on kivaa. Paita saatu addnature.fi:stä

ERILAISIA
Itse olen aivan alkutekijöissä joogan kanssa ja olen nettijoogapalvelusta ottanut milloin minkäkin joogatunnin. Mukavia ovat olleet kaikki, oli se sitten rauhallisia pitkiä venytyksiä tai asentoja joissa voima kehittyy tai aurinkotervehdyksiä. Kaikista olen saanut sitä mitä joogalta haluan.

KIIREETTÖMYYS
Ihan rauhassa omaan tahtiin eteneminen. Joogatunti silloin kun se päivään sopii.

kari_traa_paita02
Lämmin on tullut, vaatteet vähenevät.

RAUHOITTAA JA RENTOUTTAA
Ainakin minä rauhoitun joogatessani yksin yläkerrassa ja kuunnellessani mitä nettijoogaohjaaja puhuu ja keskittyessäni vain omaan tekemiseen ja hengittämiseen. Rentouttavia vaikutuksia lihaksiston ja mielen lisäksi on myös syvemmälle kehoon: sisäelimiin, niveliin. Joogaharjoitus alkaa rentoutuksella ja päättyy rentoutukseen.

kari_traa_paita03.jpg
Mirri nettijoogaseuralaisena.

Yleensä aina joogatunnin alussa mulla on lämpimämpää päällä kuten pitkähihainen ja villasukat, mutta kun harjoitus etenee niin vaatteet vähenee.

Onnistuin löytämään addnature.fi:stä oikein lempipaidan (saatu). Käytin tosi paljon aikaa tutkiakseni tuon verkkokaupan valikoimaa ja lopulta päädyin Kari Traa -merkkiseen paitaan. Paita sopii normaaliin arkikäyttöön, se on hyvä myös lämpimäksi aluspaidaksi ja lisäksi se on hyvä paita talvitreeniin. Mää käytän sitä ihan peruspaitana ja se on osoittautunut lempipaidakseni.

Vaatteet ovat välillä jotenkin erikoinen juttu. Itse en vuosikausiin ostanut vahingossakaan Kari Traa tai Röhnisch -merkkisiä vaatteita, mutta nyt kun niitä molempia on siunaantunut niin en melkein muuta haluaisikaan. Molempien merkkien tuotteet ovat osoittautuneet nappivalinnoiksi.

Liikuntapäiväkirja Facebooksissa.

Sisäpyöräily on täällä

Juoksumatto 17 min

voima 1 h 13 min

sisäpyöräily 46 min

jooga (yin) 30 min

specialized_harjoitusvastus03
Youtubesta pyörätreeni.

Maantiepyöräilykausi taitaa olla nyt ohi kun ilmat ovat kylmenneet ja pakkaskelit tuloillaan. Syksystä kevääseen mun pyörätreenit hoituu joko ulkona maastopyörällä tai sitten sisällä triathlonpyörällä joka on kiinni harjoitusvastuksessa. Meillä on sekä mun että härren pyörä kevääseen asti trainerissa paikallaan alakerran yhdessä huoneessa. Mun tietokoneen ruudun edessä sillä aika usein, kuten tänäänkin, poljetaan jonkun pyörävideon tahtiin. Youtubessa on ainakin muutama hyvä, tässä yksi:

Hikinen treeni joka sisältää kymmennen minuutin alkulämmittelyn ja kolmen minuutin loppujäähdyttelyn, siinä välissä kaksi settiä aikas kipakoita vetoja isolla sykkeellä. Ensimmäisen setin vedot ovat 1 min 10 sek – 1 min 20 sek ja toisen setin vedot ovat kaikki alle minuutin mittaisia. Video sopii niin kuntopyörällä pyöräiltäväksi siinä missä triathlonpyörälläkin.

Videoissa näkyy selvästi palkeilla ilmoitettuna millä tasolla mikäkin veto tehdään ja tottakai tätä voi keventää oman mielensä mukaan jos tuntuu, että ei halua niin kovaa tehdä. Tekee vaikkapa joka toisen vedon tai sitten tekee pienemmällä sykealueella jos tuntuu liian kovalta. Tai sitten tekee justiinsa niin miten video kehottaa eli noin puolet vedoista on yhtä palkkia vaille täysiä ja loput sitten täysiä. Mutta fiiliksen mukaan voi tehdä. Tulee hyvä treeni ja monille niin vaikea sisäpyöräily saa uusia ulottuvuuksia kun on joku juttu mitä seurata. Tämä käy hyvin aloittelijoillekin.

45min01
Ensimmäiset vedot.
45min02
Toiset vedot.

Meillä on tällä viikolla pyöräpainotteinen viikko joka tarkoittaa sitä, että pyörätreeniä tulee 3–4 kertaa tälle viikolle. Sama oli viime viikolla ja tämänpäiväinen on toinen pyöräily tälle viikolle ja viimeinen on sunnuntaina, suunnitelmissa on lähteä maastopyörälenkille.

specialized_harjoitusvastus02
Siinä ne harjoitteluvälineet ovat keskellä torppaa.

Nyt meillä on pyörät samaa merkkiä, Specializedit. Härre myi aiemman pyörän pois ja osti melkein samanlaisen pyörän kuin mulla on, tai kai se samanlainen onkin, uudempi malli vaan. Mulla on mattamusta ja härrellä kiiltävä. Härren pyörässä on enemmän valkoista kuin mun.

specialized_harjoitusvastus01
Mää tykkään, että on tilaa missä treenata ja pyörät saavat olla tossa vaikka aina.

 

Päivän pyörätreeni oli illalla kun taas salitreeni juoksulämmittelyineen käytiin tekemässä aamulla ennen kuin härre meni töihin.

Meikäläisellä onkin ollut vapaapäivä ja olen pääasiassa ollut lemmikkieläimiemme kanssa sekä levännyt, vähän siivoillut.

Tällaista rentoa meininki tänne tänään.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Kasviskäristys nyhtökaurasta

kasviskaristys_nyhtokaura

Meillä syödään nopeasti valmistuvaa kasvisruokaa, tässä yksi sellainen resepti:

KASVISKÄRISTYS NYHTÖKAURASTA (resepti täältä)

  • 250 g G&G nude
  • öljyä
  • 2 dl kasvislientä
  • perunamuusia
  • suolakurkkuja
  • puolukoita

Valmista perunamuusi. (perunoita, kauramaitoa, suolaa)

Kuumenna kasvisliemi. Pyöräytä G&G pienessä määrässä öljyä pannulla. Kaada päälle kuuma kasvisliemi.

Kyytipojaksi vaikkapa puolukkaa ja suolakurkkuja.

Gold & Green Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Maastopyöräily + uinti

Maastopyöräily 2 h
keskisyke 124, maksimi 154

uinti 1 h 1 min
2650 m

Hyvä maastopyöräilysunnuntai oli tänään. Keli oli raikkaan syksyinen ja luonnon värit silmiä hivelevät.

mountainbiking02
Tämän näköisenä pyörän päälle.

Pyöräilin yksin ja nautiskelin maisemista. Pyöräilin pätkät Pirkkalan hiekkateitä ja lopulta Tampereen kautta takaisin Pirkkalaan. Hyvällä peruskestävyyssykkeellä lenkki meni, ihan kuten pitikin.

mountainbiking03
Kertaalleen pysähdyin ottamaan pari räpsyä.
mountainbiking01
Vesi tule niin helposti mun kuviin jos sitä lähettyvillä on.

Sillä välin kun minä olin maastopyöräilemässä härre pyöräili sisällä triathlonpyörä harjoitusvastuksessa.

Vielä lähdettiin uimaan viikon kolmas ja viimeinen uinti. Rentoa matkauintia, läpsyttelyä mahdollisimman hyvällä tekniikalla.

Mää olin menneenä perjantaina triathlonseuran uintivuorolla tekniikkaopetuksessa ja sieltä jäi ne muutamat vinkit jotka yritin ja yritän jatkossakin pitää mielessä. Eli katse altaan pohjaan, ei etuviistoon, vartalo tiukkana toisin sanoen lantio edessä kuten juoksussakin ja vielä kiihtyvä lopputyöntö. Toi uinnin käsivedon lopputyöntö mun on todella saatava kuntoon, sen on oltava kiihtyvä eikä mikään lässyn lässyn vetelä niin kuin se helposti mulla on. Uinti on mulle helppoa, mutta lopputyöntö tuntuu olevan tosi vaikea asia ja nyt olen ottanut sen jokaisen uinnin ykkösasiaksi.

arena_uimapuku01
Mustaa, harmaata, keltaista ja pinkkiä. Tarkoin valittu.

Olen nyt viimeiset uinnit uinut AquaNetti.fi:stä saamallani Arena-merkkisellä uimapuvulla ja täytyy sanoa, että on hyvä. Pysyy päällä joka puolelta ja tuntuu päällä hvyältä ja kaiken lisäksi on hieno. Uimapukuja oli tuolla AquaNetti.fi:ssä moneen makuun ja mieltymykseen, tämä jonka minä valitsin oli mielestäni hienoin, tykkään tosi paljon.

Koko tämänpäiväinen matkauinti uitiin pullis jalkojen välissä. Se nostaa alavartaloa lähemmäksi pintaa jolloin on helpompi saavuttaa hyvä uintiasento.

arena_uimapuku02
Kaikki saatu.

Koodilla JAANA2016 saat -15 %  normaalihintaisista tuotteista osoitteesta aquanetti.fi. Alennuskoodin saat käyttöön syöttämällä se ”syötä aktivointikoodi” -kenttään ostoskorin ollessa valmis. Koodi on voimassa 23.10.2016 asti.

Mukavia shoppailuhetkiä!

Tämä viikko oli pyöräpainotteinen joka mun ja härren treeniohjelmassa tarkoittaa sitä, että ainakin kolmesti on pyöräilyä viikkoon tultava. Ja niin tuli, yksi tunnin sisäpyöräily oli tosi kova ja nämä kaksi muuta pyöräilyä sitten leppoisampia.

Viikon 41 liikunnat yhteensä 12 h 27 min

  • ma juoksu 1 h 18 min
  • ti lepopäivä
  • ke juoksu 1 h 19 min, uinti 56 min
  • to juoksumatto 17 min, voima 1 h 22 min, sisäpyöräily 1 h
  • pe sisäpyöräily 35 min, uinti 1 h
  • la voima 1 h 28 min
  • su venyttely 19 min, maastopyöräily 2 h, uinti 1 h

Evoke Natural Goodsin tarjoamat kaksi lippua I Love Me -messuille blogini kautta voitti Reija. Härre toimi arvontahenkilönä. Reijalle laitettu viestiä.

Evoke Natural Goods Facebookissa.

I Love Me -messut Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Faceobokissa.

Miten motivoida itsensä liikkeelle?

Joskus itsensä motivoiminen voi olla todella hankalaa ja jos se sitä on niin suunniteltu liikunnallinen elämä on vaarassa jäädä vain muutaman viikon mittaiseksi. Motivaatio lässähtää, mieleen tulee monenlaista selitystä miksi juuri tänään ei tarvitse tai kannata lähteä liikkumaan. Sohva alkaa tuntua houkuttavalta ja oma pää kääntää asian niin, että on ihan ok etten jatkakaan liikuntaharrastusta vaikka alun perin suunnittelin aivan jotain muuta.

Vaikka itse olen totaalisesti innostunut liikunnasta ja se on jo oikeastaan elämäntapa jossa samalla tavoittelen itselleni parempaa ja nopeampaa kuntoa kannattaa muistaa, että terveysliikunta riittää, lue lisää tästä UKK-instituutin sivulta. Liikkuminen voi olla lempeää, hiki siinä saa kuitenkin tulla.

motivointi.jpg

Tässä muutamia keinoja motivoida itsensä liikkumaan, mutta ennen kaikkea liikunnallisen arjen elämään saamiseksi pitää olla pitkäjänteinen, kärsivällinen:

ASETA TAVOITE
Tavoitteen ei aina tarvitse olla puolimaraton kuuden kuukauden päästä tai hauis isommaksi kuukaudessa. Tavoite oman liikkumisen suhteen voi oikein hyvin olla tuota edellä mainittua, mutta monelle sopii varmasti myös lempeä tavoite kuten esimerkiksi hyvän mielen liikunta osaksi elämää tai neljä kertaa viikossa lenkille. Tai hyvässä kunnossa kaiken ikää.

Siinä missä toiselle riittää tavoitteen sopiminen oman itsensä kanssa, toisen kannattaa kertoa tavoite muille jotta se on merkityksellinen.

TEE LIIKKUMINEN ITSELLESI HELPOKSI
Laita tossut jalkaan ja lähde lenkille kotiovelta ja päätä lenkki kotiovelle. Joka tapauksessa ota sellainen laji josta tiedät pitäväsi ja jota harrastamaan sinun on helppo ja sujuva lähteä. Etsi itsellesi sopiva laji.

HYVÄT VÄLINEET
Hanki heti mieluisat treenivälineet sillä kunnolliset vaatteet ja välineet pitävät kummasti motivaatiota yllä.

PIDÄ TREENIPÄIVÄKIRJAA
Treenipäiväkirjan pitäminen innostaa. Tee oma treenivihko tai käytä netissä olevia palveluita kuten HeiaHeiaa. Jaa liikuntojasi sosiaalisessa mediassa mikäli se auttaa pitämään motivaatiota yllä.

SUUNNITTELE VIIKON LIIKUNTAPÄIVÄT
Mieti etukäteen minä päivinä käyt liikkumassa ja mihin aikaan. Kun olet aamulla töihin mennessä ottanut treenivarusteet mukaan myös helposti menet sovittuun liikuntaan heti töiden jälkeen.

NAUTI LIIKUNNASTA
Opettele nauttimaan, että on mahdollisuus liikkua ja tunne miten liikunta auttaa jaksamaan ja miten se tekee mielen iloiseksi. Ole kiitollinen, että pystyt huoltamaan itseäsi liikunnalla.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

-15 % AquaNetti.fi:stä

Muistutan vielä alennuskoodista AquaNetti.fi -verkkokauppaan.

aquanetti_fi06

Koodilla JAANA2016 saat -15 %  normaalihintaisista tuotteista osoitteesta aquanetti.fi. Alennuskoodin saat käyttöön syöttämällä se ”syötä aktivointikoodi” -kenttään ostoskorin ollessa valmis. Koodi on voimassa 23.10.2016 asti.

Mukavia shoppailuhetkiä!

AguaNetti.fi Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

 

 

 

Helppo quinoasalaatti

quinoasal.jpg

  • 2,5 dl quinoaa
  • 5 dl vettä
  • kurkkua
  • pikkutomaatteja
  •  1 pss Pirkka soijapapuja (pakaste)
  • Sheese Greek style ”juustoa”
  • salaattisekoitusta
  • sitruunamehua
  • öljyä

Huudo quinoa ja keitä kypsäksi kasvisliemikuution kanssa. Quinoan pitää olla irtonaista, jos keittää liian kauan siitä tulee puuroa.

Sitten kun quinoa on jäähtynyt, sekoitetaan joukkoon paloitellut kurkut, tomaatit, 3 minuuttia keitetyt soijapavut, murusteltu juusto. Puolen-yhden sitruunan mehu ja loraus öljyä joukkoon. Mausteita oman mielen mukaan, ehkä suolaa ja pippuria.

Tää on semmonen salaatti, että voi soveltaa oman mielen mukaan, tähän sopii ainakin paahdettu myskikurpitsa oikein hyvin.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Ilmoittautuminen takataskussa

Juoksu 1 h 19 min
keskisyke 133
11,12 km, 7 min 6 sek / km

Koska en pääse härren vetämälle kevyelle keskiviikkolenkille Nokian maisemiin näinä aikoina koskaan, olen tehnyt oman kevyen keskiviikkolenkin jo muutamana keskiviikkona. Niin tänäänkin, täällä Pirkkalassa. Keskiviikko on hyvä treenipäivä mulle koska työpäiväni on vain alle kuuden tunnin mittainen ja ehdin hienosti käydä ensin koiran kanssa lenkillä ja sitten juosta oman lenkkini ja vieläkin jää aikaa olla möllöttää ennen työpäivää.Tehdä ruokaa ja katsella ohjelmia katsomoista tai ruuduista.

kari_traa_juoksupipo02
Lentävä lähtö juoksulenkille.

No kylläpä oli vaikeaa juosta matalalla sykkeellä. Mulla oli tälle lenkille raja, että alle 130 sykkeellä mennään, mutta ei vaan onnistunu ei sitten millään. Tuntui, että mulla ei ole tänään lainkaan alle 130 sykettä. No, joskus näinkin, matalalla sain sykkeen joka tapauksessa pysymään. Välillä otin kävelyaskeliakin sykkeen alentamiseksi.

Jos syke on normaalia korkeampi niin se voi johtua vaikka mistä, aiempien päivien treeneistä, tulossa kipeäksi, stressistä, huonosti nukkumisesta, hormonaalisista jutuista, sen hetkisestä kuormituksesta niin henkisestä kuin fyysisestäkin eli vaikka kuinka monesta asiasta. Tärkeää onkin tarkkailla sykettä seuraavillakin kerroilla, että miten se käyttäytyy.

kari_traa_juoksupipo03
Kankeahko.

Vain pari hassua lämpöastetta joten pipo piti pistää päähän. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun näitä mun ponnarireiällisiä juoksupipoja on ihmetelty ja haluttu katsoa lähempää. Vuosikausia sitten ponnarireiällisiä pipoja sai ettimällä ettiä, mutta nykyään niitä löytää mun mielestä helposti. Niin tänäkin syksynä jolloin olen tämän kuvissa näkyvän piponi ostanut.

Vinkkinä tämmöistä haluaville, oman Kari Traa -merkkisen piponi olen ostanut Intersportista, tarkemmin Lempäälän Ideaparkin Intersportista ja hintaa pipolla ei mun mielestä paljoa ollut, alle 25 € ja on hyvä. Sopii myös varmasti isoille pakkaskeleille sillä pipon alaosa on paksumpaa joka pitää paremmin lämpimänä kuin ohut syyskelin pipo. Käytän tätä pipoa myös muulloin sillä se sopii hyvin mun muihin talvivatteiden väreihin, niin tumppuihin kuin toppatakkiinkin.

kari_traa_juoksupipo01
Ponnari pihalle ja menoksi.

Meillä oli eilen tiistaina viimeinen syksyn PUHTI juoksuryhmän treenikerta, härren kanssahan ollaan sitä vedetty. Ensin keväällä ensimmäinen ryhmä ja syksyllä toinen ryhmä. Se on loppu nyt ja on kyllä palkitsevaa huomata miten juoksijoille menee asiat päähän ja miten ajatuksella he ottavat kaiken vastaan. Kaikilla juoksuryhmän osallistujilla parani oma juoksuasento ja -tekniikka tänä aikana. Jokainen kerta kymmenestä oli erilainen, tehtiin erilaisia juoksuharjoituksia, tehtiin koordinaatioharjoituksia, toitettiin juomisen tärkeyttä, kerrottiin venyttelystä ja kaikkea tällaista.

puhti_juoksuryhma_02

Ensi keväälle (joskus huhtikuu) on suunnitteilla seuraava PUHTI juoksuryhmä tai tarvittaessa kaksi. Kyselyitä on jo tullut ja voisin sanoa, että kaikki halukkaat kyllä pääsevät mukaan. Jos järjestetään kaksi ryhmää niin sitten tulee toinen aivan aloittelijoille ja toinen ryhmä enemmän juosseille. Katsotaan kun kuukaudet tästä etenevät. Ilmoittelen ryhmistä ainakin PUHTI Facebook-sivulla.

puhti_juoksuryhma_01

Jee. Nyt on ilmoittauduttu, sekä mää että härre ensi kesän täyden matkan triahtlonkisaan. Eli kisa jossa uinti 3800 m, pyörä 180 km, juoksu 42,2 km tiedossa taas ensi kesänä. Elämäni kolmas täyden matkan triathlonkisa. Paikkana on Puola ja siellä Poznan, kisa on Challenge Poznan.

Hieman jouduttiin viivyttämään ilmoittautumista sillä vasta viikko sitten varmistui, että voiko koiran ainoa hoitopaikka ottaa sen tuolloin hoitoon, juhannuksena. Ja voi se mikä oli tosi mukavaa sillä jos ei olisi voinut niin olisi pitänyt tehdä suunnitelmiin täys muutos.

Challenge Poznan kisataan kesäkuun 14. päivä 2017 eli juhannuksena. Hei, aivan parasta juhannustekemistä sopii justiinsa meille, just eikä melkein sillä mitkään humut ei oo oikein koskaan juhannuksena meitä saaneet pauloihinsa. Alkoholi ei sillä tavalla maistu ja viihdytään hyvin keskenämme. Jonkun mielestä erikoisen ankeaa, mun mielestä parhaimpia asioita elämässäni. Jos jussihumut ei oo meitä vieneet mukanaan niin liikunta on kyllä. On ollut Ratareisi-pyöräilytapahtumaa ja nyt on tulevana jussina tämä triathlontapahtuma.

Challenge Poznanin osallistumismaksu on tällä hetkellä 182,62 €. Tuon hintainen se on 31.12 saakka jonka jälkeen hinta nousee. Kalleimmillaan tämä kisa on noin 260 €, nousee mitä lemmäs kesää mennään. Tämä mun ja hären hinta on toista maksuporrasta eli edullisemminkin on voinut ilmoittautua.

Maksaminen oli haastavaa aluksi, mutta loppujen lopuksi erittäin yksinkertainen toimitus, jopa niin yksinkertainen, että härre maksoi ittensä kahdesti sisään.  Challenge Poznanin tuki oli erittäin avulias, härre oli sinne yhteyksissä moneen kertaan.

Jos mietit ilmoittautumista ja maksamisen kanssa tuppaa olemaan propleemaa niin härreltä voi kysyä.

Challenge Poznan.

PUHTI henkilökohtainen valmennus Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.