Vuodenvaihteen ruokia

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuodenvaihde sujui meillä viimevuotiseen tapaan. Ystäväpariskunta joitten kanssa meillä on systeemi, että vuoron perään käydään toisillamme syömässä oli meillä ja minä olin tehnyt sapuskat.

Päädyin ruuissa ehkä aika perinteiseen vuodenvaihteen ruokaan, hot dogeja täytteenä nyhtöpossua jonka olin tehnyt alusta asti itte oman työpaikkani kokin salaisella reseptillä. Ostin parin kilon possun kasslerin jonka ensin suolaliemessä suolasin ja sitten marinoin ja paistoin uunissa reippaasti yli 12 h. Tää possu oli vieraille, itse söin hodarini sisässä Pouttu tofunakkeja.

Lisäksi oli marinoitua punasipulia, paseeratusta tomaatista keitelty tulinen soosi, sinappinen creme fraiche -soosi, bulgur salaatti johon tuli granaattiomenan siemeniä ja mehua (tosi hyvä).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

BULGURSALAATTI (K-ruoka.fi)

2 dl bulguria
1 (n. 500 g) granaattiomena
1/2 ps (à 125 g) Pirkka paahdettuja & suolattuja pistaasipähkinöitä
1/2 dl Pirkka pehmeitä karpaloita (kuivattuja)
200 g kurkkua
1 rs (70 g) rucolaa
1 ruukku tuoretta minttua hienonnettuna

KASTIKE

1 appelsiinin mehu (1 dl)
2 rkl Pirkka ekstra neitsytoliiviöljyä
1 rkl granaattiomenan mehua
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria

1. Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä (4 dl) 8-10 minuuttia. Jäähdytä.
2. Leikkaa granaattiomenan yläosasta pala pois. Leikkaa siemenkennot irti lohkoiksi ja irrota siemenet kalvoista. Säästä noin 1 rkl irtoavaa granaattiomenan mehua. Kuori pistaasipähkinät.
3. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Sekoita kastike bulgurin sekaan ja anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
4. Sekoita bulgurin joukkoon granaattiomenan siemenet, pistaasipähkinät, karpalot ja kuutioitu kurkku. Sekoita salaattiin lopuksi rucola ja minttu juuri ennen tarjoamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koirat yrittivät esiintyä välillä sekopaatteina kun ulkona paukuteltiin vuoden vaihtumisen kunniaksi. Yllytivät haukkumalla toinen toistaan, mutta lopettivat kyllä lopulta sillä eihän semmosta meininkiä jaksa kekään kuunnella.  😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka itse syön vegaanisesti niin en silti vaadi sekaanisesti syöviä ystäviä syömään pelkästään vegaania ruokaa meillä, en tietenkään. Ja härrekin syö eläimiä. Kuulemma oli oikein hyvää tuo possu vaikka sitä valmistaessani musta koko ajan tuntui, että ei varmana tuu hyvää, tämän täytyy olla jotenkin epäonnistunutta. Ehkä ne on ne vegaaniset ajatukset jotka saavat nykyään tunteen, että valmistamani liharuoka on pahaa, aikaiseksi. En tiedä, mutta useampi hodari upposi meidän neljän vattaan.

Vinkki: Pouttu tofunakitNakkikastike tarttee kyllä niistä joskus tehdä, ja perunamuusia nami.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Advertisements

4 thoughts on “Vuodenvaihteen ruokia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s