Liikunnan voit aloittaa milloin vain!

Tässä tulee nyt yli kuuskymppisen Tarjan tarina. Hän on härren äiti joka innostui triathlonista pari vuotta sitten ja sillä tiellä on edelleen. Mää oon niin innoissani kun ihmiset saavat itselleen haluamansa liikunnallisen elämän ja jos ei sitä vielä ole niin sen aika voi olla vaikka nyt. Ihan sama mikä on aloitustilanteesi, oletko nuoruudessa ollut liikunnallinen vai et. Elämänsä voi muuttaa liikunnallisempaan suuntaan, ei tarvita kuin oma halu ja itselle mieleisen tai mieluisten liikuntamuotojen löytäminen.

Toivon, että seuraava teksti inspiroi ihmisiä jotka toivovat elämänmuutosta liikunnallisempaan suuntaan.

Seuraavassa Tarja kertoo itse omasta harrastuksestaan:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hei täytän tänä vuonna 63 vuotta Lähtöisin olen Alajärveltä Etelä-Pohjanmaalta. Tampereelle muutin joskus 1970 alkupuolella ja sitten 1980 loppupuolella Pirkkalaan jossa olen viihtynyt.

Tähän ikään olen kerinnyt olemaan useissa työpaikoissa. Nyt voisin sanoa, että viimeinen työpaikka ennen eläkettä on Hatanpään kantasairaala. Hatanpään sairaalassa teen sairaalahuoltajan tehtäviä. Hyvä kunto ei todellakaan ole pahitteeksi sairaalahuoltajan ammatissa.

Kouluaikana, terveydentilastani johtuen, en saanut osallistua voimistelutunnille enempää kun urheilutunnille. Niinpä voimistelutunnit sujuivat laulaen tanssimusiikkia kun toiset harjoittelivat esim. tansseja kuten  jenkkaa, valssia jne. Ainoa urheilu johon osallistuin oli pesäpallo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten aikuisikä ja liikunnan harrastus. No sama liikkumattomuus jatkui. Joskus yritin käydä työporukan pesäpallojoukkueessa, mutta sekin jäi aika lyhyeen. Minua ei oikein kiinnostanut istua jäähypenkillä. Peliin en saanut osallistua, koska olin hidas juoksemaan ja lyönnit onnistui vain joskus harvoin. Voisin luetella vaikka minkälaisia syitä miksi en ole harrastanut säännöllisesti minkäänlaista liikuntaa, mutta suurin syy on että koin itseni aika surkeaksi tapaukseksi. En oppinut uimaan koska en saanut mennä uimaan. En juossut koska 50- / 60-luvulla nyt ei vaan harrastettu pitkin teitä juoksemista. Pyöräilemään opin muutaman vääntyneen ohjaustangon ja lukemattomien mustelmien jälkeen. Veljeni yritti opettaa minulle tasapainotaitoa jopa moottoripyörällä. Minä ajoin ja velipoika istui takana. Hauskaa puuhaa ja omintakeista oli minun tasapainotaiteilu.

Tuskaista oli pyöräilyn opettelu. Eikä asiaa helpottanut yhtään se, että äiti sydän kylmänä varoitteli ja pelkäsi loukkaantumistani.

Oppia ikä kaikki. Polkupyöräily on minua kiehtonut aina. Se että sain työpaikan noin 10–12 km:n päästä kodistani, riippuen siitä mitä reittiä ajelen, oli oikein sopiva matka aloittaa työmatkapyöräily. Juhan (härren) avustuksella löysin itselleni oikein sopivan pyörän ja se oli kuin piste i:n päälle ja hurahdin pyöräilyyn. Pojan perhe harrastaa triathlonia ja vuonna 2014 menin mukaan heidän kisamatkalle Tahkolle. Jaanan kanssa katseltiin uimalaseja ja mietin ostaisinko uimalasit ja opettelisin uimaan. Jaanan kokemus uimalaseista auttoi minua niiden ostamisessa ja hyvin ovat toimineet.

Tahkolta ostetut uimalasit on syypää siihen, että jo vuosia vuosia olin ajatellut, että opettelen uimaan. Nokian uimahallista tuli kerran toisinaan jopa kaksikin kertaa viikossa minun uintipaikka.

Kerran mainitsin Juhalle, että olisikohan vapaauinti se uintilaji jonka oppisin. Syy siihen miksi ajattelin vapaauinnin olevan minulle helpompaa oli, että koirauinti oli ainoa uintilaji jolla pääsin muutaman metrin eteenpäin. Aha oli Juhan kommenti ja hän alkoi näyttämään minulle vapaauinnin käsivetoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Triathlonseuran joka torstaisessa juNpassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juhalta ja Jaanalta sain ensikosketuksen triathlonharrastuksen aloittamisen. Heidän kehoituksesta rohkaistuin liittymään Triathlonteam 226 -seuraan. Sykealueet ja harjoitellu sekä juoksussa, että pyöräilystä niistä sain ensitietoa Juhalta ja Jaanaban  blogista. Kaikki ei mee jakeluun heti kerralla ja aina välillä iskee masennus ja ajatus, että miksi kiusata näin mukavaa ihmistä kun itseään. Monta kiertoa olen palannut treeneistä kuin kymmenmetrisen kuusen latvasta pudonnut, naarmuja itsetunto täynnä. Seuraavaa treeniä odotan kuitenkin jo heti muutaman tunnin päästä.

Triathlon on hyvä ja monipuolinen laji eikä siinä tule sellaista yhden lajin kyllästymistä.

Triathlonteam 226. Treeniporukka ja valmentaja on osoittautunut hyväksi teamksi. Uimaankin olen oppinut hitaasti mutta varmasti. Vesipelko pitää tiukasti otteessaan, vartalonhallinta, hapenotto niissä on opeteltavaa.

Italiassa Toscanassa keväällä 2015 pyörätreenileirillä.
Italiassa Toscanassa keväällä 2015 pyörätreenileirillä.

Uintitreenit koostuvat erilaisilla harjoituksista, lihapullakellunnasta yhdenkäden uintiin ja delfiinipotkuista hinausuintiin. Hinausuinnissa kaveri pitää jaloista kiinni jolloin jalat ei pääse painumaan pohjaan. Sillä haetaan vartalon oikeaa uintiasentoa. Ja juuri tuo jalkojen osuus uinnissa on erittäin tärkeää ja minulle valkeni miksi en ole oppinut uimaan.

Vuosia sitten ehkä noin 49 v ajattelin aloittaa juoksuharrastuksen. Intoa täynnä suunnistin Pirkkalan urheilukentälle. Karmea kokemus. Lähdin juoksemaan intoa täynnä kenttää, jonka pituudeksi tulee noin 400 m, ympäri. Into loppui aika lyhyeen, en nimittäin päässyt edes yhtä sataa metriä juoksemaan kun olin jo ihan poikki, henki ei kulkenut ja korvissa suhisi.

Jaana kertoi, että täytyy juosta tarpeeksi hitaasti. Minä juoksin täysillä enkä päässyt mihinkään.

Selittelin itselleni kaiken näköisiä juttuja miksi en päässyt lujaa, kuten esim. minullahan on lyhyemmät jalat toisin sanoen minun askeleeni on paljon lyhyempi jne…

Oppia juoksemaan hitaasti on aika haasteellista, mutta kun se onnistuu niin juokseminen on tosi nautinnollista.

Eilen pirkkahallissa pitkässä (3 h) pyörä-juoksu -yhdistelmätreenissä. Siellä oli kivaa.
Eilen pirkkahallissa pitkässä (3 h) pyörä-juoksu -yhdistelmätreenissä. Siellä oli kivaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyöräily, juoksu ja uinti kaikki ovat tekniikkalajeja. Pyöräilyssä kampien pyöritys ja juoksussa, kun tajusin päkiäjuoksun merkityksen niin juoksuasento helpottui eikä enää tullut ristiselkä kipeäksi.

Liikun ja treenailen ihan oman terveyteni vuoksi ja sen takia, että opin uusia asioita. Eläkellä aika ei tule pitkäksi kun on harrastus. Jos nyt tässä opin uimaan niin, että tuo hapenotto onnistuu niin kuka tietää vaikka osallistuisin johonkin kisaan.

Ratareisi-pyöräilytapahtumassa
Ratareisi-pyöräilytapahtumassa. Kuva Timo Kananoja.

Trithlonteamiin liittyminen ei ihan helppoa ollut, mutta perheen kannustus, iloinen tervetulotoivotus teamiin ja kannustava suhtautuminen sekä se, että heti ensimmäisellä uintitreenisä sain ihan oman valmentajan hälvensi ensimmäiset pelot. Nyt voin sanoa, että opin uimaan 62-vuotiaana. Monia tunteja on harjoiteltu käsivetoja, vartalon hallintaa ja sitä että jalat eivät putoa pohjaan vaan pysyvät vaakatasossa. Uinnin opettelussa valmentajien lisäksi minua on helpottanut etusnorkkeli. Etusnorkkelin avulla kun ei tarvitse olla huolissaan hapensaannista pystyn keskittymään käsivetoihin, uskallan mennä syvään altaaseen uimaan ja pystyn uimaan matkaa. Yksi unelma on toteutunut vaikka vielä on paljon opittavaa varsinkin tuossa hapenottossa, olen oppinut uimaan.

Itseä täytyi tsempata alkuun ja kertoa, että teet ihan omaa harjoitusta omista lähtökohdista. Koen, että valmentajan rooli on a ja o varsinkin kun änkee muutaman kymmenen vuotta nuorempien joukkoon ja se myös vaatii minulta kylmää päätä. Hauskaa on ja aion jatkaa vielä kymmenen vuoden päästäkin eli niin kauan kun henki pihisee eikä tule muita esteitä.

MITEN LIIKUN, KUNTOILEN TAI TREENAAN?

Jossain määrin harrastuksesta on tullut elämäntapa – hyvä sellainen.

Kaikki alkoi työmatkapyöräilystä. Oli oikein mukava kertoa työterveydenhoitajalle, että juu pyöräilen töihin noin kolmena päivänä viikossa ja kilometrejä tulee päivää kohden noin 24 km.

Tästä ne treenikerrat ovat vain lisääntyneet.

Kerron tähän lomaviikkon treenit, tunteja yhteensä noin 5,20 h

  • uintia kolme kertaa noin puolesta tunnista tuntiin aina kerrallaan
  • lihaskuntoharjoittelua sekä puntti- että jumppasalilla kaksi kertaa
  • kolme kertaa kävin hiihtämässä.
  • sisäpyöräilyä kotona yhden kerran.

Silloin kun käy niin hyvä tuuri, että päästään Tampereen messu- ja urheilukeskukseen, johon ei aina pääse, sinne vien oman trainerin mukana niin minun omatoimi pyörä- ja juoksutreeni on noin kolme tuntia kerrallaan.

Näitä pyörä- ja juoksutreenejä on sekä omatoimi- että ohjattuja treenejä ja niistä minä nautin erittäin paljon kuten myös kesällä Nokian pururadalla juoksutreeneistä. Hei mitä minä oikein höpisen. Nautin kaikista yhteistreeneistä.

Mukavia ovat myös ne kun lähden tekemään yksin omaa juoksutreeniä vaikka tuo yksin treenaaminen vaatii vähän enemmän selkärankaa, mutta kun sinne pääsee niin kiittää itseään siitä, että tuli lähdettyä.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Uinti

Kuulostaa uskomattomalta, mutta totta on se, että elokuusta tämän vuoden joulukuun loppuun kävin vain muutaman hassun kerran uintitreeniä tekemässä, yhteensä korkeintaan viisi kertaa. Syitä on monia, oli opiskelua, uintivuoro tosi myöhään, uusi aikainen työ ja jotain tommosia. Suurin syy uimattomuuteeni taitaa kuitenkin olla Nokian uimahallin tosi kylmä vesi. Sitä kylmää vettä en voi sietää enkä ole oppinut sietämään. Pari kertaa kävin jossain toisessa uimahallissa, mutta en periaatteessa halua niissä käydä kun kerta triathlonseuralla on monta uimavuoroa per viikko. NO, nyt oon kuitenkin alkanut käydä uintitreeneissä kylmästä vedestä huolimatta sillä kesä lähenee ja kaikki ne triathlonkisat joihin aion osallistua ja niissä on syytä uida niin lujaa kuin vain pystyy.  😎

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lempiuimalakki.
Lempiuimalakki.

Kolmesti viikossa Nokian uimahalliin nokkani suuntaan siitä huolimatta, että triathlonseuran uimavuoro on tosi myöhään enkä ehdi nukkumaan täyttä yöunta niinä öinä jolloin olen käynyt edellisenä iltana uimassa.

Aika nopeasti tatsi omaan uintiin löytyi ja vähintään samoissa uintivauhdeissa ollaan kuin viime kesänä. Kerran viikossa on tekniikkatreeni, kerran viikossa uin matkaa ja kerran viikossa vetoja jotka usein ovat 5 x 200 m 20 sek palautuksella plus tietenkin alku- ja loppuverra.

Uintitreenin jälkeen mulla on niin kiire nukkumaan, että mieluiten heitän nassuun jotain pikaista iltapalaa kuten esimerkiksi tämmönen smoothie:

  • appelsiini
  • Oatly kaurajogurttia
  • riisiproteiinijauhetta
#namimaiskis
#namimaiskis

Moikka moi, uimahalli on tänäänkin suuntana.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

 

Adidaksen kukkatrikoot keskellä talvea

Kaupallinen yhteistyö: DefShop.

Mun aamu alkoi lumisella kävelylenkillä koiran ja härren kanssa lähimettässä ja vähän kadullakin. Talvi on ihanaa aikaa, tykkään kun on pimeä ja on lunta ja on pakkasta, tunnelma on silloin jotenkin tosi rauhallinen ainakin täällä meidän nurkilla missä on aika vähän asutusta ja vielä vähemmän liikennettä.

24011606

Meillä on tänään liikuntalepopäivä, viikon pitkä treeni (pyöreesti 3 h) tuli tehtyä eilen Pirkkahallissa. Pyörää ja juoksua vuoron perään peruskestävyyssykkeillä triathlonseuran porukan kanssa. Kivaa oli.

Pyöreesti kello kymmeneltä anoppi tuli aamupalalle jossa kaikki muu paitsi muna oli kasvissyöjälle sopivaa. Olin laittanut pöytään soija- ja kaurajogurttia, Wilmersburger-juustoa, vihanneksia, paahtoleipää, marmeladia, marjoja, appelsiinia, taatelia. Juomapuolella latte-kahvia ja Froosh-smoothieita jotka ovat niin namimaiskis että.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suunniteltiin myös ensi viikon treenejä ihan paperille asti. Meillä viikot menee tätä nykyä neljän viikon jaksoissa niin, että kolme kovempaa viikkoa ja yksi kevyt. Ennen mulla on aina ollut kaksi kovempaa yksi kevyt enkä käsitä miksi sillä vaihtoehtoja on muitakin. Sillainkin voisi suunnitella treeniviikkonsa, että joka toinen on kevyt viikko ja joka toinen kova viikko. On monta tapaa, ei misään nimessä yhtä ainoota oikeeta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Adidaksen trikoot DefShop (saatu).

Itte tosiaan suunnitellaan omat treenit. Paljon käydään triathlonseuran yhteistreeneissä ja loput mietitään omassa päässä, että miten kannattaa ja mitä huvittaa tehdä eli tunteella tosi paljon. Paras tapa treenata mulle on tämä. Nykyään en pysty käsittämään miten olen joskus vuosikausia jotain jonkun muun tekemää ohjelmaa halunnut noudattaa vaikka samalla tiedostan sen, että jos en olisi näin tehnyt en osaisi nyt itte tehdä omaa ohjelmaani. Eli paljon olen saanut aiemmista valmennuksista kuitenkin ja näin sen on pitänytkin mennä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on aika päheet Adidaksen kukkatrikoot varmaan huomaatte tämän postauksen kuvista 🙂 . Esittelin näitä jo Instagramissa ja housut saivat muutamat ihastelevat kommentit sielläkin. Trikoot on siis täältä. Olen oon ihan innoissani niistä, ensimmäiset trikooni jotka ovat ei treenitrikoot.

Pari viimeistä vuosikymmentä en oo juurikaan pitänyt kukkakuvioista missään muodossa, mutta pikku hiljaa kuviosta on taas tullut mieleinen ja jotenkin nämä trikoot pompsahtivat silmääni tuolla nettikaupassa ja heti suosikikseni. Adidas on viime vuosina tullut varmaankin suosikkivaatemerkikseni ainakin treenivaatteissa. Yleisilme on erittäin mun makuun, värit ja kuviot ja kaikki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta nyt mää vetäsen maiharit koipeen ja valmistaudun elokuviin lähtöön. Aiotaan mennä härren kanssa katsomaan Napapiirin sankarit kakkonen Tampereelle Plevnan teatteriin.

DefShop Suomi Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Jokanaisen juoksukirja

Jessica Almenäs & Lovisa Sandström:
Jokanaisen juoksukirja (kirja saatu blogin kautta)

Oma juoksuharrastukseni alkoi jotain kymmenen vuotta sitten. Olin sitä ennen jo muutaman vuoden harrastanut säännöllisesti uintia, rullaluistelua, kuntopyörällä polkemista, hiihtoa. Jossain vaiheessa innostuin juoksemisesta ja aika pian se meni siihen, että kävin lenkillä 3–5 kertaa viikossa, yksin. Olin asettanut itselleni tavoitteen, että viidesti viikossa liikuntaa ja siittä pidin kiinni.

En muista tarkkaan omia mietteitä ensimmäisen juoksuvuoteni juoksuista, mutta kyllä siinä itseään piti patistaa lenkille. Hienoa se kuitenkin oli alusta asti ja juoksinkin onnistuneesti ja ennen kaikkea innostuneesti monta vuotta kunnes repertuaari laajeni triathloniin ja triathlonin parissa ollaan edelleen. Yksin liikkuminen on muuttunut härren tai kavereitten kanssa treenaamiseksi ja molemmissa on hyvät puolensa ehdottomasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juoksu on todella mukava harrastus ja siihen kyllä pääsee kiinni vaikkei olisi aiemmin juossutkaan, riittää kun haaveilee juoksuharrastuksesta, siittä se lähtee. Kunnon juoksutossut jalkaan ja päälle juoksuvermeet niin ollaan jo pitkällä.

Tässä tuleekin hyvä kirjavinkki tai kirjalahjavinkki juoksijoille:

Oon lukenut jo muutamaan otteeseen Jokanaisen jouksukirjaa, tutustunut siihen ihan kunnolla kannesta kanteen ja kirja on osoittanut olevansa on hyvä, todella inspiroiva ja sopii sekä aloittelevalle juoksijalle että jo enemmänkin juosselle juoksijalle. Juoksukirja naisilta naisille.

Kirjassa on paljon asiaa, melkein 200 sivua, tekstiä on mukava lukea, kirja on kirjoitettu innostavasti ja tietoa on paljon. On asiaa juoksutekniikasta, treeniohjelmia, motivaatiosta, syömisistä. Kirjan olemus on kaunis ja kuvat inspiroivia mikä on ainakin mulle tosi tärkeä juttu.

Kirjassa on tosiaan juoksuohjelmia aina 5 km:n tavoitteesta maratoniin asti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Täydellinen opas- ja inspiraatiokirja naisille, jotka haluavat aloittaa juoksemisen tai viedä juoksuharjoituksensa uudelle tasolle.

Jessica Almenäs ja Lovisa Sandström tarjoavat juuri sinulle sopivan harjoitusohjelman, tähtäsitpä sitten muutaman kilometrin lenkkeilyyn tai maratoniin, olitpa raskaana tai hiljattain synnyttänyt, halusitpa oppia juoksemaan paremmin tai pudottaa painoasi juoksemalla.

Kirja sisältää paljon lihaskuntoharjoituksia, jotka vahvistavat juoksuaskelta, kiinteyttävät vartaloa ja takamusta sekä antavat uutta potkua juoksuharjoitteluun. Saat myös parhaat ravitsemusvinkit sekä ohjeet tavallisimpien juoksuvammojen ehkäisyyn ja hoitoon.

Naisen fysiologian ja elämäntilanteet huomioonottava teos on täydellinen treeniopas jokaiselle naiselle iästä tai kunnosta riippumatta.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minervakustannus.fi

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Taudin loppu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puhhuh alan olla tosi väsynyt tähän sairastamiseeen, mutta onneksi sen loppu taitaa häämöttää ny. Yli viikon oon ollut sairaana (nuhayskäkuumejamitäkaikkee) ja niistä neljä päivää pois töistä. Maanantaina kävin aamukuudelta kokeilemassa työntekoa, mutta eihän siittä mitään tullut kun meinasin kuukahtaa sinne ja painelinkin takaisin kotio sairastamaan.

Mutta nyt. Nyt juuri äsken tajusin, että oon tainnut parantua. Sen kyllä huomaa, tekee mieli tehdä kaikkea ja siihen olisi energiaakin eikä melkein malta olla kotona vaikka tietää, että vielä tämä päivä pitää olla rauhakseltaan ja sitten vasta huomenna miettiä mitähän sitä tekis.

Mulla on nyt uudet kuviot salitreenaamiseeni. Me ollaan vaihdettu salia edellisen jäsenyyden loputtua. Päädyttiin GoGo Expressiin jossa kuukausihinta on todella edullinen 18 € ja sattui todella mukavasti kun Pirkkalan GoGo Expressistä saa tämän kuun loppuun remonttitarjouksena jäsenyyden joka kattaa kaikki muutkin GoGo Express -salit. Jee, sehän me otettiin härren ja ystävä Teijan kanssa.

Vielä en oo päässyt uudelle salille koska olen ollut kipeä, mutta ajattelin jo huomenna työpäivän jälkeen mennä vähän elvytteleen treenaamista yli viikon tauon jälkeen. Suunnitelma on se, että kahdesti viikossa käydään edelleen kolmistaan (mää, härre ja ystävä Teija) salilla tekemässä koko vartalon treeni ja sitten mää aion sen lisäksi pari kertaa viikossa pompsahtaa suoraan työpäivän jälkeen Pirkkalan salille tekemään mitä milloinkin. Pirkkalan sali on mun työmatkan varrella.

Tässä kotona möllöttäessa ja tautia parannellessa on todellakin ollut aikaa surffailla netissä ja sitä oon tehnytkin ihan huolella. Lähinnä hakenut ja saanut inspiraatiota omaan elämääni, sekä liikuntaan että muihin touhuihini. Super fit me -blogi on ollut ihan super inspiroimaan mua. Myös Martina Aitolehden blogi jossa hän parasta aikaa kertoo omasta treeniviikostansa. Martina on mun idoli.

Oma treenihuonekin odottaa tervettä minua.
Oma treenihuonekin odottaa tervettä minua.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Minä nautin

Olen ollut viikon kipeänä joten treenipostauksia joudutaan vielä odottelemaan hetken matkaa, mutta kyllähän mulla muuta asiaa voi olla varsinkin kun en jaksa vaan oll.

Jossain lehdessä luki,  että ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, että toiset voivat nauttia täysin eri asioista kuin itse nauttii. Jutussa saatettiin tarkoittaa isoja asioita kuten erilaiset elämäntavat. Mää kuitenkin kirjoittelen nyt niistä pienistä asioista mistä nautin jatkuvasti.

Minä nautin isojen asioitten rinnalla myös pienistä:

  1. Talvesta erittäin paljon, nyt täällä Tampereen kupeessa on lunta yllin kyllin ja se on kivaa. Pakkanen kans. Haluaisin asua myös Lapissa.
  2. Hyvästä kahvista, oon tavoitellut ja saanut kahvista itselleni herkun ja nautiskelen sillä sokeristen kaloripommien sijaan. Ollaan keitelty kahvimme pressopannulla jo jonkin aikaa mikä on ollut loistava ratkaisu sillä sillä keitettynä kahvi on vieläkin parempaa kuin normaalilla kahvinkeittimellä. Ostan kaupasta vain lempikahvejani, yleensä mallia Arvid Nordquist vaikka saatankin joskus kokeilla jotain ihan muuta mutta vielä en ole paremman makuisia löytänyt. Paahto pitää olla tumma tai erittäin tumma. Ehkä maksaa enemmän, mutta se on sen arvoista minulle.
  3. Koiran kanssa lumihangessa tarpominen. Kunnon säänmukaiset kledjut päälle niin lenkki sujuu hyvällä mielellä. Talvi ❤mortinkanssapihalla
  4. Lomasuunnitelmista, aina. Tällä hetkellä suunnitellaan pyörätreeniviikkoa Mallorcalle huhtikuussa, Alcudian alueelle voi jee. Pidän töistä kesälomaa viikon verran huhtikuussa niin päästään pyöräilemään, en meinaa jaksaa odottaa. Edellisestä ulkomaanreissusta on jo tovi, kohta hitto vuosi siittä kun olin yksin Turkissa. 🙂 Parhaimpia lomiani ikinä, Turkista löytyy se toisenlainenkin puoli.
  5. Froosh-smoothieista ne on niin namia ja ostan niitä silloin kun haluan vähän tuhlailla.  🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  6. Muitten ihmisten huomioimisesta ja auttamisesta. Mun empatia on kasvanut iän myötä vieläkin isompiin mittoihin ja joskus en meinaa pystyä olemaan itseni kanssa kun kuulen jonkun ihmisen tarinan jos se sattuu olemaan enemmän surullinen kuin iloinen. Se on kamalaa, mutta uskon että empatia on silti hyvä ominaisuus minussa.
  7. Uusista vaatteista. Nautin ihan täysillä uusista kuteista, erityisesti treenikuteista ja jos vaan viittisin ostaisin joka kuukausi jotakin. Mutta en osta sillä vähemmälläkin pärjää. Oon ratkaissut asian niin, että sitten kun ostan niin ostan tosi mieleistä vaikka se olisikin kalliimpaa, silloin se pysyy lempivaatteena hyvässä lykyssä loputtomiin. Vaatteet on ehkä elämäni hienoin turhake.
  8. Vaikka tykkäänkin auttaa ihmisiä, nautin myös siittä että osaan olla niin itsekäs kuin minun tarvii. Otan oman aikani ja elän paljon vain itselleni ja omalle perheelleni johon kuuluu härre, koira ja kissa.
  9. Leipävälipalat. Teetä ja leipää millä täytteillä milloinkin.

    leipa
    Juon teetä oikeastaan joka päivä ainakin syksyllä ja talvella. Kuvan teetä ostin työkaverin vahvasta suosituksesta ja kannatti, maistuu nimittäin.
  10. Kasvissyöjien laajoista valikoimista ruokakaupoissa. On vaikka mitä kuten yllä olevan kuvan leivänpäällisjuusto. Wilmersburgerin kookosöljypohjaiset vegaaniset juustot, nam. S-ryhmä ainakin myy. Itse syön hyvinkin terveellisesti, mutta on täysin mahdollista vegaaninkin syödä erittäin epäterveellisesti toisin kuin usein luullaan. Facebooksita löytyy oma ryhmänsä, Sipsikaljavegaanit.  😯
  11. Arjesta siinä missä viikonlopuistakin. Mulle arkipäivät on aina olleet hyviä päiviä enkä  odota arjen kuluvan nopeasti jotta voin elää viikonloppuna. Elämä on tässä ja nyt. Maanantait on aina olleet kivoja päiviä, ihan lapsesta asti.
  12. Härren kesälomasta. Hänellä on työelämänsä ensimmäinen oikea palkallinen kunnon pituinen kesäloma tänä kesänä nyt kun ei ole enää yrittäjä joka oli aikuisuudesta lähtien viime vuoden maaliskuuhun. Jo on aikakin kesälomalle. Nauttii varmasti nyt palkkatyöläisenä palkkatyöläisen eduista ja niin pitääkin.
  13. Musiikista. Kuten https://www.youtube.com/embed/ZMzBrarqlGA”>Roope Salminen & Koirat.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Tofukeitto

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teen usein ruuaksi keittoa ja viime päivinä on tuntunut, että tekisi mieli tehdä koko ajan jotain soppaa ja oon sitten toteuttanut tätä tuntemusta. Aiemmin linssikeittoa, nyt tofukeittoa ja seuraavaksi vissiin hernesoppaa.

Tässä helppo ja maukas tofukeiton resepti (paketti tofua maksoi K-Marketissa alle 2 €). Kookosmaito ja chili tekee mukavan ehkä itämaisen maun keittoon. Oon pikkuhiljaa lisännyt chilin käyttöä ruuissani ja olen tottunut tulisempaan ruokaan, oikein tykkään nykyään vaikka aiemmin en. Ja siis chili ja kookos ja curry sopivat oikein hyvin yhteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • 2 pkt tofua (maustamaton tai maustettu)
  • 6 perunaa
  • paprika
  • 3 porkkanaa
  • sipuli
  • 2 kpl valkosipulin kynttä
  • 6 dl vettä
  • 1 tlk (400 g) kookosmaitoa
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 kasvisliemikuutio
  • sopivasti chilirouhetta
  • currya
  • suolaa
  • öljyä

Kuori ja pilko sipuli, valkosipuli ja paprika. Kuullota niitä öljyssä kattilassa. Lisää pilkotut perunat ja porkkanat, vesi, chilirouhe, liemikuutio ja soijakastike. Anna kiehua 10 min.

Kuutioi tofu ja paista kuumalla pannulla pintaan sopiva väri, mausta suolalla ja currylla.

Lisää kattilaan kookosmaito ja tofukuutiot, anna kiehahataa. Lisää tarvittaessa hieman vettä.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.