Vitamiinit

Kaupallinen yhteistyö: Minisun.

Ravitsemus on asia joka mua kiinnostaa jatkuvasti enemmän ja enemmän ja aika varmaa on, että kun olen saanut liikunta-alan opinnot päätökseen niin jatkan jollain tapaa ravitsemuksen parissa opintoja.

Mulla on tällä hetkellä opiskeluista kotitehtävänä pitää noin viisi päivää ruokapäiväkirjaa johon sisältyy sekä työ- että vapaapäiviä. Kirjoitan ruokapäiväkirjaan tasan tarkalleen mitä olen milloinkin syönyt ja pääsen sitä analysoimaan. Paljonko proteiinia, paljonko hiilihydraattia, paljonko rasvoja. Onko niitä riittävästi ja onko suhde oikea ja paljonko kaloreita ja paljonko minun tarve oikeasti on ja mitä muutettavaa ruokavaliossani olisi. Huomisesta perjantaista  lähtien viisi päivää päiväkirjaa kirjoitan. Tuon sen sitten tänne blogiinkin esille kunhan olen saanut kunnolla analysoitua. Ihan mielenkiintoista, koskaan en ole aivan näin tarkasti syventynyt omiin syömisiini aiemmin.

minisun03

Välillä tuntuu, että jokaisella on joku juttu syömisen kanssa. Kuka syö yksipuolisesti, kuka liikaa kuka liian vähän ja kuka mitenkin, mikä ruokavalio kelläkin menossa. Harvassa tuntuvat olevan ne kenellä on aivan normaali suhtautuminen ruokaan tai ainakin tämmöset ihmiset jäävät muiden varjoon ainakin mun silmissäni. Syöminen ei selvästikään ole helppoa, johtuukohan se sitten mieliteoista eniten vai mistä en tiiä.

Terveellinen ja tasapainoinen syöminen ei ole monimutkaista: Syömällä tasapainoisesti kaikista ruoka-aineryhmistä takaa sen, että elimistö saa kaikkia ravintoaineita sopivasti ja vitamiinien saanti on turvattu.

minisun04

Tasapainoisessa ruokavaliossa on kaikkea näitä ja muutakin:

Kasviksia, marjoja, hedelmiä, perunaa, täysjyvää, rasvattomia maitovalmisteita. Kalaa enemmän, punaista lihaa vähemmän. Kasviöljypohjaisia levitteitä, öljyjä. Vain vähän sokeria ja suolaa.

Ja näin:

  • Syö riittävästi.
  • Syö laadukasta ruokaa jonka valmistat itse. Tavallista kotiruokaa.
  • Syö monipuolisesti.

Suurimman osan päivästä tai viikosta kun syö ravitsevasti niin sitten on silloin tällöin varaa sooloilla ja kuitenkin ruokavalio pysyy plussan (hyvän) puolella.

Minisun.
Minisun.

Jos tuntee, että oma syöminen ei ole riittävän monipuolista ja hyvää tai muuten tuntee tarvitsevansa lisää potkua niin apuun rientävät vitamiinilisät purkista.  😀

D-VITAMIINI on tärkeä ja vitamiinilisistä ehdoton oma suosikkini.

D-vitamiinia tarvitaan muunmuassa ravinnon sisältämän kalsiumin imeytymiseen.  Valoisaan aikaan D3-vitamiinia muodostuu iholla auringon UVB-säteilyn vaikutuksesta. Kesällä saatu D-vitamiinivarasto hupenee kuitenkin nopeasti ja pimeään aikaan vuodesta moni turvautuu D-vitamiinilisään purkista sillä D-vitamiinia voi olla vaikea saada riittävästi ravinnosta. D-vitamiinin saantiin pimeään vuodenaikaan on syytä kiinnittää kunnolla huomiota.

D-vitamiininmuodostus iholla vähenee kun ihminen ikääntyy ja silloin kannattaa pitää erityisen hyvää huolta vitamiinin saannista. D-vitamiini siis edistää kalsiumin imeytymistä ja luun muodostumista ja liian vähäinen D-vitamiinin saanti heikentää luustoa ja tämän takia suurentaa rasitusmurtumien riskiä niin nuorilla kuin vanhoilla.

Minisun.fi, tietoa D-vitamiinista.

Apteekkari.fi kirjoittaa otsikolla ”D-vitamiinin vajaus yhteydessä muistin heikkenemiseen”.

Minisun.
Minisun.

Minisun Facebookissa.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s