Herkkupäivän pyörälenkki

Pyöräily 2 h 24 min.
Keskisyke 125, maksimi 149.
66,71 km, 27,8 km / h.
756 kcal.

Hei lauantaiaamu ja vapaa. Ihan luksusta, että nyt kun mulla on uusi työ mulla on aina välillä viikonloppuvapaita kuten esimerkiksi nyt. Ennenhän olin aina lauantait töissä ja nyt kun en välttämättä ole tuntuu tosi pitkältä vapaalta kun on kaksi peräkkäistä vapaapäivää. Ehtii rentoutua aivan eri tavalla. Kyllä kiitos tervetullutta on se, sopii mulle. =)

No siis lauantai ja vapaa tarkoitti herkkuaamupalaa. Mulle herkkuaamupala on semmonen mikä on kuitenkin terveellinen sillä tykkään terveellisistä ruuista. Herkkuaamupalan joukossa saa olla jotain ekstraa mitä ei yleensä ole, kuten sokerihilloa tai sokerijogurttia, mehua, croissanttia, vaaleeta leipää. Mitä milloinkin.

Herkkujogurttia herkkuaamupalalla.
Herkkujogurttia herkkuaamupalalla.

Tänään oli:

  • Alpro soijajogurtti kookoksenmakuinen (sis. sokeria)
  • Mangoa
  • Banaania
  • Mustikoita
  • Kahvia
  • Ruisleipää
  • Vegaanista ”juustoa” leivän päälle (ensimmäinen kerta kun ostin, hyvää ja toimivaa oli
  • Kurkkua
  • Tomaattia
  • tuoremehua

Olen jo yli vuoden verran syönyt sokeria reilusti reilusti vähemmän kuin aiemmin ja sen takia monet sokerilla maustetut rahkat ja jogurtit tai ihan mikkä tahansa sokerijutut maistuu todella makealle mun suuhun. Karamellit ja jäätölöt kans.

Yleensähän syön maustamatonta soija- tai kaurajogurttia, mutta aina joskus herkkuaamupalalle haluan jotain erilaista ja tämä Alpron kookoksen makuinen soijajogurtti on ollut mulle mieleinen valinta. Makeeta sekin on, mutta ei ehkä niin makeeta kuin moni muu. Kookoksen maku sopii siihen kuin nenä päähän.

Muissakin jutuissa kuin jogurtissa katton tuoteselosteen enkä usein osta jos tuote sisältää sokeria enkä varsinkaan osta jos tuote sisältää makeutusaineita. Sitä sokeria tungetaan vaan niin joka paikkaan, että sitä tulee väkisinkin syötyä ja se määrä mitä tulee väkisin syötyä on ollut ihan ok. Mulle riittää, että oon saanut lisätyn sokerin syöntiä vähennettyä yli 80 %, en jaksa fanatikoida tuotteesta vaikkapa ketsuppi. Jos se sisältää sokeria sitten sisältää. 80 % vähemmän lisättyä sokeria on hurja määrä, mutta on kannattanut eikä ole edes ollut hirmuisen vaivalloista.

Sokeri on kaiken pahan alku ja punajuuri ja ällöttävää nyt kun sitä ei juuri tule syötyä. Silloin kun syön niin se on jätskiä tai karamellia tai herkkujogurttia aamupalla. Noin niin kuin pääasiassa, totta kai jotain poikkeuksia tulee pitkin matkaa. Hedelmissä ja marjoissa olevan oman sokerin hyväksyn täysin, sitä ei olla vähennetty. Mutta paljon ollaan vähennetty sokerin syöntiä ja se on todella kannattanut. Sokeri aiheuttaa vaikka mitä pahaa ja mikä hasuinta jos sitä ei pitkään aikaan syö  se alkaa maistua niin makealle, että se on överiä.

Uusi herkkuaamumehu kokeiluun. Sisältää inkivääriä ja oli hyvvee.
Uusi herkkuaamumehu kokeiluun. Sisältää inkivääriä ja oli hyvvee.

Uusi aamumehu oli kans hyvää. Namimaiskis. Sitä jäi onneksi huomiselle sunnuntaiherkkuaamupalalle.

Kasvissyöjälle joka ei halua maitotuotteita tai munaa (ainakaan yleensä) syödä  leivänpäälliset voi aiheuttaa päänvaivaa. Onhan niitä kaiken maailman kikhernetahnoja ja sellaisia, mutta mää kaipaan leivän päälle jotain siivua ja nyt ostinkin ensimmäisen kerran vegaanista ”juustoa” joka on siis soijasta tehtyä ja oli hyvää, ajoi asiansa ja ostan toistekin. Pirkkalan Citymarketissa oli ainakin paria vaihtoehtoa.

Oululaisen jälkiuunipalaa (paras leipä en kässää kekkä syövät vaasan ruispaloja) vegaanista "juustoa" ja kurkkua. Kahvia.
Oululaisen jälkiuunipalaa (paras leipä en kässää kekkä syövät vaasan ruispaloja) vegaanista ”juustoa” ja kurkkua. Kahvia.

Aamupala tuli syötyä. Käytiin vähän kaupoilla jonka jälkeen pyörät auton kyytiin ja itte kans. Ajettiin pyörinemme Pirkkalan vanhan kirkon Parkkipaikalle mistä lähdettiin pyöräilemään Vesilahteen.

Ralliautoilijako?
Ralliautoilijako?

pyoral02

Meillä oli määränpäänä Vesilahdessa sijaitseva Kahvila Makasiini mikä on kuuluisa ainakin pitsoistaan.

pyoral06

pyoral01

Meillä ei kuitenkaan pitsat olleet mielessä vaan vohvelikahveet. =) Paikka oli melkein tupaten täynnä kun sinne saavuttiin. Otettiin vohvelit jäätölöllä ja hillolla ja kupit kohveeta. Herkkupäivä on tänään mulla ollut ja vielä sen huomautan, että maidot ja munat syön kyllä kylässä ja ravintolassa vaikken omissa oloissa niitä syökään. Ettei kekään täydelliseksi vegaaniksi luule sillä sitä en ole, kasvissyöjäksi itteäni kutsun. Vegaaniuteen en vielä ole valmis sillä se vaatii liian monimutkaisia asioita kylässä ja ravintolassa. Ehkä joskus sitten.

pyoral03

Noh, vohvelit ja jäätölöt oli hyviä, nähtiin paikalla tuttujakin ja tuli juteltua niitä näitä ja sitten matka jatkuikin takaisin lähtöpisteeseen.

Keli oli ehkä kesän paras pyöräilyyn, lämmintä riitti ja vain hetken aikaa taivaalta pisaroi. =)

pyoral07

pyoral05

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mainokset

7 thoughts on “Herkkupäivän pyörälenkki

  1. Itselläni on tapana sekoittaa maustamatonta ja sokeroitua jogurttia / rahkaa niin tulee vähemmän sokerista mutta silti vähän enemmän makeaa kuin täysin maustamaton versio. Kokeile!

    Tykkää

  2. Jep, Oululaisen jälkiuunipaloja (meillä kutsutaan niitä ”tiukaksi leiväksi” :)) ne ruisleivät olla pitää, Vaasan palat on siirapilla värjättyä vaaleeta leipää niitten rinnalla. (Toivottavasti kukaan ei vetäny hernettä nokkaan, piis vaan ja ota pois.) Toi on kyllä ihan totta, että kun sokeria vähentää arjessaan, niin äkkiä alkaa makeat ja sokeriset jutut maistua tosi makeilta. Tai ihan vaan jotkut hedelmätkin. Kun elää muuten vähemmän makeesti, niin karkkipäivänä karkkikin maistuu paremmalle. Tulee ensinnäkin otettua vain muutama, eikä kouratolkulla, ja jotenkin mautkin erottuu paremmin. Tää on siis mun kokemus. Karkkiöverikin tulee pienemmästä määrästä, joten ne överit ei oo enää samanlaisia kuin joskus aikaisemmin.

    Soija”juusto” onkin ihan vieras. Pysyykö se hyvin kasassa? Täytyykin kokeilla jonain äläsyöketään-päivänä, jolloin vetelen pelkkää kasvisruokaa. 🙂

    Kivoja pyöräkuvia! Ja hui enää viikko Tahkoon! Kivoja kilometrejä ja hyviä makuja tankkausviikkoon!

    Tykkää

    1. Haha Tiukka leipä on tosi hyvää. Oon tykännyt siittä aina, jo lapsena söin sitä reikäleipänä kun ei tainnut olla palana vielä. Paahdettuna kans tosi hyvää ja kuivahtaneena erittäin hyvää. =) En pysty ymmärtämään miksi Vaasan ruispalat on niin tosi suosittuja, ei ainakaan mun makuun oo ollenkaan.

      Makeat maistuu tosi makealta joo ja hedelmätkin. Ja todella karkkeja ei tule syötyä niin suurta överiä kuin aiemmin, siinä on selkeä ero vaikka paljon voin nytkin syödä. =D

      Soijajuusto pysyy riittävän hyvin kasassa ainakin kun viipaloi suoraan leivän päälle. Äsken viipaloin lautaselle ja siittä se oli hieman vaikea otta leivän päälle yhdessä osassa. Toi mitä ostin oli maultaan edam ja kaupan hyllyssä oli myös mozzarella. =D

      Todella hui. Se jännittää vaikka kuitenkin on semmonen varma olo, että jos vaan kunnossa pysyn mää ja pyörä niin maaliin päästään. Eri asia sitten jos tulee jotain kremppaa tai muuta ongelmaa, mitä vaan voi tulla sillä matka on pitkä. Kiitos.

      Tykkää

  3. Samaa mieltä, tumman leivän pitää olla kovaa ja pureskeltavaa! Vaasan ruispalat on ihan kammottavia, mutta jälkiuuniruispalat ihan parhaita! Meillä on aina joko Vaasan jälkiuuniruispaloja tai jos ne on olleet kaupasta loppu niin sitten juuri noita Oululaisen jälkiuunipaloja. En syö leipää joka päivä, mutta silloin kun syön niin mielellään noita tai sitten jos joskus on vaaleaa leipää niin se on Leivon arinarievää.

    Tykkää

    1. Näin se on. Vaasan jälkiuuniruispaloja en oo syönyt, mutta voin kokeilla jos sopivasti silmään osuu. Usein ostetaan Lidlistä leipämme ja siellä ei noita Vaasan jälkiuunijuttuja oo. Vaaleaan leipään mulla ei oo vielä mitään semmoista mitä ostaisin aina, mutta nyt kun oon kaupassa töissä ja sinne tulee pitkin päivää herkullisia tuoreita vaaleita leipiä niin ehkä semmonen lempileipä tässä syntyy.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s