Lantio eteen!

Moni joka on joskus opetellut juoksemaan juoksukoulussa tai muussa ohjauksessa on varmasti kuullut sanat ”lantio eteen”. Joo niin oon määkin vuositolkulla kuullut toistettavan noita sanoja, mutta vasta viime vuoden syksyllä tajusin mitä se oikeasti tarkoittaa. Vasta silloin mulle selitettiin tarkemmin, että mitä pitää tehdä ja miten se lantio sinne eteen viedään.

Olin tuolloin liittynyt triathlonseuraan jossa härre oli jo vuoden päivät ollut ja onneni oli se, että juostiin lenkkejä yhdessä ja aviomieheni jatkuvasti piti huolta siittä, että mulla pysyy mielessä lantio eteen ja katse ylös eteen, tunnelma kuin joku nostaisi päässä olevasta koukusta ylöspäin. Niin se meni.

Lantio edessä, asento sopivan pysty. Kuva Timo Kananoja.
Lantio edessä, asento sopivan pysty. Kuva Timo Kananoja.

Mulle on nyt parilla erilaisella tavalla selitetty se mitä se tarkoittaa, että lantio eteen sillä pelkät sanat ei oo tuoneet mulle sitä käytäntöön asti ja aina se lantio tuppas olemaan siellä takana ja juoksuasento oli sellainen istuva. Aina ja jatkuvasti.

Parhaiten tajusin ja luulen, että ihan lopullisestikin sen ”lantio eteen” -pointin kun luin vai kuulin jostain, että se on kuin ”häntä koipien väliin” se tunnelma. Jee, tämä koiramaailman asia toi homman mulle kunnolla tajuntaan. Kuvitteellinen häntä selkärangan jatkeena ja koipien väliin niin johan juoksuasento paranee. Tää asia on ollut suuri askel mun juoksussa etiäpäin. Eihän se vieläkään jatkuvasti hyvä se asento ole, mutta miljoona kertaa parantunut entisestä ja pysyy jo peruskestävyyslenkeillä ehkä jopa koko lenkin ajan hyvänä.

Tässäkin hyvä asento. Katse reilusti eteen.

Toinen hyvä ”lantio eteen” oppi on se, että kuvittelisi kuin olisi kolikko persposkien välissä ja pitää sitä siinä koko juoksun ajan. =D Tää ei auennut mulle täsmälleen yhtä hyvin kuin häntä koipien välissä, mutta tunnelma on sama.

Ennen mulle on vaan jankutettu, että lantio eteen lantio eteen ja minä yritin ja yritin eikä siitä koskaan tullut mitään kun kukaan ei ollut selittänyt tarkemmin. En käsitä miksi ei. Monesti muutenkin sanotaan jotain, mutta ei kuitenkaan selitetä miksi jotain pitää tehdä ja mihin se vaikuttaa eikä myöskään kädestä pitäen rautalangasta vääntäen kerrota ja näytetä vaikka monelle ihmiselle pitäisi. Minulle ainakin. Mää toivoisin, että kaikissa liikuntakouluissa vaivauduttaisiin selittämään jokainen asia kunnolla, että miksi jotain tehdään ja mihin se vaikuttaa. Monelle ei tule edes mieleen kysyä, että miksi joten senkin takia se on tärkeää, että ohjaaja sen kertoo.

Mun juoksu on parantunut viime aikoina aika paljon. Asento pysyy yleensä hyvänä ja juoksu on rennon tuntuista vaikka juoksisin kovaa. Sellaista irtonaista. Eilen harjoitustriathlonissa onnistuin juoksemaan 3,5 km semmoista vauhtia kuin 4 min 58 sek / km ja kuulkaa rennosti vaikka olikin luja vauhti. Paras juoksuni ikinä oli toi sillä onnistuin vielä viimeisellä kilometrillä menemään sille alueelle missä syke pompottaa vieläkin isompana ja henkinen tunnelma ei oo niin kiva. Vedin täysiä siis.

Toivottavasti tästä turinasta on muillekin apua. Ei se juoksu hetkessä parane vaan se on jatkuvaa toistoa ja asian muistamista ja asennon korjaamista ja sitten onkin kiva kun jossain vaiheessa huomaa, että jee, mää oon kehittynyt.

Lopuksi vielä kuva missä mää juoksen nojatuolissa istuen Joroisissia Finntriathlonissa vuonna 2013. Siittä on tultu harppaus eteenpäin.

Kuva Timo Kananoja.
Kuva Timo Kananoja.

Liikuntapäiväkirja Facebookissa.

Mainokset

16 thoughts on “Lantio eteen!

  1. Jes, juuri näin eli selittää pitää miksi, eikä vaan jankuttaa, että niin ja niin tehdään, eikä kuitenkaan kukaan tajua. Noi kolikkovertaukset ja hännät auttaa siinä asennon hakemisessa huomattavasti. Se tunne on mahtava, kun juoksu alkaa kulkea ja sitä vaan jaksaa jatkaa. Mä olen välillä siinä pisteessä ja sitten taas en eli harjoitusta vaatii vielä ja rajusti, että se menee selkärankaan se juttu. Kiva, kun sulla irtoo juoksu nyt, kun on vielä mahtavia kisoja edessä! 🙂

    Tykkää

    1. Nimenomaan, mulla on nyt hyvän ja huonon ohjaajan yksi kriteeri aivan selvä. Hyvä selittää ja näyttää ja huono vaan sanoo, että näin tehdään.

      Tykkää

  2. Jee, joku kertoi lopultakin, mitä se tarkoittaa oikeasti. 😀 Olen lukenut noin sadasta erilaisesta kirjasta, blogitekstistä, juoksuoppaasta ja lehtien ”näin juokset oikein” -jutuista ja vaikka mistä, että lantio pitää olla edessä. Nyt vasta valkeni tuon häntäkuvitelman myötä, että mitä sillä oikeasti haetaan!

    Tykkää

    1. Niinpä, halusin kertoa kun oon itte sen lopultakin tajunnut. Vuosia kuuntelin sitä lantio eteen -lausetta enkä mitään tajunnut. Nyt en tajua miksi valmentajat ja ohjaajat eivät selitä asioita kunnolla.

      Tykkää

  3. Hei,

    Kiitti kovasti! Luin muutama viikko sitten kun mainitsit tuon häntä koipien välissä ja katse ylhäällä. Ja ei voi muuta sanoa kuin se auttaa! Nää on ollut ehdottomasti parhaat vinkit mitä olen juoksuasentoon koskaan saanut.

    Tykkää

  4. Mä oon kuullut tuosta samasta neuvosta version ”lantio ylös” (tais olla jonkun ratajuoksijan, ehkä Wilson Kirwan neuvo?) Ja tuota oon yittänyt toteuttaa, eli miettiä minkänäköisesti juoksee esim. Jukka Keskisalo (lantio on tosiaan ylhäällä ja meno kevyttä ! ). kiitos näistä vinkeistä, ehkäpä tämä aukeni taas hiukan mulle. Itse olen niin kankea ja vain vähän juossut että tuppaa se asento valumaan sellaiseksi persus pitkällä köpöttelyksi…

    Tykkää

    1. Joo sama asia, lantio ylös, lantio eteen. Hah. Tosiaan kestää aika kauan, että asento muuttuu, siinä meinaa jo epätoivokin välillä iskeä kun ei sitä vaan muista koko ajan miettiä. Jossain vaiheessa kuitenkin sitten huomaa, että miettiminen ja asennon korjaaminen on tuottanut tulosta.

      Tykkää

  5. Tästä oli kyllä ainakin mulle tosi paljon hyötyä. 🙂 Tajusin heti tosta alemmasta kuvasta, että tää se mullakin mättää. Mulle on sanonut jopa ihminen joka ei itse ole koskaan harrastanut juoksua, että juoksen hassusti. Nytpähän tiedän, miten sen korjata! 🙂

    Tää on muuten sama ongelma, jota kuulee crossfitissa paljon; Niin maastavedossa, tempauksessa, rinnallevedossa jne.. Kaikissa pitäisi muistaa työntää lantio eteen, jotta saa kaiken voiman käytettyä. Niissäkin mulla ollut ongelmaa, taitaa olla yleistä. Näin asian vierestä. 🙂

    Tykkää

    1. Hyvä että oli hyötyä, niin noista opeista on mullekin ollut.

      Joo crossfitissä on sama, lantio eteen. Mulle sitä toitotettiin kun kävin crossfitissä. Pitäis varmaan aloittaa uudelleen ja näyttää, että nyt osaan. =D

      Tykkää

  6. Mä oon pitänyt mielessä just sun kirjoittamaa, että katse kauas eteen. Tuntuu, että toimii, mutta vielä on opittavaa 🙂 Kiitos kun näin hyvin selvität, niin on helpompi ymmärtää muidenkin selityksiä 😀

    Tykkää

  7. Lantio eteen tai ylös on tosiaan aika ”helppo ja nopea” ohje, mutta ei se sieltä nouse tai etene jos se lantio on väärässä asennossa. Lantiota pitää ”kipata” eli koirakielellä siis kipataan lantiota niin että häntä menee koipien väliin.
    Sitten katse ylös, ruho suoraksi ja paino niin päkiöille että meinaa kantapäät nousta maasta ja ei kun menoksi. 😉

    Tykkää

    1. Niinpä, en käsitä miksi joku vaan sanoo eikä kuitenkaan kerro mitä pitää tehdä. Siis alan ammattilaisetkin. Toi kippaus on kans hyvä, se kertoo ainakin mulle hyvin. =)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s